perjantai 1. maaliskuuta 2013

Verkostoista voimaa

Torstai aamuna (27.2) oli Hämeenlinnan Raatihuoneella Yrittäjien aamukahvitapahtuma. Niitä on 5-6 kertaa vuodessa ja pyrin aina niihin osallistumaan, koska sieltä saa hyvää tietoa. Tällä kertaa aamun aihe oli verkostot ja verkostoituminen. Puhujana aiheesta oli Susanna Paloheimo Taitomyllystä ja sen jälkeen oli paneelikeskustelu, jossa minäkin olin osallisena.

Susanna Paloheimon alustus oli oikein hyvä, kun hän kertoi omista verkostoistaan. Olisin mielelläni kuullut häntä pidempäänkin. Pitää katsoa, jos löytyisi joku muu tapahtuma missä hän on puhumassa. Itselleni verkostoituminen on ollut yritykseni tärkeimpiä asioita. Paras tapa hankkia asiakkaita on tavata ihmisiä mahdollisimman paljon. Työelämäni alussa kahdeksankymmentäluvulla ei ollut muuta keinoa, kuin tavata ihmisiä silmästä silmään ja sehän on tosi antoisaa. Nykyään voi verkostoitua erilaisissa sosiaalisen median muodoissa. Susanna Paloheimo korosti kovasti LinkedIn palvelua ja myös Twitteriä ja Facebookia.

Minut varmaan kutsuttiin paneeliin siksi, että blogini ovat saaneet aika paljon julkisuutta. Myönnän olevani ylpeä tästä Purkkiarmeijan komentaja blogista ja muistakin blogeistani. Ei ole välttämättä ihan helppoa pienyrittäjän löytää omaa tapaa toimia verkossa. Minulla ei ole media- alan eikä tietotekniikan koulutusta. Olen ihan maallikko kirjoittajana, mutta oman kosmetologin ammattini osaan. Yrittäjän pitää löytää kaikki kanavat itse ja etsiä koulutusta ja käyttää siihenkin aikaansa. Isot yritykset voivat ostaa kaikki tarvitsemansa. Pieni yrittäjä ei pysty käyttämään juurikaan rahaa mainostoimistopalveluihin. Siksi tuntuukin kivalta, että tämä blogi on löytänyt lukijoita, tai lukijat löytäneet blogin, kuinka vaan.

Tätä postausta ehkä lukee muutkin yrittäjät ja voin myös kertoa, että saan selvästi asiakkaita tämän blogin kautta. Noin 90% uusista asiakkaista kertoo tullessaan lukeneensa blogiani. Ostoksilla kävijöiden määrä on lisääntynyt, koska blogisuosituksista innostutaan. Kaiken kaikkiaan tämä on ollut loistava tapa jakaa tietoa. Olin jo vuosia miettinyt millä tapaa saisin kaiken kokemukseni asiakkaiden ja tietoa tarvitsevien käyttöön. Koin, että olin oppinut niin paljon lukuisina työvuosina, että olisi sääli pantata tietoa. Sitten kolme-neljävuotta sitten keksin, että blogin kautta saisin jaettua kokemuksiani kaikille niille, jotka niitä tarvitsevat.

Itse en missään tapauksessa viitsisi olla verkossa turhan takia, vaan näin tiedän olevani hyödyksi muille ihmisille. He taas palkitsevat minun työni tulemalla meille asiakkaaksi. Suosittelen lämpimästi muillekin yrittäjille blogin ylläpitoa. Toivon myös, että kerrotte mahdollisimman monelle, että tästä blogista saa tietoa ihonhoidosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti