lauantai 9. lokakuuta 2010

Kauneushoitola, mikä se on?

Olen aina vierastanut sanaa kauneushoitola. Se ei mitenkään kuvaa työtämme tai johdattelee ajatuksia ihan väärään suuntaan eli meikkaukseen. Suurin osa kuluttajista ei nykyäänkään tiedä mitä kosmetologin ammatissa tehdään vaikka kosmetologeja on koulutettu vuodesta 1933.

Yleisin käsitys on, että teemme meikkejä. Todellisuus on aivan toinen. Korkeitaan 5 % työstämme liittyy meikkeihin tai ehostukseen. Juhlameikkejä teen pari, kolme vuodessa. Kasvohoidon jälkeen teemme kevyen, ihoa siistivän ehostuksen ja ohjaamme asiakasta valitsemaan oikeat meikkituotteensa.

Vakioasiakkaamme yleensä ostaa meikkituotteensa meiltä koska käytämme erittäin korkeatasoista Youngblood-mineraalimeikkisarjaa. Kuitenkin meikkaus on ihan pieni sivujuonne työssämme. Nykyään on ihan oma ammattikuntansa sitä varten eli maskeerajat. Kosmetologin työ on ihonhoitoa. Hoidamme ihon terveyttä ja tasapainoa tai ongelmaihoa takaisin tasapainoon. Suuri osa on myös neuvontaa ja ohjeistusta ihon kotihoidosta. Yhtälailla esim. hammaslääkäriä voisi sanoa kauneushoitolaksi. Hyvin hoidetut terveet hampaat ovat kauniit. Samoin myös hyvin hoidettu terve iho on kaunis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti