torstai 12. tammikuuta 2012

Halpa ihonpuhdistus

Eräs  uusi asiakas soitti meille viime viikolla ja kysyi aikaa ihonpuhdistukseen.Kyselin hänen tarvettaan tarkemmin ja kerroin mitkä ajat meillä on vapaana. Tarjosin hänelle Medibac ihonpuhdistusta minkä hinta on 82€, se on edullinen, mutta riittävä hoito aikuiselle epäpuhtaalle iholle. Siihen kuuluu ihoanalyysi,kuorinta, mekaaninen puhdistus, rauhoittava hieronta ja kulmien muotoilu kuuluu aina meillä hoitojen hintaan, hoitoaika on tunti ja vartti. Me ilmoitamme aina asiakkaille hinnan alv-veron kanssa joka on 23% ja on harhaan johtavaa ilmoittaa kuluttajalle muuta, kuin hinta veroineen.

Kyseinen asiakas ei halunnut hoitoa koska toisessa paikassa hinta oli 45€. Olin taas kerran surusta mykkänä, miten meidän ammattikunta voi johtaa asiakkaitaan näin harhaa tai sitten tehdä pimeää työtä. Olen itse kouluttanut opiskelevia kosmetologeja laskemaan hoitojen hintoja oikein niin, että heillä on edes mahdollisuus elää niillä hinnoilla. Pätevä kosmetologi hinnoittelee aina hoidot niin, että on määrätty tuntihinta ja siihen lisätään käytettyjen tuotteiden hinta. Tuntihinnalla maksetaan verot joka on noin 40-50% hinnasta, vuokrat, yel, tel, palkat,kirjanpito,siivous ja hoidossa tarvittavat tarvikkeet eli paperit, kompressit,hoitopöydät-tuolit, desinfiointiaineet yms. ja kaikki muut firman kulut. Hoitoaineista otetulla hinnalla ostetaan hoitoon tarvittavat aineet. Tämän hetken minimi tuntitaksa on 56€, sen alempi hinta ei voi olla, jos aikoo kaikki kulut työllään maksaa. Meidän hoitolan tuntitaksa on tuo 56€ ja kun siitä vähennetään verot jää alle 30€ tunnin työstä näihin edellä lueteltuihin kuluihin.

Jos siis ajattelemme tuota Medibac ihonpuhdistusta, niin hinta muodostuu tuntihinnasta, joka on tuossa hoidossa 76,50€ ja silloin jää käytettäväksi aineisiin 5,50€. Sitten jos avaamme samalla tavoin neljänkymmenenviideneuron hoidon hintaa, niin silloin hoito voisi ehkä kestää kolmevarttia ja hoitoaineisiin jäisi alle 3€. Näiden kahden hoidon tulos ei voi olla mitenkään vertailukelpoinen koska kolmessa vartissa on ihan mahdotonta tehdä kunnollista hoitoa. Minun moraalini kieltää sellaisen ihonpuhdistuksen myymistä ja yleensä, kun asiakas valitsee tällaisen hoitolan hänelle myydään hoidon aikana nuo puuttuvat hoitovaiheet ja yleensä lopputuloksen hinta on tuplaten sen mitä meillä.

Nyt siis vakavasti neuvon asiakkaita harkitsemaan todella tarkkaan millaisen hoidon valitsevat. Kosmetologin palveluihin pätee aivan sama mikä kaikkeen muuhinkin kaupankäytiin. Jos siis haluaa hyvän hoidon ja halvan hoidon pitää kumpikin ostaa erikseen, hyvää ja halpaa ei yksinkertaisesti saa samalla kertaa.

2 kommenttia:

  1. Hullunhalvoissa hinnoissa ei voi olla mitään muuta järkeä kuin silloin, jos niitä käyttää tarjousluonteisesti asiakkaiden liikkeeseen tutustuttamiseen, uusien asiakkaiden hankintaan.

    Aikanaan kun etsin sopivaa paikkaa rakennekynsilleni, kiersin jo valmiiksi kaukaa kaikki Helsingin halpapaikat. Mun kallooni ei mahdu, miten 35 eurolla voi saada kunnolliset rakennekynnet. Kynsien huolellinen tekeminen kestää 2 tuntia, hyvä ammattilainen saa ne aikaiseksi 1,5 tunnissa jos mitään yllättävää ei ilmene. Tuosta hinnasta ei riitä käytettäviin aineisiin juuri mitään, työt on tehtävä kiireellä jotta päivään saataisiin niin paljon asiakkaita, että se kannattaa. Kaiken kukkuraksi näiden "laatupaikkojen" kynnet napsahtelevat poikki kahden viikon jälkeen, mitä rakennekynsien ei kuulu tehdä. Epäilen vahvasti, että paikoissa työskenteleville ulkomaisille naisille ei juuri mitään jää käteen tuosta 35 eurosta. :( Kun päivät on buukattava täyteen, etuajassa katkenneita kynsiään on mahdotonta mennä vaatimaan uusittaviksi - sen taas laatupaikat tarjoavat asiakkailleen veloituksetta, jos kynsien ennenaikainen katkeilu johtuu niiden laadusta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sonia kommentistasi.
    Puhut täyttä asiaa, nimenomaan rakennekynsien ja ripsienpidennysten kohdalla hintojen polkeminen on ihan tolkutonta. Niissä on kamalin puoli se, että näitä ulkomaalaisia tekijöitä riistetään täysin. Suurin osa työnantajista jättää kaikki sivukulut maksamatta ja nämä ihmiset ovat ihan tyhjänpäällä. Toivoisin, että valveutuneet asiakkaat eivät osallistuisi tähän ihmisten riistämiseen, vaan valitsisivat hoitopaikkansa tarkoin.

    Inkeri

    VastaaPoista