lauantai 30. heinäkuuta 2011

Päivän kuumuuden todellinen mittayksikkö on nukkuvan kissan pituus

Minulla oli tänään aamulla aikaa poiketa kirjakaupassa, ja tulos oli iso muovikassillinen kirjoja. En edes uskaltanut katsoa kaikkea, koska tiedän, etten voi vastustaa kiusausta ostaa niitä itselleni. Kirjat ovat todella liian kalliita, en yhtään ihmettele jos kirjojen myynti vähenee. Onneksi meillä on hyvin toimiva kirjastolaitos, toistaiseksi.

Tulette vielä kuulemaan moneen kertaan näistä kirjoista, mutta kerron nyt heti päällisin puolin mitä aarteita löysin. Mannerheimin viimeisistä vuosista löytyi mielenkiintoinen Päivi Tapolan kirjoittama Marsalkan kotiinpaluu. Se kiinnosti siksikin, että Päivi Tapola on kenraali Kustaa Tapolan lapsenlapsi, ja kuvittelisin löytäväni kirjasta uutta tietoa Suomen kenraalikunnasta. Sitten löytyi Yangzom Brauenin Tiibetin tyttäret, sen ostin ilman muuta, koska kerään Tiibetistä kertovaa kirjallisuutta. Suuri haaveeni on ollut jo pitkään, päästä Tiibetin pääkaupunkiin Lhasaan, katsomaan maailman suurinta palatsia Potalaa.

Ostoslistallani on ollut jo pikään Tyrväntöläisestä komppaniasta kertova Kirottu Syväri kirja, ja nyt sen vihdoinkin löysin. Siihen tulen keskittymään pitkään ja hartaasti, koska se on minuun itseeni liittyvää historiaa. Sotihan pappani toisessa hämäläiskomppaniassa eli Janakkalan porukassa. Varmaan se tuo paljon mieleeni uusia juttuja sotahistorian alueella, joihin haluan paneutua. Sen otan lukemiseksi joku viikonloppu, haluan, että sitten minulla on aikaa hakea muistakin kirjoistani asiaan liittyviä tietoja, ja perehtyä asiaan perinpohjin.

Aivan ihanalta vaikutti kirja Hoivakodin kissa Oscar, siitä tulette taatusti kuulemaan paljon. Kirja kertoo Brittiläisessä demetiakodissa asuvasta Oscar kissassa, joka vaistoaa potilaiden kuoleman, ja lohduttaa heitä lähdön hetkellä. Ehdin kirjasta lukemaan jo monta aforismia, ja tähän helteiseen kesään osuus hyvin tämä: Päivän kuumuuden todellinen mittayksikkö on nukkuvan kissan pituus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti