maanantai 10. tammikuuta 2011

Miksi virotar ei hymyile?

Olin viikonlopun Tallinnassa, ja mieleeni tuli nämä lukuisat väitteet Tallinnalaisten naisten kauneudesta verrattuna suomalaisiin sisariinsa.Olen ollut jo kauan sitä mieltä ettei pelkkä ulkonäkö tee ihmistä kauniiksi. Vaikka ulkoisen olemuksensa puolesta ihminen olisi täydellinen, mutta jos sisäinen säteily puuttuu, niin ulkoista kauneutta ei välttämättä edes huomata.

Kyllähän Tallinnan katukuvassa on pitkä säärisiä, hyvä vartaloisia ja kaunis kasvoisia naisia enemmän, kuin esimerkiksi Hämeenlinnassa, mutta onnellisilta he eivät vaikuta. Olen jo kauan ihmetellyt, kun virolaisia tai venäläisiä naisia näkee maailmalla he ovat usein vihaisen, nyrpeän tai ilmeettömän näköisiä. Tämä huomio vahvistaa sitä mielikuvaa mikä minulla on kauneudesta. Heidän ulkonäkönsä ja vaatteensa on viimeisen päälle täydellistä, mutta puoleensä vetäviksi, sympaattisiksi tai suloisen viehättäviksi en heitä voi sanoa. Nyrpeän kylmä ilme tekee ihmisestä luotaan työntävän, vaikka olisi kuinka täydellinen kaunotar. Avoin, hyväntuulinen hymy tekee suuren vaikutuksen, ja tällainen ihminen muistetaan puoleensa vetävän kauniina paljon mieluummin kuin yhtä kaunis, mutta kiukkuisen näköinen henkilö.

On siis aivan turhaa ihailla pelkkää ulkonäköä. Jokaisesta kansasta löytyy aivan yhtä paljon sisäisestikkin kauniita, miellyttäviä ja puoleensa vetäviä naisia.

2 kommenttia:

  1. Saman olen havainnut Virossa käydessäni. Ehkä se tyyli on heille kaunista?

    VastaaPoista
  2. Nyt otitte asian puheeksi, niin aivan totta. Virossa kuljetaan aika vakavana kadulla. Omituista.

    VastaaPoista