perjantai 3. toukokuuta 2013

Ihmiskauppaa ja muuta pahuutta

Viimeisen viikon aikana olen sattumalta lukenut ja katsellut dokumenttejä epäinhimillisistä rikoksista. Luin Katrina Wennstamin kirjan Turmanlento ja sitä ennen hänen ensimmäisen kirjansa Tahra. Kirjat ovat dekkareita, mutta kertovat vakavista rikoksista joita tapahtuu ihan oikeasti. Katarina Wennstam on toimittaja, joka on halunnut herättää keskustelua vaikeista asioista. Tahra kertoo ihmiskaupasta ja prostituutiosta ja Turmanlento perheväkivallasta. Dekkarina tuo Turmanlento oli parempi, siinä tarina pysyi koko ajan koossa.

Perehdyin suomalaisten perheväkivaltaan jo 90-luvun lopulla, kun olin Naisjärjestöjen Keskusliiton hallituksessa. Me kehitimme kampanjan perheväkivaltaa vastaan ja silloin kuulin asiasta paljon esitelmiä ja tutkin tilastoja. Suomessa kuolee kymmeniä ihmisiä vuodessa perheväkivallan uhreina ja usein miten he ovat naisia. Tuossa Turmanlento kirjassa kerrottiin myös kunniamurhasta ja sehän oli vielä viitisentoistavuotta sitten ihan tuntematon käsite. Sellainen asia ei meillä Naisjärjestöjen Keskusliitossa edes tullut keskusteluun. Kunniamurha ajatuskin oli vielä pohjoismaissa tuntematon. Nyt se on Ruotsissa ainakin ihan tätä hetkeä.

Katsoin kaksi parin tunnin elokuvaa ihmiskaupasta ja tytöistä, tai lapsista jotka oli myyty seksiorjuuteen. Ne koskettivat minua kovasti, koska moni itä-eurooppalainen tyttö oli huijattu sillä, että he pääsisivät kosmetologiksi, tai malleiksi. Usein bordellityön peitefirmana oli juuri kauneushoitola. Tunsi jotain pistosta sielussani, että se mikä minulle on joka päiväinen työ ja arki on jollekin suuri unelma. Koen suurta halua auttaa, koska minulla on ollut vapaus päätyä omaan ammattiini. Ylipäänsä me naiset, jotka elämme sellaista elämää ettei vapauttamme riistetä pitäisi ottaa voimakkaasti kantaa seksiorjuutta vastaan. Varsinkin, koska pahimmat markkinat ovat meitä lähellä Venäjällä ja itä-euroopassa. Vuosittain noin 800,000 naista, tai lasta joutuu ihmiskaupan uhriksi. Nuori tyttö, joka joutuu seksiorjuuteen elää keskimäärin neljä vuotta. Ihmiskaupasta on tullut erittäin suosittu rikollisuuden laji, koska naisen voi myydä yhä uudestaan ja uudestaan. Kilo huumetta myydään vain kerran.

Vaikea taloustilanne Romaniassa, Bulgariassa, Puolassa ja monessa muussa entisen itäblokin maassa ajaa nuoret naiset epätoivoisiin yrityksiin. He uskovat lupauksia mallimarkkinoista rikkaissa Euroopan maissa, tai USA:ssa. Eikä suurin syy ole taloustilanne. Pahin syy on, että kauppa käy erittäin hyvin. On todella paljon asiakkaita, joilla on varaa ja halua ostaa seksiä. Ilman ostokykyisiä asiakkaita tätä rikollisuutta ei olisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti