tiistai 16. huhtikuuta 2013

Mila 18, Varsova

Lähdemme äitini kanssa joka keväiselle kulttuurimatkalle Varsovaan parin päivän päästä. Varsova oli äitini toive ja hän on lähdössä ihan taide-ja shoppailureissulle. Minulle Varsova merkitsee sotahistoriaa ja sotamuseoiden keskusta. Varsovassa vietetään oleskelu aikanamme 19.4 Varsovan gheton kansannousun seitsemänkymmentävuotisjuhlaa. Saa nähdä miten sovitamme yhteen äitini toiveet ja minun harrastukseni.

Tuo Varsovan gheton kansannousu koskettaa minua kovasti. Se on yksi toisen maailmansodan järkyttävimpiä vaiheita. Puolahan oli juutalaisten tuhoamisen keskus ja itse en voi sitä koskaan unohtaa, kun Puolassa olen. Aikoinaan, kun siirryin muista sodista toiseen maailman sotaan, niin aloitin harrastukseni Puolasta. Oikeastaanhan toinen maailmansota alkoikin 1.9-39, kun Saksa hyökkäsi Puolaan. Puola miehitettiin kuukaudessa ja samalla myös jaettiin puoliksi Neuvostoliiton kanssa. Siinä vaiheessa Varsovassa oli noin 350,000 juutalaista ja koko Puolassa heitä oli kolmisen miljoonaa. Nyt heitä on Varsovassa 400 ja koko Puolassa 15,000.

Melko pian Varsovan miehityksen jälkeen juutalaiset suljettiin ghettoon ja ympärille muurattiin muuri. Kaupungin osaan missä ennen asui 80,000 puolalaista suljettiin 300,000 henkeä ja lisää tuli muista miehitetyistä maista. Ei ihme, että taudit levisi ja nälänhätä kasvoi. Puolalaiset itse olivat tähän myös osa syyllisiä, moni osallistui hyvinkin aktiivisesti juutalaisten jahtaamiseen. Näin kävi myös kaikissa muissa miehitetyissä maissa, oman kansan eijuutalaiset suhtautuivat myöntyväisesti ja jopa auttavaisesti juutalaisten tuhoamiseen. Varsovan lähistölle, noin sadan kilometrin päähän perustettiin Treblinkan keskitysleiri ihan Varsovan juutalaisten tuhoamista varten.

Vuoden 1943 alussa ghetto oli lähes tyhjennetty ja satojatuhansia juutalaisia oli kuljetettu tuhoamisleireille. Juutalaisiahan oli monella tavoin sorrettu satoja vuosia ja koskaan he eivät olleet nousseet vastarintaan. Nyt Varsovan ghettoon jääneet juutalaisten johtajat alkoivat keräämään aseita ja miehiä vastarintaa varten. He perustivat esikuntansa gheton keskelle osoitteeseen Mila 18. He yllättivät täysin saksalaiset miehittäjät 19.4-43 nostamalla aseensa heitä vastaan. Vastarintaa teki, vai n muutama sata miestä, naista ja lasta. Aseita ei ollut paljon ja taistelu oli tuomittu häviöksi jo alusta asti. Se oli kuitenkin merkittävä hetki juutalaisille ja pohja Israelin valtion tiukalle nykyiselle puolustukselle. Juutalaiset olivat oppineet tekemään vastarintaa, koska heidät siihen pakotettiin. Lähes kaikki vastarintaan osallistuneet kuolivat, ihan kourallinen selvisi elävänä sodan ylitse.

Koko tuo ghetto tuhottiin saksalaisten toimesta heti kansannousun kukistumisen jälkeen. Enää ei ole maailman historiassa kuuluisaa osoitetta Mila 18. Leon Uris on kirjoittanut kirjan tuosta kansannoususta ja kirjan nimi on Mila 18. Luin sen ensimmäistä kertaa jo kolmekymmentävuotta sitten ja silloin se järkytti minua syvästi. Se on kirjoittu romaanin muotoon ja päähenkilöt on fiktiivisiä, vaikka tapahtumat on faktaa. Aloitin nyt lukemaan sitä uudestaan ja katsotaan koskettaako se edelleen. Nykyäänhän en ollenkaan lue fiktiivistä kirjallisuutta sotahistoriasta. Pitää nyt kokeilla onko Mila 18 menettänyt tehonsa. Suosittelen kuitenkin sitä niille jotka haluavat tietää juutalaisten historiasta toisessa maailmansodassa lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti