torstai 13. lokakuuta 2011

Ammattilaisen ihonhoitoneuvot

Kerroinkin jo, että käyn aina silloin tällöin seuraamassa mitä Suomi24 keskustelu sivuilla kirjoitellaan ihonhoidosta. Huomasinkin, että joku oli ystävällisesti suositellut tätä blogia ja kehui järkeviä neuvoja, kiitos vaan hänelle. Sitten siihen oli tullut muutama kommentti, että tässä blogissa, vain mainostetaan yhtä kosmetiikkasarjaa, että parempia on ne kauneusblogit missä maallikko testailee useita kosmeettisia aineita.

Olin aika hämmästynyt tästä ajatusmaailmasta, että mieluummin uskottaisiin maallikkoa, kuin ammattilaista. Ihan jo kosmetologien kesken hyvän ammattitaidon erottaa huonosta siinä, että hyvä pitäytyy vain yhdessä kosmetiikkasarjassa. Ja hyvä kosmetologi käyttää aina, vain ammattilaisille tarkoitettuja tuotteita. Ei kannata käyttää sellaisen kosmetologin palveluita, joka käyttää tunnettuja kemikalioissa tai taxfreessä myytäviä hoitoaineita. Silloin hoitojen teho ei vastaa sitä mitä kosmetologilta odotetaan. Ainoastaan ammattilaiselle suunniteltu kosmetiikka täyttää hoidoissa tarvittavat kriteerit.

Itse olen valinnut Dermalogica ja Youngblood sarjat siksi, että ne ovat parasta kosmetiikkaa mitä tällä hetkellä Suomessa on saatavilla. Olen aivan vapaa vaihtamaan edustamaani kosmetiikka sarjaa ihan milloin tahansa, mutta ei ole mitään syytä vaihtaa, koska parempaa ei toistaiseksi löydy. Kerron myös ihonhoito-ohjeeni vankalla kokemuksella, tiedän tasan tarkkaan miten mikäkin tuote käyttäytyy ja asiakas voi luottaa neuvoihini. En ole lukenut niitä purkin kyljestä, vaan nähnyt vaikutuksen useaan kertaan vuosien varrella.

Nämä maallikkojen pitämät kauneusblogit ovat ihan hauskaa hupia, mutta miksikään oikeiksi neuvojiksi niistä ei ole. Kauhistelen myös sitä, että miten jonkun iho sietää, että tuotteita vaihdetaan parin viikon välein. Siinä on kyllä iho niin epätasapainossa, ettei sillä hetkellä käytössä olevasta tuotteesta pysty tekemään mitään johtopäätöksiä, koska ei enää tiedä mille iho reagoi. Onneksi tuotteet ovat usein marketeista ostettuja joissa ei ole paljoakaan tehoaineita. Mistään kosmetiikasta on myös vaikea saada kunnollista tulosta, jos käytetään monen sarjan tuotteita keskenään ja vain muutamia viikkoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti