maanantai 9. toukokuuta 2011

Intohimona kirjoittaminen

Olen löytänyt aivan uuden harrastuksen tämän sosiaalisen median myötä. Olen vallan innostunut kirjoittamisesta, kun olen alkuun  päässyt.

Aloitin tämän yritykseni blogin, ihan yrittäjän ajatuksella, että näin pystyn kertomaan hoitolani tarjoamista palveluista parhaiten. Kirjoittaminen on ollut aina minulle helppoa, ja olen siitä tykännyt. Koko ikäni olen kirjoittanut päiväkirjaa, vähän vaihtelevalla menestyksellä, joskus jatkuvasti, joskus pari kertaa vuodessa. Elämäni kriisi aikoina, kirjoittaminen on ollut henkireikäni, ja silloin päiväkirja on täyttynyt tiuhasti. Niitä on myös kiva lukea jälkikäteen. Päiväkirjasta huomaa selvästi, miten olen muuttunut, ja toivottavasti kehittynyt viimeisen 30-vuoden aikana.

Olen saanut valtavasti myönteistä palautetta tästä blogistani, ja myös uusia asiakkaita on meille tullut. Olen aivan ihastunut tähän nykypäivän mahdollisuuteen kertoa yrityksen asioita tuoreeltaan, ja vaihtaa aihetta tilanteen mukaan. Myös se on hienoa, että palutteen saa yhtä nopeasti. Parasta mitä yrittäjälle voi tapahtua, on saada asiakkailta palautetta heti, ja saada keskustelu yhteys omiin asiakkaisiinsa.

Tästä hyvästä kokemuksesta innostuneena avasin myös Hämeen Sanomiin blogin nimellä Yrittäjän ajatuksia. Olen myös katsellut esimerkiksi Oriveden Opiston sivuilta erilaisia kirjoittajakursseja. Lisää oppia, ja tietoa minun pitää saada. Nyt kirjoittamisessani into korvaa taidot.

1 kommentti:

  1. Hauska tavata näin netitse! Terveiset Iitistä, jossa tapasin vanhan ystäväsi Helenan 1970-luvulta äitienpäivän merkeissä luonani. Hyvää jatkoa mukavassa blogiharrastuksessa, aloin itsekin viime syksynä, ja niinkuin olis raanan avannut. Tertun tontilla on avainsana!

    VastaaPoista