lauantai 4. elokuuta 2012

Älä jumitu meikkeihisi!

Ajattelin taas kirjoittaa vanhanaikaisista meikkiväreistä. Ainoa asia mikä omaan silmääni näyttää hassulta on se, jos viisikymppisellä on samat meikkivärit jotka oli muotia 70-luvulla. Yleensä muuten suomalaisten naisten meikkaaminen on tyylikästä ja siistiä. Kuitenkin aina silloin tällöin näkee, että ihminen on jumittunut niihin meikkiväreihin mitkä hän on oppinut käyttämään teini-ikäisenä. Näin kesällä, kun olen enemmän liikkunut markkinoilla ja kesätapahtumissa kalpean pinkit huulipunat ja turkoosit luomivärit ovat alkaneet puistattaa. Siinä tapauksessa, että ihminen itse tietää käyttävänsä vanhanaikaisia meikkivärejä ja pitäytyy niissä kuitenkin asia on ihan selvä. Jokaisella on oikeus valita värinsä niin, kuin haluaa. Jos kuitenkin kyse on siitä, että nainen tietämättään ja vanhasta tottumuksestaan valitsee teinivärit siihen haluaisin puuttua.
Meikki on kuitenkin leikkiä ja kyse ei ole vakavasta asiasta.

Minä opettelin meikkaamaan joskus 70-luvun alkupuolella. Oma äitini oli asiakaspalvelussa ja tottunut käyttämään aina meikkiä työssään, joten harjoittelin hänen meikeillään. Muistan, että monen ystävättäreni äidillä ei ollut meikkejä ja oman äitini meikkipussi oli aarreaitta. Sitten, kun aloin ostamaan omia meikkejä, niin vuosikausia tärkein oli roll'on pullossa oleva kimalteleva huulikiille. Silloin hiusmuoti oli sellainen, että hiukset oli päältä lyhyet ja kiharretut ja alapuolelta pitkät. Kun näen sellaisen leikkustyylin nykyään, niin tiedän varmasti, että parturi on jumittunut 70-luvulle ja henkäilen kauhusta. Silloin käytettiin myös todella paksulti ripsiväriä ja ripset olivat, kuin hiiltyneet tulitikut. Huulipunana oli vaalea, kalpean pinkki. Tämä yhdistelmä näytti silloin hyvältä ja se sopi teinitytöille. Tämän hetken viisikymppisellä tyttömäinen pastellipinkki huulipuna on aivan kammottava.

Ihminen on kuitenkin sellainen, että mielellään jumittuu kaikkeen entiseen. Silmä ei enää sano, että joku näyttää hassulta, vaan aina uusi näyttää hassulta. Nainen jotenkin tottuu omiin meikkiväreihinsä niin, ettei enää näe sopiiko ne vai ei. Pelko kaikkea uutta kohtaan myös estää kokeilut. Neuvoksi antaisin, että jos olet käyttänyt kauan saman sävyistä huulipunaa se kannattaisi vaihtaa. Totut uuteen väriin kahdessa viikossa, mutta älä jumitu siihenkään väriin. Jos et ole ostanut uutta huulipunaa pariin vuoteen, niin huulipuna pitää ehdottomasti uusia se on melko varmasti jo pilaantunut. Meillä ei ole myynnissäkään ollut ainakaan seitsemään vuoteen näitä kalpean pinkkejä huulipunia eli jos olet ostanut huulipunasi meiltä se on varmasti oikea väri. Me emme Marin kanssa myy asiakkaille vanhanaikaisia värisävyjä ja niitä ei ole Youngbloodin meikkivalikoimassa.

Monella on kuitenkin huulipunaa ostaessaan vanha värisävy mukana ja haetaan mahdollisiman samaa väriä, kun ennenkin. Nuori myyjätyttö ei takuulla kehtaa sanoa, että heitä roskakoriin koko väri. Luomivärien kanssa kannattaa katsoa hyvin kriittisellä silmällä sinisiä ja vihreitä sävyjä. Niissäkin on paljon ihan hyviä ja tämän hetken värejä, mutta kaikista huonoin valinta on sininen tai vihreä luomiväri. Niitä on kaikista vaikein saada tyylikkäästi häivytettyä. Meille saa tulla ihan meikkiostoksillekin, jos haluaa katsoa jotain uutta omaan meikkipussiinsa.

5 kommenttia:

  1. Irma03:31

    Kerrompa oman kokemukseni meikeistä. Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni kasvohoidossa hoitolassasi noin vuosi sitten. Olin jo melkein 50v.ja aina käyttänyt samoja meikkivärejä mihin olin tottunut nuoresta asti. Teit minulle kevyen meikin hoidon lopuksi ja näytin mielestäni ihan hyvältä. Sitten, kun näytit niitä käyttämiäsi meikkejä ne näytti niin oudoilta väriltään etten arvannut ostaa.
    Kotona mieheni kehui, että näytätpä hyvältä ja ihan eri näköiseltä. Mietin asiaa pitkään ja päätin ostaa ne meikit seuraavalla kerralla. Olen todella tyytyväinen ja ihmettelen miksi en itse sitä aikaisemmin älynnyt. Eihän kukaan käytä samoja vaatteitakaan, kun parikymppisenä.
    Ostin huulipuna sävyn Youngblood Bliss, joka oli aivan eri väri, kun käyttämäni pinkki. Sisareni ja pari työkaverianikin sanoi kuinka hienoa on, että olet luopunut siitä ällöstä vaalean punaisesta. Itsekin näen valokuvista, että entiset meikkivärini oli aivan väärät. Oikeastaan en tehnyt meikkini suhteen mitään muuta, kun vaihdoin värit Yuongbloodin väreihin. Aikaa menee ihan saman verran, kun ennenkin ja itsekin koen että iästäni lähti kymmenen vuotta pois.
    Ja pahin oli juuri se vanha lemppari huulipunani.

    Irma yövuorolainen

    VastaaPoista
  2. Anonyymi13:36

    Itselläni on hiukan samanlainen kokemus, kun äskeisellä kommentoijalla. Olin aina ostanut saman väristä sinistä luomiväriä ja vaaleanpunaista huulipunaa mitä olin käyttänyt parikymppisestä asti. Sitten uskaltauduin kokeilemaan Yb:n meikeistä Kasbah nimistä luomiväriä, joka on aivan erivärinen, kun ikinä mikään käyttämäni luomiväri. Samoin ostin Bliss huulipunan ja olen ihan tosi tyytyväinen. Aiemmin ei varmaan jossain Sokoksen tiskillä kukaan ei uskaltanut, tai viitsinyt sanoa, että kokeileppas jotain muuta. Nyt, kun näin miltä meikit näyttivät kun inkeri ne laittoi, niin oli helppo uskoa värien sopivan.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi19:23

    Hei!
    Olen ostanut pari vuotta sitten Youngbloodin värin Just Pink, eihän tämä nyt ole sellainen ällö vaaleanpunainen? Voinko vielä käyttää sitä, vaikka se on jo vanhaa kun se ei haise eikä tunnu vanhalta?

    Riitta

    VastaaPoista
  4. Just Pink on ihan tyylikäs vaalean punainen ja sopii suomalaisiin värityksiin ihan hyvin. Youngbloodilla ei ole myynnissäkään näitä 70-luvun valkoisen vaaleanpunaisia huulipunia.
    Jos huulipuna ei tunnu kuivuneelta eikä haise pahalta se ei ole pilaantunut. Toisaalta ei ole vaarallista käyttää pilaantunutta huulipunaa, mutta yleensä silloin haju on niin äklö ettei viitsi sitä huulilleen laittaa. Tuo Just Pink on enemmän kesän ja kevään väreihin sopiva, joten syksyksi voisit katsoa jotain uutta väriä. Esimerkiksi tuo Bliss tai Sorbet ovat kivoja värejä.

    Inkku

    VastaaPoista
  5. Anonyymi13:48

    En ole vielä käyttänyt noita Youngbloodin meikkejä, mutta olen niistä kiinnostunut varsinkin meikkivoiteesta. Pitääkö meikkivoiteen alle laittaa jotain muuta voidetta? Olen kohta nelikymppinen ja käyttänyt aina Lumenen meikkivoidetta enkä sen alle ole laittanut mitään, ainoastaan yöksi käytän kosteusvoidetta. Ihoni on rasvoittuva, mutta viimeisinä talvina hilseily on vaivannut. Minulla on käytössä Dermalogican Active Moist kosteusvoide, jota käytän öisin ja niitä päivinä, kun en laita meikkiä. Voiko sitä käyttää joka yö, vai pitäisikö olla jotain taukoja, että iho saa hengittää?

    VastaaPoista