torstai 23. joulukuuta 2010

Valekosmetologit heikentää ammattikuntani arvostusta

Tämän viikon alussa lueskelin kaupunkimme suosittua ilmaisjakelulehteä, ja katselin joulun mainoksia. Silmiini osui erään kauneushoitolan mainos, missä kerrottiin tekijän pitkästä työkokemuksesta. Verenpaineeni nousi vauhdilla. Tiedän varmasti ettei kyseisellä henkilöllä ole kosmetologin koulutusta. Liiketoimintaa aloittaessaan hän kävi pari kertaa minulla kasvohoidossa. Vaikka arvostakin oman ammattitaitoni korkealle, en minä niin hyvä ole, että teen muutamalla hoito kerralla asiakkaastani kosmetologin.
Kauneushoitola maailmassa tämä on hyvin yleistä. Joka kaupungissa on monta kauneushoitolaa joissa tehdään työtä vaan omien keksintöjen perusteella, vailla mitään ammatti osaamista. En muuten viitsisi edes noteerata koko sakkia, mutta ajattelen asiaa koko ammattikuntani kannalta.  Varsinkin nuoret kosmetologit kärsii, jotka hyvän koulutuksensa jälkeen laittavat innolla oman kauneushoitolan. Todetakseen vaan, että pahimmat kilpailijat onkin rajulla mainonnalla, ja hintojen polkemisella pärjääviä valekosmetologeja. Myös asiakaskunta vähenee koko ajan, koska suurin osa tällaisen"feikkihoidon" saaneista asiakkaista kertovat suureen ääneen, että he eivät enää koskaan mene kosmetologille. Tämä onkin ihan luonnollinen reaktio, kun asiakashan ei osaa edes kuvitella, että kosmetologi nimikettä voi käyttää kuka tahansa.
Mitään laitontahan tässä ei ole. Suomessa on yrittämisen vapaus, eikä kosmetologi ammattinimikkeenä ole millään tavalla suojattu. Myös kosmetologikoulun saa perustaa kuka tahansa, vaikka ei olisi ikinä kosmetologia nähnytkään.
Muuta neuvoa en osaa antaa kuin sen, että jos menet asiakkaaksi uuteen kauneushoitolaan, niin kysy mistä kosmetologi on valmistunut, ja kuinka pitkän koulutuksen jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti