tiistai 28. joulukuuta 2010

Lapsi lahjapaketilla

Olen tehnyt kosmetologin työtä nyt 30 vuotta, ja aina omassa yrityksessäni. Kaikki tavara mitä kauneushoitolaani tulee on itse valitsemaani, itse tilaamaani, ja itse maksamaani. Kuitenkin todella usein tunnen, kun avaan tilaamaani pakettia, että olen kuin lapsi joululahjapaketin kanssa. Pitää avata mahdollisimman nopeasti, että heti näen mitä siellä on. Varsinkin meikkejä tilatessa tunteeni ovat aina tällaisia.
Muutama päivä sitten tuli Youngbloodin meikkipaketti, ja ihania uusia värejä. En tiedä miten päin niitä hehkuttaisin, ja kehuisin asiakkaille kun ne oli mielestäni niin onnistuneita värejä suomalaiselle naiselle. Välillä varmaan innostun liikaakin, ja voin vaikuttaa liiankin tyrkyttävältä, mutta onneksi kuitenkin, että koen innostumista. Kamalaa olisi minulle, ja asiakkaalle jos ei ilmekään värähtäisi, ja toteisin, että kai sitä jotain uutta tuli. Joidenkin mielestä olen aika lapsellinen, kun moista jaksan hehkuttaa, mutta ei väliä, minusta on parempi olla lapsellinen, kuin ihan pystyyn kuollut, kiukkuinen, leipääntynyt kauneushoitolan pitäjä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti