tiistai 10. huhtikuuta 2012

Mikä on kauneuskirurgiaa

Lukiessani tuota Anna Bäsen kirjaa kauneuskirurgiasta, siinä tuli muutama asia jota olin ajatellut ihan toisin. Hämmästyin, kun kirjassa laskettiin kauneuskirurgiaan kuuluvaksi silmien laserleikkaus, hampaiden oikominen ja valkaisu. En ole koskaan ajatellut, että laserleikkaus jossa saa silmälasit pois olisi kauneuskirurgiaa pelkästään. Itse olen käyttänyt silmälaseja koko aikuisen ikäni ja jos minun olessa kolmikymppinen olisi ollut mahdollista leikkauksella parantaa näköä, niin olisin sen varmasti tehnytkin. Silmälaseista on niin monenlaista vaivaa, että olisihan elämä helpompaa ilman niitä.

Myöskään hampaiden oikominen ei mielestäni ole pelkkä ulkonäkökysymys. Moni väärä purentatapa aiheuttaa paljon kipuja leukaniveliin ja jopa pään särkyä. Hampaiden oikominen on myös varmasti turvallinen menetelmä, siinä ei oteta mitään riskiä siitä, että lopputulos voikin joskus koitua harmiksi, niin kuin esimerkiksi rintaimplanteissa. Hampaiden valkaisuun suhtaudun kyllä aika kielteisesti ja niin kirjassa haastateltu hammaslääkärikin. Sekin on toimenpide josta kukaan ei tiedä miten hampaille käy, jos niitä valkaistaa kerran vuodessa kaksikymmentävuotta peräkkäin. USA:sahan on joka kaupassa myytävänä jotain valkaisu menetelmiä, mutta niiden raaka-aine määrät ovat niin pieniä, etteivät ne juurikaan vaikuta. Jos haluaa kunnollisen valkaisun kannattaa se ottaa hammaslääkärillä jolla on kokemusta asiasta.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi14:52

    Ainakin minun kotikunnassa pisteytetään hampaiden oikomistarve ja tarpeeksi pahojen purentavikojen oikomiset maksaa kunta, lievemmät saa joko itse kustantaa tai jättää hoitamatta. Käytyäni läpi kuuden vuoden oikomishoidon olen jyrkästi sitä mieltä ettei kyseessä todellakaan ole kosmeettinen toimenpide. Omassa tapauksessa leukani olisi nimittäin kasvanut niin pahasti väärään asentoon etten olisi aikuisena pystynyt tuottamaan normaalia puhetta. Toki sain sivutuotteena nätin suorat hampaat mutta hinta oli kyllä kova...

    Täytyypi laittaa lukulistalle tuo kirja, sen verran mielenkiintoiselta vaikuttaa. Vaikka olenkin sitä mieltä, että kaikki on kovin suhteellista ja tapauskohtaista.

    -se sama lukija pk-seudulta

    VastaaPoista
  2. Kirja kannattaa lukea, mutta kritiikillä. Täytyy myös muistaa,että kirja on ruotsalaisen tekemä ja Ruotsissa on erittäin huono kosmetologi koulutus, varmaan Euroopan huonoimpia. Ilmeisesti siksi kirjassa mitätöidään täysin kosmetologien työ ja sen vaikutuksia ei ollenkaan tuoda kirjassa esiin. Myös tuo hampaidenoikomisjuttu oli minusta erikoinen, koska olen aina mieltänyt sen perusterveydenhuoltoon kuuluvana. Nykyäänhän se aloitetaan jo lapsilla, että he säästyyvät vaivoilta, jos kysymys olisi kauneudenhoidosta sitä ei todellakaan tehtäisi valtion kustantamana lapsille. Ehkä Ruotsissa on joku muu käytäntö.
    Inkeri

    VastaaPoista