torstai 7. kesäkuuta 2012

Hoitava ripsiseerumi

Nyt sitä saa meiltä!

 Saimme eilen ensimmäisen erän Enormous Lash (98€) ripsiseerumia. Kerroin jo aiemmassa jutussani, että suhtauduin hyvin skeptisesti tähän ripsiseerumiin koska aiemmin niistä ei ole ollut mitään sanottavampaa hyötyä. Tämän tuotteen löysin ihan asiakkaideni pyynnöstä, moni oli nähnyt TV-ohjelman ripsiseerumista ja toisilla oli joku kaveri jo käyttänytkin ainetta. Sitten kyselin toisilta kosmetologeilta, että mikä heidän kokemus on asiasta ja kaikki vain kehui. Tuote perustuu samaan aineeseen, jota käytetään silmänpainetaudin lääkkeessä. Olen vuosikausia nähnyt miten upeat ripset on ihmisillä jotka käyttävät silmänpainetippoja. Ne ovat ihan silminnähtävän nopeasti alkaneet vahvistua ja kasvaa, kun asiakas on aloittanut kyseisen lääkityksen. Nyt tässä ripsiseerumissa on raaka-aineena se osa tipoista mikä vaikuttaa tähän ripsen laatuun. Siksi uskon täysin, että vaikutus tulee olemaan näkyvä.

Kokeilin sitä jo heti eilen illalla ja tänä aamuna. Se on pakattu samanlaiseen pakkaukseen, kun silmänrajaukset ja siinä itsessään on hyvin kapea ja pieni sivellin. Tuolla siveltimellä levitetään ihan vähän ainetta ripsirajaa ja sitä ei saa mennä silmiin. Tietysti, jos sitä valuu silmiin, niin se ei ole vaarallista, mutta kirvelee ja silloin on vaan huuhdeltava silmät runsaalla vedellä. Eilen illalla, kun sitä laitoin, niin ensiksi se ei tuntunut miltään. Sitten, kun istuin kutomassa pari tuntia tuntui, että se alkoi valumaan ja silmän pinnassa tuntui öljymäinen kalvo. Asialle en tehnyt mitään ja lähdinkin jo nukkumaan ja pelkäsin onko silmät aamulla ihan turvoksissa. Minulla on todella herkät silmät enkä yleensä tykkää laittaa mitään kovin lähelle silmää. Totesin laittaneeni sittenkin liian paljon ripsiseerumia, että se alkoi valumaan silmiin. Ihme kyllä aamulla ei ollut turvotusta eikä mitään muutakaan. Ennen silmämeikkiä laitoin sitten uuden kerran ja todella varovasti eikä tänään ole tuntunut miltään. Tästä opin, että ripsiseerumia pitää käyttää todella vähän ja tänään laitankin sitä vasta juuri ennen nukkumaan menoa. Tuon pakkauksen hinta on 98€ ja siitä pystyy käyttämään monta kuukautta. Tuloksia luvataan 4-6 viikon päästä. Itse odotan innolla miten omat ripseni seerumista innostuu.  

1 kommentti:

  1. Anonyymi13:56

    Hinta onkin näköjään edullisempi, kuin muualla. Maksoin omastani 118€. On se kyllä hintansa väärtti, omat ripseni vahvistui noin kolmen viikon käytön jälkeen. Käyn säännöllisesti kestovärissä ja sen tekijäkin ihmetteli mikä kasvupyräys on iskenyt. Seuraavan pullon haen teiltä, tosin vaikuttaa aika riittoisalta aineelta.

    Mia

    VastaaPoista