maanantai 3. joulukuuta 2012

Juhlallista huulipunaa!

Näin joulun edellä tuntuu, että asiakkailla on tosi paljon iltamenoja. Työpaikat eivät niinkään järjestä enää pikkujouluja, mutta henkilökuntaa muistetaan teatteri-illoilla ja konserteilla. Meillä "keskiverto" ihmisillä ei yleensä iltamenoja ole kovinkaan montaa vuodessa. Suurin osa niistä tosiaan painottuu joulun ympärille ja tähän pimeään vuoden aikaan. Jouluun kuuluu yleensä punainen väri ja juhlavaatteet ovat kiiltävämpiä, kuin muulloin. Tämä vaatii myös meikiltä enemmän, kuin ne jokapäiväiset työvärit.

Suomalaiselle naiselle on aika itsestään selvää, että teatteriin ja konserttiinkin pukeudutaan erilailla, kuin arkena töihin. Itsellekin tulee mukavan juhlava olo kauniissa vaatteissa ja on kiva katsella muiden hyvää pukeutumista. Jos juhlameikkiin ei halua kovasti paneutua, niin ainakin kannattaa hankkia huulipuna iltamenoja varten erikseen. Mielellään niin, että nyt talvella on erilainen juhlapuna, kun valoisaan kesäaikaan. Jo pelkkä huulipunan vaihto toiseen tekee ihmeitä, eikä se ole suuri investointi.

Viime viikolla taisi Verkatehtaalla olla Jari Sillanpään konsertti, kun myin useamman " Jartsan värisen" huulipunan. Itse en erityisesti Sillanpään esityksistä välitä ja tutut asiakkaat sen tietävätkin. Siksi muutama minua kiusoitteli  tällä Jartsa jutulla, kun minä olin ihan pihalla heidän halutessa Jartsapunaa. Tulee  myös hyvä mieli, kun näkee asiakkaiden ilon heidän suunnitellessa juhla- asujaan. Sen voin kertoa, että " Jartsapunana" voiton vei Youngbloodin huulikiille Promiscous ja muutenkin suurin osa valitsee sen joulun juhliin. Huulikiille ei pysy niin hyvin, kuin huulipuna, mutta kunnon rajaus saa senkin pysymään paremmin. Toinen joulunjuhliin sopiva huulikiille on Rhapsody, jossa on joukossa hiukan kullan kimalletta. Huulikiilteet ovat läpikuultavampia, kuin huulipunat ja vaikka nuo edellä mainitut ovat kirkkaita värejä, ne eivät ole kenellekään liikaa.

Yksi hyvä konsti saada huulipunastaan juhlaväri on hankkia Youngbloodin huulikiille nimeltään Guava. Se on täysin puhdas joulunpunainen, eikä siinä ole mitään kimalletta tai hohdetta joukossa. Se on yksinään käytettynä selkeän yksinkertainen kirkas huulipuna, mutta sen voi lisätä minkä tahansa arkena käytettävän huulipunan päälle. Näin arkiväristä tulee kirkkaampi ja Youngbloodin huulikiilteethän ovat ihanan rasvaisia, niin huulet saavat myös hoitoa lisää. Guavakin on sellainen väri minkä uskallan tarjota kenelle vaan, koska se on läpikuultava ja siksi ei liian voimakas punainen.

Youngbloodin huulipunat ovat myös rasvaisia, mutta pysyvät paremmin, kuin huulikiilteet. Huulipunista kaunis juhlaväri on Spicy, joka on ruskehtava kullanpunainen. Murrettu kirkas punainen on Vivid ja se on ihan mattapintainen. Oikein dramaattisen tummanpunainen ja kimalteleva on Mystere, mutta se vaatii jo käyttäjältään rohkeutta ja muutenkin vahvaa väritystä. Nyt syksyllä uusin suosikkini on Rosewater, joka on mattapintainen kylmähkö sävy. Se on roosaan vivahtava punainen ja menee hyvin myös arkenakin.

Tervetuloa katsomaan ja kokeilemaan Youngbloodin huulipunia( 31€) ja huulikiiltoja(37€). Sen parempi laatuista huulipunaa en tiedä.

3 kommenttia:

  1. Anonyymi03:15

    Kommentoin jo tuolla atooppisen ihon postauksessa omista kokemuksistani Inkerin käyttämistä tuotteista ja se on vielä kerrottava, että meikkivoiteena YB mineraalimeikki on yliveto atooppiselle iholle.
    En olisi ikinä uskonut, että puuterimaisen oloinen meikkijauhe voisi näyttää siistiltä ja hyvältä hilseilevän kuivalla iholla. Tosin ihoni on ollut jo pitkään hyvien kasvohoitojen ansiosta paremmassa kunnossa, eikä niin läiskikäs ja hilseilevä. Kuitenkin stressaava yötyö sairaalan kuivattavassa ilmastoinnissa saa kaikki muut meikkivoiteet rapisemaan ja kiristämään työvuoron lopulla. Mineraalimeikki tuntuu päinvastoin suojaavan kuivumiselta ja iho tuntuu ihan hyvältä kuivalla pakkassäälläkin. Ja hinta ei ole paha. Yksi purkki maksoi muistaakseni alle 70€ ja käytän siitä 6-8 kk. Mikään marketin meikki ei riitä kuukautta kauempaa ja aina tulee väärä valinta.
    Voin hyvillä mielin neuvoa tuon meikin muillekin ongelmaihoisille.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi22:26

    Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. YB meikkipuuteri on ensimmäinen meikki jota olen voinut käyttää ilman, että korjailen sitä yhtenään. Olen pitänyt ihoani aina rasvaisena, mutta kasvohoidossa Inkerillä selvisi, että se on lähinnä kuiva ja epätasapainossa. Olen nyt jättänyt rasvaisen ihon tuotteet pois joita minulla oli mielestäni hyvistä sarjoista, Biotherm, Clinic yms. Kosteuttavat tuotteet Dermalogicalta ja tuo Youngblood mineraalimeikki pitää ihoni ihan tasaisena koko päivän eikä tarvitse putskua töpsytellä joka käänteessä.

    YB- fani

    VastaaPoista
  3. Anonyymi22:48

    Olen tehnyt ihan oman coctailin noista YB huulipunista juhlaa varten. Minulla on tuo Mystere väri huulipunana ja se on sen verran tumma punainen, että harvassa tilanteessa käytän sitä yksin. Tänä talvena olen laittanut sen päälle Coral Kiss huulikiillettä, niin siitä tulee lämpimämpi punainen. Joskus olen laittanut Briliance kiillettä ja saannut siitä kullankimaltavan.
    Nuo huulikiilteet ovat niin ihanan rasvaisia, etten enää muita kelpuuttaisi. Ja niitä mulla taitaa olla jo kokoelma.

    Pilvi

    VastaaPoista