lauantai 23. helmikuuta 2013

Vakava sairaus vaikuttaa ihoonkin

Tyypillisin vakava sairaus, jonka asiakkaillani näen on rintasyöpä. Tuntuu, että kerran viikossa meillä käy asiakas, jolla on juuri löydetty rintasyöpä, tai on jo hoidoissa syövän takia. Rintasyöpää on hyvin monenasteista ja hoidot ovat ihan erilaisia jokaisella, mutta ihot yleensä reagoi samalla tavoin.

Leikkaus ja sairaalassa olo on aina iholle suuri rasitus. Lääkitys, kuiva sairaalailma ja katkos ihonhoidossa kuivattaa ihoa paljon. Ainoastaan alle kolmekymppiset voi reagoida rasvoittumisella, mutta kerron nyt yli 35-vuotiaista, joiden iho helpoiten kuivahtaa. Tuon sairaalassa olon jälkeen kannattaa tulla heti kasvohoitoon kunhan vain jaksaa. Multivitamin Power Recovery Masque ( 75ml, 69€) on hyvä tehohoito kotona ja sitä voi käyttää, vaikka kolmena peräkkäisenä päivänä kuuriluontoisesti. Yleensä kuitenkin on niin ettei tarmo riitä kovin tehokkaaseen kotihoitoon. Helpoin juttu ihan sairaalassakin on Antioxidant Hydramist ( 150ml, 62€) hoitosuihke, jota voi suihkutella iholle useita kertoja päivässä.

Leikkauksen jälkeiset hoidot ovat hyvin erilaisia eri ihmisillä ja sädehoidot ovat niin paikallisia ettei ne juurikaan ihoon vaikuta. Suurin vaikuttaja on estrogeenin loppuminen elimistöstä. Lähes kaikki rintasyöpäpotilaat syövät antiestrogeeni lääkitystä, joka pudottaa elimistön estrogeeni tason nollaan. Tämä nopea estrogeenitason lasku näkyy ihossa ihan kuukaudessa. Estrogeeni vaikuttaa ihon paksuuteen, joustavuuteen ja kuivuuteen. Yleensä kaikki rintasyövän läpi käyneet joutuvat kokemaan sen, että ihon vanheneminen voimistuu huomattavasti. Ellei tässä kohtaa kosmeettisilla hoidoilla tueta ihon toimintaa ihon vanheneminen on hyvinkin voimakasta.

Tiedän kokemuksesta, että hyvällä kotihoidolla ja tehostetulla hoitolahoidolla ihon vanhenemisreaktio tasaantuu ihan huomattavasti. Jokaiselle tulee yllätyksenä se miten nopeasti estrogeenin puute ohentaa ja kuivattaa kasvojenkin ihon. Ihanteellista olisi, jos heti antiestrogeenilääkityksen alettua voisi tehdä esimerkiksi kolmen kerran Nanolift-kasvohoitosarjan. Mitä nuorempana joutuu tuon estrogeenitason nollaamaan sitä voimakkaampi ihon reaktio siitä syntyy. Suosittelenkin, että tuonlaisen sairastumisen yhteydessä kannattaisi käydä kosmetologilla heti, kun jaksaa. Sairauslomalla itsensä hoitaminen on myös mielenterveyden hoitamista.

Voin myös kertoa, että näen monen asiakkaani nousevan entistä ehompana ja fiksumpana sairauskokemuksenna jälkeen elämään. Se on äärettömän raskas kokemus, kun sairastuu vakavasti, mutta kun pahin vaihe on ohitse se kääntyy ihmiselle vahvistavaksi kokemukseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti