tiistai 12. maaliskuuta 2013

Sudit piiloon karvakorvilta!

Varmaan kaikki kissojen ja koirien äiskät ja mammat tietävät, että meikkisiveltimet ja meikkisienetkin saattaa olla mieleisiä leluja perheen karvanaamoille. Olen työelämäni aikana kuullut lukemattomia tarinoita miten kalliit siveltimet on tuhottu yhdessä yössä. Itse olen myös kokenut lukemattomia kertoja, että meikkipussi on oikea aarreaitta kissoillemme.

Tosin en voi väittää, että kaikki kissani rakastaisivat meikkisuteja se tuntuu olevan ihan persoonakysymys. Nykyisistä kissoistani Jösse on intohimoinen sutien ystävä ja meikkipussi kiinnostaa aina. Valtsu ja Hertta ei taas niistä niinkään välitä. Hoitokissamme Pamela taas rakastaa topsipuikkoja ja ne pitää aina olla piilossa. Vaikka olisi ollut puolen vuoden tauko, kun Pamela on ollut meillä hoidossa se ensimmäiseksi osaa hakea kylppäristä onko topsit entisellä paikalla. Ne on pakko siirtää etukäteen jo piiloon. Muutenhan voisin niitä leikkiin antaakin, mutta pelkään, että pumpulipäiden syöminen tukkii suolistoa.

Ainakin pari Youngbloodin Kabuki sivellintä a'58€ Jösse on tuhonnut. Onneksi toisesta hän sai karvaosan kokonaisena irti lyhyestä varresta ja sen pystyy liimaamaan takaisin. Tätä olen kuullut parilta muultakin asiakkaalta, että karvaosa lähtee kokonaisena irti ja jos karvoja on vain vähän jyrsitty, voi sudin korjata vielä liimaamalla. Ihan tavallinen Erikeeper, tai muu askartelu liima käy. Meidän Jössellähän on myös sellainen erikoisuus, että hän rakastaa kaikkea paperia ja pumpulia. Vessapaperi meillä on aina kaapissa piilossa, muuten se on tuhannen silppuna lattialla. Tampaxit, terveyssiteet ja pumpulipallot Jösse kiikuttaa vesikuppiinsa. Se on meistä tosi erikoinen piirre Jössessä miksi pitää tampaxit raahata vesikuppiin. Vaikka siinä olisi miten suuri vaiva, niin vesikiposta ne löytyy, jos Jösse niitä vaan on tassuihinsa saanut. Aika homma pienelle kissalle, jos suljettu Tampax laatikko on yläkerran kylppärissä ja siitä pitää yksi kerrallaan ne raahata alakerran vesikuppiin. Ahkera poika tuo meidän Jösse.

Vielä tuosta eilisestä postauksesta ja sutien pesusta. Paras pesuaine kaikista on Medibac linjan Clearing Skin Wash (500ml, 68€ ja 250 ml, 51€). Se on lievästi desinfioiva ja sen jälkeen ei muuta desinfiointia kotikäytössä tarvita. Harvalla, vaan on sitä muuten käytössä, koska se on ihan rasvaisen ihon pesuaine, tosin siihenkin aivan erinomainen.

3 kommenttia:

  1. Anonyymi11:16

    Johan on Jössellä temput. Hauskoja nämä sinun kissatarinasi. Kiitos muutenkin hyvästä blogista.

    Kissanainen

    VastaaPoista
  2. Kaverini poikakissa rakastaa meikkejä ylipäätänsä! Aina kun ystäväni laittautuu saa hän seuraa kissasta joka ihastuksissaan nuuskii puuterirasioita ja erilaisia huiskuja ja siveltimiä. Kotitalouden toinen kissa ei voisi olla vähempää kiinnostunut kosmetiikasta, häntä kiinnostaa nahkaiset kengät, eritoten saapikkaat.

    VastaaPoista
  3. Merkillisiä nämä meikeistä kiinnostuneet poikakissat. Ystäväni kiusaavat minua, että mihinkähän seksuaalivähemmistöön Jösse oikein kuuluu, kun naama on aina kaulaan myöden meikkipussissa ja käsilaukuissa, jos ne vähänkin jää esille.
    Meidän Jösse on ihan kova jätkä!

    Inkeri

    VastaaPoista