perjantai 10. elokuuta 2012

Viivyttelyä verkkokaupassa

Nyt minun pitää pyytää anteeksi kaikilta verkkokaupan asiakkailta. Olen auttamattoman laiska ja aikaansaamaton. Meidän verkkokaupan päivitykset kulkevat aivan liian jäljessä ja ketään muuta siitä ei voi syyttää, kun minua itseäni. Onneksi verkkokaupan paketit saamme taas lähtemään 1-2vrk:n sisällä nyt, kun Mari palasi kesälomalta.

Kerron suoraan, että en osaa itse tehdä noita päivityksiä ja olen liian työllistettykin siihen. Meillä on sitä varten henkilö sovittuna, joka tekee päivitykset, mutta minunhan pitää se kertoa mitä laitetaan ja koska. Siinä tiedon välitys tökkii ihan selvästi. Olen myös päiväaikaan niin kiinni hoidoissa etten silloin ehdi tekemään mitään muuta. Joten verkkokaupan asiat jäävät iltatöiksi ja siinähän ei ole mitään kummallista, koska jokainen yrittäjä on tottunut tekemään pidempään, kuin kahdeksan tunnin työpäivää. Minulle kuitenkin on iskenyt aikaansaamattomuus siihen kohtaan, tai suorastaan laiskuus. En muista viimeisen asiakkaan lähdettyä, että nyt pitääkin jäädä tekemään verkkokaupan asioita. Tälläkin hetkellä kaupassa on vielä heinäkuun tarjoukset ja vasta tänään laitoin tiedon uusista tarjouksista eteenpäin. Sitten kaupasta puuttuu muutama uudempi tuote. Esimerkiksi Overnight Repair Serum ja kesän supersuosikki Enourmous Lash ripsiseerumi. Viimeksi, kun itse yritin päivittää uutta tuotetta Age Smart linjaan poistin koko linjan kaupasta ja muut tekivät pari tuntia töitä, että se saatiin kuntoon. En siis uskalla itse mennä sinne sorkkimaan ennen, kun saan lisäopetusta verkkokaupan käytöstä. En todellakaan ole mikään tietotekniikan ihmelapsi.

Uudet tarjoustuotteet ovat jo kyllä olemassa täällä hoitolassa ja niitä voitte tilata sähköpostilla meiltä suoraan. Laitamme teille ensin ennakkolaskun ja sitten tavarat postiin. Seuraavat tarjoukset ovat voimassa lokakuun loppuun saakka. DAILY RESURFACER NYT 89€ norm.hinta 112€. Nämä kuorivat ja ihoa uudistavat hoitoatassut ovat todella tarpeen kesän loppupuolella. Niillä saa hyvin kuriin hikinäpyt, epäpuhtaudet ja ihon pinta siliää ja napakoituu. Hoitotassussta pyyhitään vaikuttava aine puhtaalle iholle ja sitten kosteusvoide päälle. Tuotetta voi käyttää joka toinen, tai kolmas päivä ja se on myös ennen meikkiä erinomainen ihon tasoittaja. Hoitotassut sopivat kaikille yli 30-vuotiaille ja ne kuorii, kiinteyttää ja kosteuttaa.

 CHROMAWHITE PURE NIGHT 89€ norm.hinta 110€. Kaikille ihotyypeille sopiva yövoide, joka hajoittaa pigmenttiä ja tasoittaa ihon väriä. Pigmenttiläiskien poistossa tuote on ehdoton, mutta sopii kaikille muillekin, koska kirkastaa ihonväriä ja kosteuttaa. Moni kuivaihoinen käyttää tätä ihan yötä päivää, voide on niin hyvin imeytyvä, että sopii myös meikin alle. MAP-15 REGENERATION NYT 105€ norm.hinta 134€. Silkkimäinen jauhe, joka sisältää runsaasti ihoa elvyttäviä antioksidantteja. Jauhetta voi sekoittaa mihin tahansa Dermalogican hoitovoiteeseen ja tehdä siitä näin kiinteyttävän voiteen. Todella erinomainen Map-15 on suun-ja silmienympärysrypyille. Jauhetta levitetään suoraan rypyille aamulla ja illalla. Tämä on Dermalogican tehokkain tuote hankalille ylähuulen pystyrypyille. Tuote on äärettömän riittoisa, tuo pieni pullollinen riittää usean kuukauden käyttöön.

CLEARING MATTIFIER NYT 55€ norm.hinta 69€. Tämäkin tuote sopii juuri tähän loppukesän tilanteeseen. Tämän kesän kosteus ja hautova ilmanala on aiheuttanut monille hikinäppyjä ja pieniä finnejä. Clearing Mattifier on ihanteellinen tuote hoitamaan ihon epäpuhtauksia koska se ei kuivata ihoa. Clearing Mattifier on kevyt voide, joka sulaa ihon rakenteeseen ja sopii hyvin myös meikin alle. Rasvaisella iholla se on oivallinen meikinpohjuste koska se pitää ihon mattapintaisena ja supistaa huokosia. Tuotetta voi käyttää yksinään, tai toisen voiteen alla. Kaikki ihotyypit hyötyvät Clearing Mattifierin tasapainoittavasta vaikutuksesta. Hyvin rasvainen iho voi käyttää voidetta sekä yö-että päivävoiteena.

YOUNGBLOOD GEL LINER + SIVELLIN NYT 40€ norm.hinta 55€ Youngbloodin uusimpia tuotteita on Gel Liner silmänrajausväri ja siitä on tullut nopeasti asiakkaiden suosikkimeikki. Tämä rajausväri pysyy todella hyvin, mutta lähtee myös helposti pois puhdistusmaidolla. Tuote on geelin ja voiteen välimuoto ja siksi se on helppo levittää. Värisävyjä on viisi. Eclipse: pikimusta, Galaxy: tumman harmaa, melkein musta Espresso: ruskea, Black Orchid: violetti, Midnight Sea: tumman sininen. Tweezerman sivellin on meille ihan uusi tuttavuus, mutta ehdottomasti paras valinta silmänrajauksen levittämiseen. Se on vinokärkinen sivellin, joka on tehty synteettisestä karvasta ja on erittäin napakka. Sen normaalihinta on 20€.

Jos haluat näitä tarjoustuotteita ennen, kuin ne ehditään laittaa verkkokauppaan voit hakea niitä hoitolasta, tai laita sähköpostia niin lähetämme ne sinulle. Sähköpostiosoite on: info@kauneushoitolainkeri.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti