perjantai 8. helmikuuta 2013

Rasvainenkin iho kuivuu ja hilseilee

Kuulen hyvin usein kysymyksen voiko olla mahdollista, että öljyisen rasvainen iho hilseilee. Vastaus on, että ihan hyvin on mahdollista. On jopa oletettavaa, että rasvoittuva iho hilseilee meidän ilmastossa talvisin. Rasvaisuus ja öljyisyys ei tarkoita sitä etteikö iho samalla voi olla kosteusköyhä.

Yleensä on niin, että paksulla rasvaisella iholla on ihotalia omasta takaa riittävästi, mutta kosteus siitä puuttuu. Kaikilla ihotyypeillä irtoaa vanhaa solukkoa pois ihan samalla tavalla ja siitä syntyy hilseilyä ellei solukkoa kuorita ajoissa pois. Mitä enemmän kosteutta ihosta puuttuu sitä hitaammin syntyy uutta solukkoa ja vanha solukko ei irtoa. Tämä kuollut solukko taas tukkii huokosten suita ja kun iho erittää talia se ei pääse tukossa olevasta huokosesta ulos. Näin syntyy talitukkeumia ja, kun se tulehtuu syntyy finni. Kuolleen solukon poistaminen ja kosteuttaminen siis auttaa moneen asiaa. Myös finnejä ja tukkeumia syntyy vähemmän, kun kosteustasapaino on kunnossa.

Rasvoittuva iho tarvitsee ennen kaikkea kosteutta ja kuorintaa selviytyäkseen talvesta hyvässä kunnossa. Säännöllinen kasvohoito poistaa yleensä nämä murheet ja hyvällä kasvohoidolla ihon hoito kotona helpottuu huomattavasti. Dermalogican kotihoitotuotteissa on kaksi tuotetta yli muiden juuri tätä tilannetta varten. Kaikille ihotyypeille on hyväksi käyttää Skin Hydrating Booster( 30ml 93€) aina aamuin, illoin hoitovoiteen alla. Toinen ihon pelastaja on Multivitamin Thermofoliant ( 75ml, 81€) kuorinta-aine. Multivitamin Thermofoliant kuorintaa voi käyttää 3-4 päivän välein ja se soveltuu laiskimuksellekin, koska sen vaikutusaika on yksi minuutti.

Jo parin viikon kuluttua on tuloksia odotettavissa. Todella hyvä lisä hoitoon on vielä kosteusvoide Active Moist ( 50ml, 55€ 100ml, 76€) se ei sisällä ollenkaan rasvaa ja soveltuu talvella hyvinkin öljyiselle iholle.   

11 kommenttia:

  1. Olen Gentle Cream Exfoliantin suuri ystävä. Eroavatko GCE ja Multivitamin Thermofoliant käytännössä ominaisuuksiltaan muuten kuin vaikutusajaltaan? Ikää on 25 vuotta, iho on t-alueelta rasvoittuva ja poskilta herkkä ja kuiva sekaiho.

    VastaaPoista
  2. Dermalogicallahan on useita erilaisia kuorinta-aineita, koska oikeinlaisen kuorintan käyttö on erittäin tärkeää. Tuo Gentle Cream Exfoliant on nuorille tarkoitettu hedelmähappoentsyymeihin perustuva kuorinta. Siinä ei ole mitään mekaanisia rakeita, vaan entsyymit sulattavat kuolleen solukon ja talitulpat pois.
    Multivitamin Thermofoliant on sillä tavoin erilainen, että se on tarkoitettu hidastamaan ihon vanhenemista. En suosittele sitä alle 30-vuotiaille sen elvyttävän vaikutuksen vuoksi. Kuorivina aineina on nuo hedelmähappoentsyymit, mutta sen lisäksi siitä imeytyy ihoon multivitamiiniseos, joka hidastaa ihon vanhenemista.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Pitää ihan pyytää anteeksi, kun tuossa postauksessani en huomioinnut alle 30-vuotiaita tuon kuorinnan osalta. Nuorille sopii hyvin joko tuo Gentle Cream Exfoliant ( 75€, 53e) kuorinta, mikä käy herkemmällekin iholle. Paksummalle iholle suosittelen Skin Prep Scrubia(75ml, 45€)jossa on mietoja kuorivia rakeita. Kumpikin toimii hyvin myös vanhemmalla iholla.

    Inkeri

    VastaaPoista
  4. Anonyymi16:28

    Oma nassuni on aika punakkakin näin talvisin ja otin käyttöön Ultra Calming serum Concentarten ja tykkään siitä kovasti. Minusta se ei yhtään rasvoita, vaikka on lievästi voidemaista. Viime talvena käytin Hydrating boosteria, mutta tää serum tuntuu sopivan paremmin. Punakkuus on ainaskin vähentynyt. Kai sitä voi rasvanaamakin käyttää?

    Liisukka-78

    VastaaPoista
  5. Olet tehnyt aivan oikean valinnan. Ultra Calming Serum Concentrate rauhoittaa myös punoittelua ja couperosaa kosteuttamisen lisäksi. Se ei missään tapauksessa rasvoita, vaan sopii erinomaisesti rasvaiselle kosteusköyhälle iholle.

    Inkeri

    VastaaPoista
  6. Anonyymi20:38

    Olen kohta viisikymppinen ja tuskailen edelleen suurten huokosten ja rasvaisuuden kanssa. Nykyään ihoni on myös aika punakka ja tosi hilseilevä. Käytän Dermalogican Oil Control Lotionia päivällä, mutta yöksi en ole koskaan laittanut mitään. Puhdistukseen käytän LV-saippuaa, koska en käytä mitään meikkiä. Iltaisin pesun jälkeen ihoni kuumottelee ja punoittaa entisestään. En ole koskaan ollut yliherkkä millekään, mutta ihmettelen ihoni jatkuvaa ärtymistä.Se suorastaan kutisee ja tuntuu epämiellyttävältä. Minulla on kyllä tuo Thermofoliant kuorinta, mutta en ole uskaltanut sitäkään käyttää. Tuo Oil Control Lotion hiukan rauhoittaa sitä aamuisin, mutta iltapäivään menessä hilseily nousee esiin tosi rumasti. Minulla ei ole mahdollisuutta omalla paikkakunnallani mennä Dermalogican kasvohoitoon ja viimeksi ihonpuhdistus, vaan pahensi tilannetta. Osaisitko Inkeri neuvoa mikä avuksi? Onko kenelläkään muulla vastaavia kokemuksia? En haluasi viisikymppisenä vielä olla hilseilevä kurttunaama.

    VastaaPoista
  7. Nyt kyllä kuulostaa siltä, että ihosi on huutavan kuiva. Viisikymppisenä iho alkaa jo ikääntymisenkin takia ohentumaan ja kuivumaan ja tarvitsee runsaasti kosteutta. Punakkuus syntyy, kun iho on ärtynyt kuivuudesta. Aloita pikaisesti kosteuttaminen ennen, kuin iho alkaa mennä ihottumalle. Voisit vaihtaa Oil Control Lotionin Active Moist voiteeseen. Punakkuutta ja herkistymistä hoitamaan suosittelen aamuin illoin Ultra Calming Serun concentratea ja sen päälle Active moist. Ja nämä sekä yöksi, että päiväksi. Iho haihdutaa yhtä hyvin yöllä kuivaan sisäilmaan kosteutta ja ei ole järkevää jättää ihoa hoitamatta yöksi. Suosittelen myös, että vaihdat lempeämpään puhdistusaineeseen esimerkiksi Special Clensing Geliin. Näillä menetelmillä näet tulosta parin viikon kuluttua. Voit myös kuoria ihosi pari kertaa viikossa, niin aineet vaikuttavat paremmin.

    Inkeri

    VastaaPoista
  8. Anonyymi11:49

    Kymmenisen vuotta sitten ihotautilääkäri sanoi minulla olevan taliköhnän. Ihoni hilseilee välillä oikein kovasti ja päänahasta lähtee nahka ihan levyinä. Välillä ihoni punoittelee ja ihottuma näkyy ihan selvästi. Nyt siinä ei ole ihottuman näköistä läiskää, vaan iho hilseilee kauttaaltaan. Uskallanko käyttää Daily Microfoliant kuorintaa, kun en nyt tiedä onko kyse taliköhnästä, vai pelkästä hilseilystä.

    Taliköhnätapaus

    VastaaPoista
  9. Taliköhnä yleensä pahenee talvella, niin kuin kuivuudestakin johtuva hilseily. Silloin, kun on kyse taliköhnän pahasta vaiheesta tarvitaan siihen antibioottia ja ihotautilääkärin apua.
    Taliköhnäihon kuntoa pidetään yllä kasvohoidoilla ja ihotyypin mukaisilla hoitoaineilla. Daily Microfoliantia voit ihan hyvin käyttää ja muitakin Dermalogican tuotteita. Ne ei mitenkään pahenna taliköhnää, vaan pitää hyvin hilselyä kurissa. Kosmetiikalla ei kuitenkaan voi parantaa taliköhnää, vaan siihen tarvitaan lääkärin apua.

    Inkeri

    VastaaPoista
  10. Anonyymi14:35

    Mitä eroa on Daily Microfoliantilla ja Daily Resurfacerilla. Tarvitsisin kuorinta-aineen enkä ole kokeilluta aiemmin mitään Dermalogican kuorintaa. Olen nelikymppinen ja ihoni oli aiemmin hyvinkin rasvainen, mutta nykyää helposti hilseilevä ja kiristävä, mitä suosittelet?
    Miehelläni on ollut teininä paha acne ja arpia on edelleenkin. Voiko hän käyttää Dermalogican kuorintaa ja kosteusvoidetta?

    VastaaPoista
  11. Mies voi ihan hyvin käyttää kaikkia Dermalogican tuotteita. Nelikymppiselle suosittelisin kuorinnaksi kaksi kertaa viikossa Multivitamin Thermofoliantia ( 75ml, 81€)se sulattaa myös mustapäitä ja ihotalia.
    Daily Microfoliant ja Daily Resurfacer ovat sisarustuotteita, joita voi käyttää myös rinnakkain. Microfoliantia iltaisin ja Resurfaceria aamuisin. Microfoliant on jauhemainen kuorinta-aine, jolla pestään iho. Se irroittaa ainoastaan täysin kuolleen solukon ja se sopii kaikille ja kaiken ikäisille. Resurfacer on pakattu hoitoatassuun, josta nestemäinen aine levitetään iholle. Resurfacerissa on kolme vaikutusta. Se kuorii, kiinteyttää ja uudistaa ihoa. En suosittele sitä alle kolmikymppisille. Sinun ihollesi se on loistava lisä Multivitamin Thermofoliantin lisäksi. Voisit käyttää sitä myös 2-3 viikossa.

    Inkeri

    VastaaPoista