tiistai 31. toukokuuta 2011

Urbaanilegenda

Kosmetiikkaan ja kauneudenhoitoon on aina liitetty mitä kummallisempia uskomuksia. Hyvin vanhatkin asiat on edelleen ihmisten muistissa. Monesti kuulen asioita, jotka on suorastaan mystisiä, enkä löydä niihin mitään järkevää selitystä.

Ihon kiinnteyttäviin hoitoihin liittyy jokin pelko, että ne jotenkin voisivat nopeuttaa ihon vanhenemista, jos niitä ei ota koko ajan. On hiukan vaikeaa perustella, että näin ei käy, kun en ymmärrä miten se olisikaan mahdollista. Yritän kuitenkin nyt selittää miten kiinteyttävä kasvohoito, esimerkiksi Nanolift-hoito toimii.

Kasvohoito joka perustuu kasvolihasjumppaan ja elvyttäviin hoitoaineisiin toimii ihan samalla tavoin, kuin kuntosalilla käynti koko elimistölle. Kun ihminen käy säännöllisesti pari kertaa viikossa kuntosalilla, niin lihakset alkavat kiinteytymään, ja ihmisen hyvinvointi paranee. Jos sitten lopetetaan kuntosalilla käynti, niin lihakset alkavat pikkuhiljaa taas veltostua. Kuitenkaan kukaan ei jätä aloittamatta kuntosalilla käyntiä siksi, että pelkää lihasten veltostumista kun treenaus lopetetaan. Ihmisen elimistön kokonaistilanteen kannalta on hyväksi sekin, että on jossain vaiheessa käyty kuntosalilla.

Aivan sama tilanne on kasvohoitojen kohdalla. Jos ottaa Nanolift hoitoa säännöllisesti, niin iho pysyy kunnossa, ja kimmoisuus paranee, samalla tavoin kuin kuntosali käynneissäkin. Jos sitten lopetetaan kokonaan  hoidoissa käynti, vaikutus alkaa hiljakseen vähenemään. Mitenkään ei ole mahdollista, että iho jotenkin rupsahtaisi enemmän, kuin ilman Nanoliftia. Kokonaisuutena ihon vanhenemista on pystytty hidastamaan, vaikka hoidot jossain kohtaa lopetetaankin.

Kun ihminen on kokenut miten hyvältä hoidettu iho tuntuu, hän paljon selvemmin huomaa hoitamattoman ihon eron hoidettuun nähden. Ihan samoin kuin huomaa huonon kuntonsa, kun on lopettanut salilla käynnin, ja vertaa oloaan siihen tilanteeseen kun treenasi jatkuvasti.

Jokainen kasvohoito on siis hyväksi iholle, ja parantaa ihmisen hyvinvointia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti