tiistai 8. marraskuuta 2011

Mitä tehdä miiliumeille?

Miiliumeja sanotaan kansankielellä luufinneiksi ja se onkin ihan kuvaava nimi. Kysymyshän on kovista luunvaaleista pallukoista ihon alla. Miiliumin syntymeganismi on sellainen, että ihohuokosesta vuotava tali ei pääsekään ulos huokosen suulta, vaan jää talitulpaksi siihen. Tapahtuu siis samalla tavoin, kun finninkin synnyssä, mutta miilium ei tulehdu ja talipallo kasvaa pikkuhiljaa suuremmaksi ja suuremmaksi.

Usein on kysymys liian kuivasta ihosta, kun tali ei normaalisti pääse valumaan iholle. Huokosen suu on kuivuuden takia kireä, tai sitä peittää keratisoitunut kuollutsolukko kerros. On kuitenkin ihmisiä joilla on todella voimakas taipumus miiliumeihin ja tällöin ne usein tulee silmien lähelle. Sitä ei ole pystytty selittämään, miksi joidenkin iho toimii tällätavoin. Kokemukseni myötä olen huomannut, että yleensä näillä henkilöillä on kuiva iho ja kosteuttavilla hoidoilla ja ihonhoitotuotteilla on miiliumeja hillitsevä vaikutus.

Jokaiselle tulee silloin tällöin miiliumeja ja niitä ei pitäisi lähteä poistamaan itse. Hoitolassa me otamme ne pois kasvohoidon yhteydessä. Ensin kuorinta aine poistaa suurimman osan kuolleesta solukosta, jolloin miiliumin "kuoriosa" ohenee. Sitten teemme kertakäyttöneulalla reijän miiliumiin ja puristamme sen ulos ihomatoraudalla. Hiukan kivuliastahan miiliumien poistaminen on, mutta muutakaan konstia niille ei ole. Itse ei kannata yrittää poistoa, koska kotikonsteissa ei ole tarpeeksi tehokasta kuorintaa, joka helpottaisi poistoa. Myös puristaminen omista kasvoistaan on niin vaikeaa, että siinä syntyy, vain muuta vahinkoa. Liian kovakourainen käsittely aiheuttaa katkenneita verisuonia tai pysyvästi laajentuneita huokosia. Joskus miiliumit lähtee myös itsekseen, kun jaksaa vain odotella. Itsestäni kuitenkin tiedän, että se pieni talimöykky vaivaa niin ,että sormet on siinä koko ajan ja aina se tuntuu häiritsevältä, kun pesee tai meikkaa kasvojaan.

Ei kannata turhaan harmitella miiliumeja, vaan varaa aika kasvohoitoon, niin tehdään juuri sinulle sopiva ihonhoitosuunnitelma ettei miiliumeja syntyisi lisää ja puhdistetaan jo syntyneet pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti