maanantai 4. maaliskuuta 2013

Lääkkeet ja aurinko

Nyt, kun aurinko alkaa vihdoinkin näkyä on taas muutama varoituksen sana paikallaan. Kannattaa huomioida, että aika moni lääkeaine herkistää ihon auringolle. UV- säteilystä on tullut, niin voimakas, että pienikin muu herkistävä tekijä saattaa lisätä palamisvaaraa yllättävän paljon.

Monet antibiootit lisäävät palamisherkkyyttä ja valitettavan harvoin lääkäri tästä muistuttaa. Onneksi apteekissa saattavat farmaseutit asian kertoa, mutta varminta olisi siitä kysyä, kun saa uuden lääkkeen. Jos tällaisen herkistävän lääkkeen kanssa lähtee aurinkoiseen rinteeseen päiväksi laskettelemaan, tai etelän lomalle, niin tulos voi olla pitkään kipeä palannut iho. Monet mieliala lääkkeet herkistävät palamiselle. Sitten yksi pahimpia herkistäjiä on tämä acne hoitoon tarkoitettu Roaccutan. Se annetaankin yleensä, vaan pimeään vuoden aikaan. Harvoin sitä syödään touko- syyskuun välisenä aikana.

Silloin, kun kyseessä on voimakkaasti auringolle herkistävä lääke ei aurinkovoiteetkaan riitä suojaksi.  Aina on mahdollisuus, että vahingossa joku ruumiin osa saa liikaa säteilyä. Kädet on yleensä erittäin vaikeat suojata ja jo pienikin säteilyannos saattaa polttaa. Tällainen lääkitys lisää ihosyöpäriskiä huomattavasti ja siksi esimerkiksi Roaccutan syödään aina talvisin.

Dermalogicalle lanseerataan 9.4 uudet aurinkosuojatuotteet ja myyntiin tulee Solar Defence Booster sk 50. Se on ollut jo Australiassa lähes vuoden myynnissä ja sitä kehutaan kovasti. Itse odotan innolla tuota uutta aurinkotuotelinjaa. On hienoa, kun voi tarjota uutta teknologiaa ihon terveyden hoitoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti