keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Aurinko vaarantaa ihon terveyden

Kirjoitan taas samasta vanhasta aiheesta eli auringon vaaroista. Suomessa ei viime kuukausina ole juurikaan aurinkoa näkynyt, mutta päivien pidetessä aurinko nousee taas keskusteluun. Nyt, kun kerron Dermalogican uusista meikkituotteista ja niiden laajaspektrisestä aurinkosuojasta kuulen taas vähättelyä.

Siksi nostan taas esiin nämä auringon vaarat, että en halua kenenkään ainakaan tietämättömyyttään sairastuvan auringosta. Aurinko ja valo on ihana asia ja minäkin odotan kevättä ja valoisampia päiviä. Valosta ja auringosta saakin nauttia, mutta vahingoittavaa vaikutusta ei pidä mitätöidä. Kevään aurinko on erittäin hankalaa iholle, koska säteilyä heijastuu myös lumesta ja iho joutuu altiiksi joka puolelta tulevalle valolle. Helmikuun aurinko on se mikä saa aikaan pigmenttiläiskien tummumisen ja sitä vastaan pitää suojautua juuri nyt. On turhaa alkaa miettiä aurinkosuojaa vasta toukokuussa, koska silloin pigmenttiläiskät ovat jo lähteneet tummumaan.

Ihmiset, jotka harrastavat paljon talviulkoilua pilkkijät, laskettelijat yms. ovat riskiryhmässä saamaan ihosyöpää. Kaikki ihosyöpä ei ole hengenvaarallista melanoomaa, vaan suurin osa on basalioomaa, mutta sekin on hoidettava. Esimerkiksi kummaltakin vanhemmaltani on jäädytetty jo moneen otteeseen auringon aiheuttamia ihomuutoksia. Eivätkä he takuulla ole olleet auringon palvojia, mutta maanviljelijöinä he ovat olleet paljon auringossa. Tämä on asia mikä on edelleenkin epäselvää asiakkaille. Suurimmalla osalla on vieläkin käsitys, että aurinko on ainoastaan silloin vaarallista, jos siinä makoilee. Ei huomioida sitä, että puutarhatyöt, purjehdus ja kaikki ulkona liikkuminen on auringossa oloa ihan yhtä paljon.

Dermalogicalle tulee uudet auringonsuoja tuotteet huhtikuun alkupuolella. Niitä ei enää nimitetäkkään aurinkosuojatuotteiksi, vaan päivänvalon suojatuotteiksi. Kysehän on todella siitä, että päivänvalo sisältää nykyään aina UV-säteilyä ja siltä pitää suojautua. Pigmenttiläiskiä vastaan paras suoja on Pure Light sk 30 ( 50ml 96€) jota kannattaa alkaa käyttää jo nyt helmikuun alussa. Varsinkin, jos olet raskaana, tai vaihdevuosi-iässä pigmenttiläiskien syntyminen on oletettavaa.

8 kommenttia:

  1. Anonyymi14:36

    Onko tuota Solar Defence Boosteria sk 50 jo myynnissä Suomessa?

    VastaaPoista
  2. Valitettavasti saamme sen myyntiin 9.4 jälkeen. Silloin tuo koko uusi päivänvalonsuoja menetelmä lanseerataan Suomessa.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Anonyymi18:04

    Olen ihminen, joka haluaa ruskettua ja saan yleensä kauniin värin enkä pala. Ikää on jo yli kuusikymmentä, mutta en haluaisi luopua auringosta kokonaan. Miten voisin hoitaa ihoani, että se kärsisi ruskettumisesta mahdollisimman vähän?

    Vera-52

    VastaaPoista
  4. Anonyymi19:07

    Mihin nämä uhkakuvasi auringosta oikein perustuu? Kosmetiikkafirmat yrittää lisätä tuotteidensa myyntiä pelottelemalla, ei vaikuta hyvältä konstilta.
    Olen jo itsekin viisikymppinen ja aina rakastanut aurinkoa ja rusketusta. Enkä tunne ketään, joka olisi näitä kertomiasi syöpiä saanut. Luulisi niitä nyt olevan muidenkin, kuin sinun ystävä piirissä.
    Pitää keksiä parempi ja rehellisempi myyntikikka, kuin turha pelottelu.

    Inhoan kalpeanaamoja

    VastaaPoista
  5. Anonyymi19:30

    Olen Inkerin asiakas ja lääketieteen opiskelija. Edellinen kommentoija on kyllä ihan hakoteillä, jos kuvittelee auringon vaarojen olevan aurinkovoiteiden myyntikikka. Ihan viralliset tilastot osoittaa, että Suomessakin on suuri kansanterveydellinen ongelma auringon aiheuttamat ihosyöpä tapaukset.Sairaaloiden ihotautilääkäreillä on pitkät jonot jäädytys, yms.hoitoihin. Ja ne ongelmat ovat nimenomaan auringon aiheuttamia.
    Minusta on hieno asia, että Inkeri on niin valveutunut ja kouluttautunut, että osaa kertoa tästäkin asiasta. Tunnen ainakin itse olevani turvallisissa käsissä, kun tuttu kosmetologi seuraa ihoni tilannetta. Olemme Inkerin kanssa näistä aurinkoasioista keskustelleet useaan kertaan ja luotan hänen tietotaitoonsa.

    Kandi

    VastaaPoista
  6. Valitettavasti tuo syöpävaara ei ole pelkästään myyntikikka. Pelottelu ei oikein toimi myynnin välineenä nykymaailmassa.
    Seuraan tarkasti lääketieteen tilastoja ja ohjeita auringon vaikutuksista. Dermalogicalla on myös jatkuvasti koulutusta auringon vaaroista. Esimerkiksi Australiassa ja USA.ssa aurinko on todella vakava syöpäriski. Olettehan myös kuulleet Suomen radiosta kesäiset säteilyvaroitukset, niitä ei ilmoiteta pilan päiten.

    Jos kuitenkin haluaa saada rusketusta auringosta, niin tärkeää on, että iho olisi mahdollisimman hyvässä kunnossa ja vahva. Kuiva ja ohentunut iho kärsii kaikista eniten UV-säteilystä. Suosittelen säännöllisiä kasvohoitoja auringon otto kautena, noin 3-4 viikon välein. Antioksidantteja sisältävät tuotteet kotikäytössä vähentävät koko ajan auringon vanhentavaa vaikutusta. Olisi hyvä ottaa käyttöön Map 15 Regeneration ja lisätä sitä voiteen joukkoon. Pure Night yövoiteena auttaa saamaan tasaisemman rusketuksen ja tehotiivisteenä Multivitamin Power Concentrate on hyvä antioksidantti paukku.

    Inkeri

    VastaaPoista
  7. Auringon haittavaikutukset ja syöpäriski eivät valitettavasti ole pötyä. Toki jotkut ihmiset ruskettuvat kauniisti eivätkä pala mutta aika harva omaa hyvän pigmentin ja ihotyypin joka sietää ongelmitta aurinkoa. Kyllä kasvoista ja varsinkin decolteen alueelta näkee jos on tullut oleiltua auringossa! Ja minun suvussani ihosyöpään ovat sairastuneet ne jotka aina viihtyvät varjossa ja todella ovat välttäneet aurinkoa.

    Esim. Ausseissa missä auringonpaahde on jopa vaarallisen kirkasta on kouluissa pakollista käyttää korkeakertoimisia suojavoiteita. Valitettavastihan moni on saanut suurimman osan aurinkoaltistuksestaan lapsena ulkona leikkiessä ym. kun tähän auringon haitallisuuteen on havahduttu vasta viime vuosina.

    VastaaPoista
  8. Edellinen kommentoija on aivan oikeassa. Lasten iholle aurinko on kaikkein vaarallisinta!
    Siksi Suomessakin on jo kielletty solariumit alle 18-vuotiailta. Pikkulapset eivät itse pysty suojaaman ihoaan ja vastuu siitä on aikuisilla. Varsinkin nyt talvella, kun lähdetään etelän aurinkoon, lapset ovat pehiten vaarassa.

    Inkeri

    VastaaPoista