sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Vielä viikko jouluun!

Kiitos kaikille asiakkaille jotka poikkesitte eilen, kun vietimme Lahjalauantaita. Se oli oikein onnistunut ja mukava päivä. Suurin syy miksi olen lähtenyt tänä jouluna pitämään näitä muutamaa lauantaita avoinna on se, että haluan toimia verkostossa toisten yritysten ja yrittäjien kanssa. Samalla tietenkin haluamme parantaa palvelua siihen suuntaan miten se asiakkaille olisi parasta.  Hämeen Sanomissa olikin viime viikolla aika kipakka ja moittivakin kirjoitus siitä, että kaupungissa on virkamiesyrittäjiä, jotka sulkevat yrityksensä parhaaseen myyntiajan kohtaan. Minä olen ollut yli 30- vuotta yrittäjänä ja en ole vielä tavannut näitä virkamiesyrittäjiä. Lieneekö toimittajien omia harhoja.

Joka tapauksessa näiden kahden auki olo päivän tulos jäi monella lailla positiiviseksi, mutta meillähän oli marraskuun joulunavauksessa auki sekä perjantai, että lauantai ja emme tehneet hoitoja, vaan palvelimme asiakkaita muuten. Kokemukseksi tuli, että perjantai päivä veti tuplasti väkeä verrattuna näihin kahteen lauantaihin. Näin pikaisessa keskustelussa päätimme Marin kanssa, että pidämme seuraavan kerran avoimien ovien perjantaita ja olisimme paikalla vaikka kello 21 saakka.  Koska se tarve tuli selvästi ilmi, että vieraammat asiakkaat haluavat kysellä rauhassa neuvoja. Voisimme varmaan tehdä myös kyselyn asiakkaillemme minkälaisia palveluja he haluaa. Samoin ehdottaisin, että kaupunkimme Elykeskus ja Kaupunkikeskusta yhdistys kysyisivät ihmisiltä milloin he haluavat asioida keskustan kaupoissa. On myös aivan turhaa puhua, ettei keskustan yrittäjät olisi sovussa keskenään. Vaikka on vuoden vilkkain työnaika puhuin tästä Hämeen Sanomien jutusta varmaan reilusti yli parinkymmenen yrittäjän kanssa, joita voin sanoa jopa ystäviksini enkä vain hyvän päivän tutuiksi.

Huomenna sitten taas lisää kosmetologiasiaa ja vielä on viikko aikaa hyödyntää meidän joulutarjoukset. Muistakaa myös varata hoitoajat ajoissa, meillä on vain muutama vapaa aika ennen Loppiaista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti