perjantai 12. elokuuta 2011

Nuoren acneiho

Nyt, kun koulut alkaa, niin nuoret joutuvat ihonsa kanssa taas koko luokan eteen. Tämä voi monelle olla todella kova paikka. Nuoren itsetunto on muutenkin todella herkkä, saati sitten jos ihoa vaivaa acne. Vielä nykyään aika monet vanhemmat kuittaavat asian naurulla, ja tokaisulla, että meneehän se joskus ohi. Sitten olen kuullut mitä kummallisimmista kotikonsteista. Jotkut vanhemmat ovat käskeneet pestä ihoa ainostaan keitetyllä vedellä, jotkut neuvovat pyyhkimään ihoa vodkalla. Näistä kumpikaan konsti ei auta mitään. Aina on parempi kääntyä kosmetologin puoleen.

Ihotyyppi on periytyvää, ja jos vanhemmilla on ollut acne, niin aivan varmasti se on myös lapsella. Acne on aika vahva periytymään, vaikka vain toisella vanhemmista olisi ollut acne, niin yleensä se tulee myös lapselle. Acne on ihotauti, ja vaatii aina hoitoa. Jos kysymys on oikeasti acnesta, se tarvitsee ihotautilääkäriä. Tässä jutussa puhun acnesta, enkä pelkästään rasvoittuvasta ihosta. Näitä kahta ei oikestaan erota, kuin asiantuntija. Aina kun meille tulee nuori asiakas hoitoon, katsomme miten paljon voimme kosmetologin konstein auttaa. Jos huomaamme, että ihotautilääkäriä tarvitaan, niin me kyllä kerromme sen. Yleensä vanhemmat ovat hiukan epätietoisia, kummalle pitää mennä ensin, kosmetologille vai ihotautilääkärille. Neuvon, että ensin kosmetologille, sieltä sitten neuvotaan eteenpäin.

Acneihoon ei pysty vaikuttamaan ilman lääkitystä, pelkkä ihon puhdistaminen ei riitä, mutta on hyvä lisäapu. Lievemmissä tapauksissa auttaa antibiootit, yleensä tetrasykliini, tai tytöillä e-pillerit. Tetrasykliinikuuri pitää olla pitkä, yleensä ainakin kolme kuukautta. Helposti kuitenkin käy niin, että kun kuuri loppuu, iho riehaantuu taas. Jos ei haluta siirtyä vahvempaan lääkitykseen, antibioottikuureja voi joutua syömään useita.

Tytöillä e-pillerit, esimerkiksi Diane Nova merkkinen, on todella hyvä apu acneen. Tähän jos vielä liitetään säännölliset ihonpuhdistukset, ja hyvät kotihoitotuotteet, niin iho saadaan hyvään kuntoon. Tehokkain acneen tarkoitettu lääke on Roaccutane, ja sitä saa määrätä ainoastaan ihotautilääkärit. Roaccutanella on sivuvaikutuksia, mutta yleensä se on paljon mainettaan parempi. Kovin nuorelle ei kuitenkaan sitä suositella, koska se voi vaikuttaa pituuskasvuun. Myöskään raskaaksi ei saa tulla Roaccutane kuurin aikana, joten tytöt joutuvat syömään sen ajan e-pillereitä. Maksakokeita tehdään säännöllisesti kuurin aikana, koska lääke on aika rasitus maksalle.

Yleisin ongelma Roaccutanesta on punoittelu, ja ihon voimakas kuivuminen. Limakalvot, esimerkiksi huulet, ja nenäontelot voivat kuivua haavoille. Tämä kuitenkin voidaan ennaltaehkäistä ihon, ja limakalvojen kosteuttaminen pitää aloittaa saman aikaisesti, kuin lääkekuurikin. Kesäaikana Roaccutane on hankala, koska se herkistää pahasti auringonsäteilylle. Yleensä kuuri aloitetaankin vasta syksyllä. Roaccutane voi kuulostaa vaaralliselta lääkkeeltä, mutta suosittelen sitä kuitenkin, jos acne on paha. Se on ainoa varma konsti, joka parantaa acnen pysyvästi lähes kaikilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti