maanantai 27. kesäkuuta 2011

Allergiat ja ihottumat

Minulta on pari kertaa kevään aikana kysytty, että onko allergiat lisääntyneet. En oikein ole osannut vastata, koska asia on niin moninainen, ettei selkeää vastausta oikein ole. Jos kysytään näemmekö me hoitolassamme enemmän allergioita, kuin aiemmin vastaus on ei.

Kosmetiikan aiheuttamat allergiat on huomattavasti vähäisempiä, kuin yleensä uskotaan. Noin 3% ihmisistä allergisoituu elämänsä aikana kosmetiikalle, ja noin 7% allergisoituu lääkeaineille. Lääkkeiden käyttö on viime vuosikymmeninä lisääntynyt huimasti, ja samalla myös niiden aiheuttamat allergiat.

Kun Suomen markkinoille tuli 2000-luvun alussa Dermalogican kosmetiikka, ja mehän siirryimme siihen heti, niin meidän kosketuksemme allergioihin katosi lähes täysin. Siihen asti, kun markkinoilla ei ollut kuin synteettisiä, ja hajusteellisia kosmetiikkasarjoja, saatoimme noin kerran vuodessa törmätä asiakkaan allergiseen reaktioon. Dermalogican käytön aikana, siis noin 10 vuoden sisällä, on tullut 2-3 allergia tapausta.

Yleisimmin törmäämme allergiaan niin päin, että asiakas joka on pitkään kärsinyt allergisista ihottumista, siirtyy käyttämään Dermalogican kosmetiikkaa, ja näin ihottumat pikkuhiljaa väistyvät. Iho joka on kärsinyt monista ihottumista, vaikka nyt lääkeaine allergian takia, on hyvin herkkä ja ohut, silloin mikä tahansa kosmetiikka ärsyttää. Näissä tapauksissa Dermalogica on hyvä vaihtoehto, se vahvistaa ihoa, ja parantaa sen suojamekanismeja.

Yleensä ihottumien lisääntymiseen ollemme hoitolassa kyllä huomanneet. Esimerkiksi ruusufinni on lisääntynyt paljon, ja siihenhän yksi suuri syy on ilman saasteet. Kilpirauhasen vajaatoiminta on myös lisääntynyt huimasti, ja sehän tuo tullessaan ihon ohentumisen, ja herkkyyden.

Sanoisin, että kosmetiikka allergiat ei ole suuremmasti lisääntyneet, mutta muut ihottumat ovat lisääntymään päin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti