torstai 5. heinäkuuta 2012

Mitä teen, kun meikki ei pysy?

Useimmilla kauneuspalstoilla vilkkain puheenaihe on meikkaus ja meikin pysyvyys. Kieltämättä se on monella ongelma ja ei ole todellakaan kivaa, jos aamulla tehty meikki on puoleenpäivään mennessä kadonnut. Se on kuitenkin aivan varmaa, että jokaiselle saadaan tehtyä pysyvä meikki, kunhan löydetään oikeat konstit. Ensin pitää tiedostaa mitä yleensä voi vaatia meikin pysyvyydeltä, mikä on hyvin pysyvä meikki.

Itselläni on aina hyvin pysyvä meikki, tietysti olisi ihan kummallista, jos en omaan meikkiini käyttäisi kaikkia mahdollisia konsteja. Teen meikkini aamulla noin kello kahdeksan kieppeillä ja käytän meikin tekoon kymmenisen  minuuttia. Minä en todellakaan halua äheltää meikin teon kanssa koko aamuhetkeäni, vaan sen pitää olla helppo tehdä. Seuraavan kerran korjaan sitä kello kahden  tienoilla eli laitan hiukan mineraalimeikkiä Natural Mineral Foundatiota (65€) lisää. Yleensä lisään myös poskipunaa ja huulipunaa. Tällä sitten pärjäänkin iltaan asti tai jos minulla on vielä menoa töiden jälkeen teen tuon saman korjauksen, kun päivälläkin. Tämä siis on mielestäni hyvin pysyvä meikki, se kestää hyvin kaksitoistatuntia muutamalla pikkukorjauksella. Silmämeikki pitää aamulla tehdä niin hyvin ettei sitä sitten enää korjailla päivällä. Joskus ihmettelen jossain kokouksissa, että naisten huoneessa joku lisää ripsiväriä päivällä. Ei ripsiväri karise mihinkään päivän aikana, kyllä se pitää aamulla niin kunnolla laittaa ettei sitä lisäillä päivällä. Yleensä ei käsilaukussa tarvitse olla mukana, kuin huultenrajauskynä ja huulipuna.

Hyvin hoidetulla iholla meikki pysyy parhaiten, jos iho hilseilee tai on öljyinen se estää meikin kiinnittymistä. Ihon säännöllinen kuorinta on hyvä tapa lisätä meikinkin pysyvyyttä. Kosteusvoide pitää myös olla laadullisesti sopiva, jos se on liian rasvainen, niin meikki alkaa kiiltelemään. Rasvoittuvalle iholle Dermalogican Clearing Mattifier ( 40ml 69€) auttaa paljon meikin pysyvyyttä ja estää mustapäiden syntymistä. Kosteusvoide, joka sisältää mineraalirasvoja ei ole hyvä meikinalusvoide. Paras tuote kiinnittämään meikkiä on Youngbloodin meikinpohjustusaine Mineral Primer ( 40ml, 73€), se toimii kaikilla ihotyypeille ja meikki näyttää paljon  paremmalta. Meikkivoiteen laadusta riippuu paljon ja Youngbloodin Natural Mineral Foundationista kukaan ei ole vielä sanonut ettei se pysyisi. Hyvin rasvoittuva ja kiiltelevä iho kaipaa mineraalimeikin päälle vielä puuteria ja Youngbloodin Mineral Rice Setting Powder ( (56€)on puutereista paras mahdollinen. Parantamaan meikin kiinnitystä Mineral Rice Setting Powderia kannattaa levittää myös ennen meikkiä suoraan Mineral Primerin tai kosteusvoiteen päälle. Sitten tuo meikkivoide ja vielä senkin päälle hiukan puuteria. Mineral Rice Setting Powder sisältää riisijauhetta ja mineraaleja, mutta ei talkkeja ja siksi se on unelman ohut ja kevyt. Kaikki Youngbloodin tuotteet ja yleensäkin mineraalimeikit ovat niin kevyitä, että niitä voi huoletta levittää useitakin kerroksia eikä meikistä tule liian paksua.

Siveltimistä kannattaa huolehtia myös hyvin ja pitää ne puhtaana. Siveltimeen kerääntyy ihosta rasvaa ja likaa joten ne kannattaa pestä parikin kertaa viikossa. Likaisesta siveltimestä rasva levittyy takaisin meikiin ja estää sen kiinnittymistä.

MUISTA BLOGITARJOUS
Tilatessasi verkkokaupasta vähintään 100€ edestä normaalihintaisia tuotteita saat niistä 20% alennuksen. Kirjoita maksaessasi alennuskoodi kohtaa sana Blogitarjous ja kone laskee sinulle oikean hinnan. Nyt voit hyödyntää tarjouksen myös hoitolassamme, kun ostoksilla käydessäsi kerrot käyttäväsi blogitarjousta. Tarjous on voimassa 9.7-12 saakka, muista toimia pian. Jos sinulla on kysyttävää laita sähköpostia info@kauneushoitolainkeri.fi

4 kommenttia:

  1. Anonyymi13:03

    Ihoni on todella kuiva ja käytän jatkuvasti Intensive moisture balancea. Onko se liian rasvainen voide meikin alle, vai sopisiko tuo Youngbloodin mineraalimeikki senkin päälle?

    Helena

    VastaaPoista
  2. Hei Helena!

    Intensive moisture balance on ihan tosi hyvä meikin alle. Mikään Dermalogican voide ei ole liian rasvainen meikinalusvoiteena.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Anonyymi14:42

    Ihoni on hyvin rasvainen, vaikka lähentelen jo kuuttakymppiä. Itselleni paras apu on ollut säännöllinen kasvohoito. Olen ollut asiakkaasi jo monta vuotta ja jos hoitojen väli pitenee liikaa, niin sitten meikkikään ei pysy. Kai rasvaa alkaa kerääntymään ihon pintaan jo niin paljon ettei mikään enää sido sitä.
    Olen ollut tosi tyytyväinen hoitoihisi ja antamiisi aineisiin, Kiitos!

    Tellervo K.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi Tellervo. On tosi kiva saada rehellistä palautetta asiakkailta. Olet myös aivan oikeassa, että kun ihon pintaa kertyy tarpeeksi kuona-aineita, talia ja kuollutta solukkoa, meikki ei levity eikä pysy kunnolla.

    Inkeri

    VastaaPoista