sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Ensimmäinen päiväkäsky: Älä ryppyile

Jos Purkkiarmeijan komentaja antaisi päiväkäskyjä, tai toiminta ohjeita niin päiväkäskynumero 1 olisi : Älä ryppyile. No, se voisi olla leikisti tärkeä päiväkäsky, mutta tosissaan ja kokeneena kosmetologina sanoisin:  Älä takerru ryppyihin.

Meidän hoitolan eli Marin ja minun näkemys on se, että terve ja hyvinvoivaiho on se päämäärä mihin kannattaa pyrkiä. Mukavaa olisi, jos ihminen ei näyttäisi ainakaan paljoa ikäistään vanhemmalta, mutta muita vaatimuksia itselleen on turha laittaa. Me jokainen rypistymme, veltostumme ja vanhenemme se on ikiaikainen elämän perusajatus. Siitä on turha tehdä ongelmaa ja suurta numeroa. Oma ulkonäkö on kuitenkin jokaiselle ihmiselle tärkeä asia ja sitä vastaan on turha väittää. Ihminen, joka sanoo ettei yhtään välitä miltä näyttää puhuu palturia. Ei maailma olisi täynnä peilejä ellei ihminen haluaisi nähdä omaa kuvaansa.

Meidän pyrkimyksemme kosmetologeina on ehkäistä ihon ennenaikaista vanhenemista ja hidastaa ihon ohenemista ja veltostumista. Terve ja hyvinvoivaiho ei ole ohentunut, eikä auringon vaurioittama. Hyvässä kunnossa oleva iho ei myöskään tunnu miltään se ei kutise, kiristele eikä kuumota. Suuri osa ihon ennenaikaiseen vanhenemiseen johtavista tekijöistä on ulkoisia haittoja, esimerkiksi aurinko on kaikista pahin. Myös ilman saasteet, tuuli ja kuivatta talvisää rasittaa ja ohentaa ihoa. Elämäntavoillakin on merkitystä ja pahin niistä on tupakoiminen. Liiallinen alkoholi, rasvaiset, raskaat ruuat aiheuttavat turvotusta ja veltostuttavat. Monet lääkeaineet myös vaikuttavat ihoon ohentavasti ja kuivattavasti. Kortisoni on pahimpia ja sellaiset lääkkeet, jotka herkistävät ihon auringon valolle. Sairauksille ja lääkityksille ei kukaan mitään voi,mutta niiden ihoa rasittavia vaikutuksia pystyy hyvin paljon ennalta ehkäisemään.

Mielestäni kasvohoidot ja hyvä ihonhoito ei ole turhamaisuutta, vaan valveutuneen ihmisen tapa pitää ihonsa terveenä ja tukea omaa kokonaisvaltaista hyvinvointia. 

2 kommenttia:

  1. Anonyymi14:55

    Asiani ei sinänsä tähän ryppyasiaan kuulu mutta kysyn tässä kuitenkin, ettei tarvitse mennä kovin vanhoihin postauksiin laittamaan kysymystä. Olen 34 ja puoli vuotias nainen jolla on pintakuivahko sekaiho, joka kuitenkin kiiltelee herkästi päivän mittaan (painelen kasvopaperilla) ja taipumusta myös pigmentaatioon (johon käytän muiden ihanien dermalogican tuotteiden lisäksi tietysti chromaWhite sarjaa, joka vaalentanut jälkiä merkittävästi hyvin vaaleaksi. Välillä tulee myös näppylöitä, joihin laitan yöksi medibac overnight clearing geliä ja päivisin pohjustan ihon clearing mattifier voiteella (joka hillitsee kiiltoa tehokkaasti). Kysymys koskee lähinnä kosteusvoidetta, käytössä tällä hetkellä chromaWhiten Pure Light spf 30 (käytän kesällä vaihtelevasti oil control lotionin kanssa, johon sekoitan solar defence boosteria spf 30) ja olen saanut näytteen AgeSmart dynamic skin recovery spf 30 voiteesta, joka on myös tosi miellyttävä iholla. Eli kumpaa suosittelisit näin pikaisen kuvauksen perusteella kosteusvoiteeksi Pure light spf30 vai dynamic skin recovery spf30? Pigmenttikohtiin käytän päivittäin aamuin illoin c-12 concentratea ja extreme-c:tä (sekoitan päivä / yövoiteeseen, jotta tulee koko kasvoille eikä näin "rullaudu" iholla) ja yövoiteena käytän chromeWhite pure night voidetta. Lisäksi sekoitan päivävoiteeseen extra firming boosteria sekä skin perfect primeriä ja yöksi ennen voidetta kuivana kautena laitan overnigt repair seerumia. Toinen kysymys koskee tuon pure ligt spf30 voiteen käyttöpäivää, pohjassa kun lukee exp 09/2012 (muistaakseni noin) eli onko vielä käyttökelpoista vaikka päiväys mennyt eli heikentyykö vain suojakerroin, mutta voidetta voi vielä käyttää? Tuote kun on ostettu tämän vuoden puolella maaliskuussa ja harmittaa, jos ei ole enää käyttökelpoinen.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi14:58

    Vielä tuohon äskeiseen kommenttiini; en siis sekoita skin perfect primeriä päivävoiteeseen vaan laitan sen kaikkein viimeisimpänä ennen kuin aloitan meikkauksen. Eli sekoitan päivävoiteeseen vain extra firming boosterin ja extreme-c:tä.

    VastaaPoista