perjantai 22. heinäkuuta 2011

Vanheneva iho ja ihottumat

Vaihdevuosi iässä estrogeenin vähentyminen muuttaa naisilla ihon toimintoja todella paljon. Estrogeeni on hormooni, joka sanelee ihon toiminnan. Yleensä noin 40-vuotiaana alkaa estrogeenin määrä vähentyä, niin paljon, että se vaikuttaa ihoon. Iho alkaa ohentua ja kuivua.

Yleensä ihon allergia taipumukset alkavat vähentyä iän myötä. Jos on ollut hyvin herkkä hajusteille, ja esimerkiksi siitepölylle parikymppisenä, niin viisikymppisenä vaiva yleensä lievenee. Ihon kuivuminen ja ohentuminen saa kuitenkin aikaan sen, että iho saattaa herkistyä aineille, joille se ei aiemmin ole reagoinnut.

Ikääntyessä on myös huomioitava, ettei ehkä vanhat ihonhoitotuotteet enää sovikkaan. Jos iho on ollut aiemmin rasvainen, niin rasvoittuvan ihon tuotteet voi alkaa ärsyttämään, kun iho ohentuu. Estrogeenin muutokset tekevät ihosta erilaisen muutenkin, on hyvin tavallista, että lieviä ihottumia ja punoitusreaktioita tulee, vaikka kyse ei olekkaan allergisuudesta. Kun iho on ohentunut on parempi välttää hajusteita ja väriaineita, jotka on yleisempiä ihon ärsyttäjiä.

Vaihdevuosi iässä iho saattaa myös ärtyä jo pelkästä kuivuudesta. Näen usein tilanteita, joissa asiakas ei ole koskaan hoitanut ihoaan, eikä käyttänyt kosteusvoiteita,  talven pakkassää kuivattaa ja ahavoittaa niin, että syntyy ihottumaa. Stressi on myös suuri syy ikääntyvän ihon ihottumiin. Ohentunut iho reagoi entistä helpommin mielenliikkeisiin, ja liikaan kiireeseen, ja huonoon yöuniin. Toisaalta myös jo hormoonimuutokset tekee mielialasta helpommin stressaantuvan.

Tärkein ennalta ehkäisy ikääntyvän ihon ongelmiin, on lisätä omalle ihotyypille valitun kosteusvoiteen käyttöä. Paras suoja iholle on tarpeeksi suuri ihon kosteus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti