lauantai 6. huhtikuuta 2013

Uusinta tietoa Dermalogicasta

Dermalogican maahantuoja PR- cosmeticin johtaja Sirpa Alanko-Pöllänen kävi torstaina vierailulla hoitolassa ja kertoi uusimmat kuulumiset. Minusta on tosi tärkeää, että Sirpa itse viitsii ajella meille, koska hänen pitkä kokemuksena on erittäin opettavaista. Meillä on lähes kolmenkymmenenvuoden kokemus yhteistyöstä ja arvostan hänen ammattitaitoaan kovasti.

Selvisi, että olin ymmärtänyt väärin, tai saannut epäselvää tietoa uusien aurinkotuotteiden kohdalta. Luulin, että ne ovat jo myynnissä 9.4 tapahtuvan lanseerauksen jälkeen, mutta näin ei ole. Koulutus ja  ennakkolanseeraus on nyt, mutta itse tuotteet on myynnissä vasta toukokuulla. Näihin tuotteisiin kuuluu myös jo pitkään odotettu Solar Defence Booster sk 50. Olen tosi harmissani asiasta, koska niin moni jo kyselee tuon boosterin perään. Kaikki ketkä ovat sitä kokeilleet kiittelevät sitä kovasti. No, mitään hyvää ei koskaan odota liian kauaa. Toivon vain, että ne on jo myynnissä 23.-24.5, kun meillä on Avoimien ovien päivät ja Hämeenlinnassa kesän avaus.

Multivitamin Power Serum tulee myyntiin ensi viikolla ja sen hinnaksi tulee noin 110€. Siitäkin kuulin kehuja Sirpalta ja parilta asiakkaaltani, jotka olivat sitä ostaneet Australiasta. Tuote tulee olemaan kuulemma yhtä hämmästyttävä syvävaikutteinen tuote, kuin SkinPerfect Primer on pintavaikutukseltaan. Tämä Multivitamin Power Serum on meillä esillä ja myynnissä Inspiraatio! Messuilla 11.4 Wetterillä.

Syksyllä Dermalogica siirtyy uuteen luokitukseen hoitoloiden ja kosmetologien suhteen. Meillä Suomessa on varsin kirjava kosmetologien koulutus ja osaaminen. Dermalogica kuitenkin pyrkii kansainvälisesti tasalaatuisuuteen. Nyt hoitolat tullaan jakamaan kolmeen tasoon osaamisen ja kouluttautumisen perusteella. Näin asiakas pystyy valikoimaan sen miten tasokasta ammattitaitoa haluaa. Me tietysti Marin kanssa pyrimme korkeimpaan kategoriaan, koska missään tapauksessa en vähenpään tyydy. Tosin meidän kohdalla se on aika automaattista, koska pidämme hyvää huolta koulutustemme ajantasaisuudesta. Meille myös kouluttautuminen on kivaa ja tunnemme motivaatiota oppimiseen. Minusta tuo uusi järjestelmä on asiakasta kohtaan erinomainen uudistus. Tietysti kosmetologit, jotka ovat laiskempia opiskeluun voivat siitä purnata. Asiakas tulee suuresti hyötymään siitä, että voi etukäteen tarkastaa kosmetologin koulutustason.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi13:37

    Moni kosmetologi on ammattitaitoinen vaikka ei käytä kyseistä sarjaa eikä luokitusta. Ei pidä ajatella ettei korkealaatuista ammattitaitoa tai muita aivan yhtä hyviä tuotteita löydy myös tämän sarjan ulkopuolelta. Ja etteikö tuloksellista hoitoa tehtäisi myös muilla sarjoilla.
    Luokitushan ei tule puolueettomalta taholta vaan kuinka usein viitsit käydä sarjan filosofiaa ja purkkeja ja purtiloita päivittämässä. Ja mahdollisia uusia hoitoja. Silti voi olla perusosaaminen täysin hukassa. Kyseinen luokitus ei kerro yhtään mitään hoitolan tasosta tai osaamisesta. Enkä tarkoita tietenkään Inkun hoitolaa (joka osaa varmasti hommansa) vaan kirjoitan ihan yleisellä tasolla. Ja tottakai hoitola osaa oman markkinoimansa sarjan parhaiten ja siihen pitääkin kouluttautua mutta pitää muistaa että sekään ei aina käy kaikille.
    Kiinnittäisin enemmän huomiota siihen että lukemattomia täysin kouluttamattomia kosmetologeja toimii maassamme joilla ei siis ole sitä kosmetologin tutkintoakaan.




    VastaaPoista
  2. Nyt taisin selittää tuon luokitusidean epäselvästi. Olen tosi innoissani asiasta, mutta tiedän siitä vielä hyvin vähän joten selitykseni oli huono.
    Se on ilman muuta pahin ongelma kauneushoitoloilla, että moni tekee hoitoja täysin vailla kosmetologikoulutusta, tai koulutus on joku muutaman viikon kurssi. Se ongelma näkyy myös Dermalogicaa käyttävillä kosmetologeilla. He ovat toki kaikki kosmetologeja, mutta millaisesta koulutuksesta se ei ole aina niin selvää. Se, että käytössä on Dermalogica sarja ei välttämättä kerro muuta, kuin sen että kaikki Dermalogican järjestämät koulutukset on käyty. Itse näen sen koulutustapahtumissa, että kaikki ei aina ole kärryillä siitä mistä puhutaan. Dermalogica on tähänkin asti kontroloinut tasoa sillä, että heillä on ehdoton vaatimus jatkuvalle koulutukselle. Ellei tätä täytä, niin sarja otetaan pois, niin kuin Hämeenlinnassakin on parissa tapauksessa käynnyt. Se jatkokoulutuskaan ei auta, jos perusta on huono ja perusammattitaitoa ei paranneta.
    Tässä tulee näkymään tuo Dermalogican uusi luokitus. Minusta se on hienoa, että Dermalogica itse sisältä päin pyrkii parantamaan laatua. Koska ei ole olemassa mitään puolueetonta instanssia mikä tekisi Suomessa jotain luokitusta.
    Tämä ei ollenkaan tarkoita sitä etteikö Suomessa olisi paljon hyviä kosmetologeja, jotka käyttävät ihan muita tuotteita. Tämä luokitus tuo mahdollisuuden Dermalogican käyttäjälle parantaa tietojaan. Se on minulle hieno asia, että tulisi joku "koe" jonka avulla voisi mitata tiedänkö sen työstäni mitä pitäisi. Se olisi itseni kannalta tosi tarpeellista, että huomaisimme Marin kanssa paikata ne kohdat mitkä ei ole kunnolla hallinnassa. Itsehän sitä voi vaan kuvitella osaavansa, eikä edes huomaa jos jotain osaamista puuttuu. Tämä kaikki tulee olemaan myös asiakkaan hyöty.
    Uskon myös, että tällainen tietojen lisääntynyt testaaminen Dermalogicalla auttaa niitä heikoimpia ammattilaisia huomaamaan koulutuksen tarpeen.
    Asiakas on se, joka eniten kärsii virhearvioista on käytetty hoitosarja mikä hyvänsä. Virheet ei myöskään aina ole kiinni ammattitaidosta, vaan kyse voi olla silkasta ahneudesta. On kosmetologeja, jotka suosittelevat parikymppiselle sekaiholle Super Rich Repairin, vaikka asiakas tarvitsisi Active Moistin. Syynä on se, että Super Rich Repair maksaa 127€ ja Active Mois 57€. Tämä koskee ihan ketä tahansa kosmetologia ei hoitosarjalla ole väliä. Ahneus on pahin moka mitä kosmetologi voi tehdä, koska siinä samalla sahaa omaa oksaansa. Voi tehdä vuoden hyvää liikevaihtoa ja sen jälkeen kaikki asiakkaat jo tietää tempun. Tämä myös haittaa tuotesarjaa. Asiakas voi tehdä sen johtopäätöksen ettei kyseinen sarja sovi hänelle, vaikka kyse on väärästä tuotteesta.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Anonyymi12:21

    Hei!

    Voi harmin harmi kun tuo Solar Defence Booster sk 50 ei tulekaan myyntiin 9.4 eli lehdissä olevat maininnat, että tulee myyntiin vasta toukokuussa pitää sitten paikkansa. Toivottavasti saadaan myyntiin jo toukokuun alussa, koska auringon määrä vain lisääntyy ja silloin on jo tarvetta hyvälle aurinkosuojalle. Jos siihen asti käytän pelkkää SkinPerfect Primer SPF30 tuotetta (ja sen alla Active moistia jossa ei siis ole suojakerrointa), niin riittäähän se suojamaan myös pigmentiltä?

    VastaaPoista
  4. Olen myös itse tosi harmissani, ettei nuo tuotteet tulekaan vielä myyntiin. Se oli ihan oma mokani, kun en lukenut tarpeeksi hyvin mitä lanseerauskutsussa luki. Olit siis ihan oikeassa, kun olit lehdistä lukenut, että ne tulee vasta toukokuussa myyntiin.

    Käytä siihen asti SkinPerfect Primeriä. Se on ollut oikein hyvä estämään pigmenttiläiskiä. Minulla oli viime viikolla kaksi vakioasiakasta joiden joka keväinen ongelma on pigmenttiläiskät. Kumpikaan ei käytä miekkiä ja aina tuo aurinkosuoja tuppasi unohtumaan. Kumpikin hiihtää ja ulkoilee paljon. Nyt heillä on ollut Primer käytössä ja iho oli pysynyt täysin suojassa. Vaikka hiihtäessä hikoaa ja aurinkosuoja voi helposti valua, niin Primer sulaa ihoon todella hyvin eikä valu. Se on ehdottomasti tähän astisista aurinkosuojista paras.

    Inkeri

    VastaaPoista