perjantai 21. tammikuuta 2011

Kaupunki uutisissa juttu Nanoliftistä

Olen todella kiitollinen, että paikallinen, arvostettu kaupunkilehti Kaupunkiuutiset ovat kiinnostuneita myös pienten yritysten asioista. Toimittaja Lea Karmala kävi pari viikkoa sitten tekemässä jutun Nanolift hoidosta. Itselleni oli tärkeää, että sain esitellä uutta menetelmää, koska olen niin paljon tehnyt työtä sen eteen, että hoito on sellainen kuin se nyt on.

Yleensä kaikki kosmetologien hoidot ovat muualta maailmasta lähtöisin, eikä niissä ole huomioitu suomalaista kuluttajaa. Nyt kun jo rohkenen käyttää omaa arviointikykyäni ja kokemustani niin, tulokset ovat olleet erinomaisia. Jos olisin alkanut tekemään Nanoliftiä pelkästään kasvolihaksia jumppaavana ryppyhoitona, olisi puolet vaikutuksita jäänyt pois.

Suomessa ei ihonhoidossa koskaan voida ohittaa ilmaston kuluttavaa vaikutusta. Olemme Marin kanssa todella iloisia niistä tyytyväistä asiakkaista jotka hoidon tehon ovat jo kokeneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti