lauantai 29. kesäkuuta 2013

Laterna magica Prahassa

Laterna magica eli musta teatteri on tsekkiläinen erikoisuus näyttämötaiteen alalta. Esityksissä ei puhuta ollenkaan ja siksi se sopii aivan kaikille oli äidinkieli mikä tahansa. Esityksessä käytetään tanssia, musiikkia, akropatiaa, pantomiinia, valoja ja nukketeatteria. Suosittelen lämpimästi mustaa teatteria kaikille Prahan kävijöille, olen itse aivan hurmaantunut tästä teatterin muodosta.

Ensimmäisen kerran kävin laterna magican esityksessä 2000-luvun alussa, kun olin ensimmäistä kertaa Prahassa. Silloin valitsimme todella hauskan esityksen ja muistan vieläkin, että yleisö nauroi katketakseen. Alkuun epäröin hiukan menoa koko teatteriin, kun ajattelin ymmärränkö kuitenkaan vierasmaalaista esitystä. Siitä ei todellakaan ole pelkoa, koska esityksessä ei puhuta ja se on todellakin tarkoitettu ihan kaikelle kansalle. Tällä reissulla meillä oli jo etukäteen Suomesta ostettu netin kautta liput yhteen esitykseen. Huomasin kuitenkin heti ensimmäisenä päivänä, että kaupungissa menee edelleen sama esitys, kuin yli kymmenen vuotta sitten ja silloin emme valinneet sitä esitystä. Se oli Yellow Submarine, joka perustui Beatlesin musiikkiin ja nythän se oli ihan pakko nähdä. Epäilin hiukan saammeko sinne lippuja näin lyhyellä varoituksella, mutta se ei ollutkaan ongelma. Ongelma meinasi olla se, että meitä katsojia oli niin vähän ettei esitystä ehkä järjestettäisi. Syynä kuulemma oli Prahan kova helle ja ihmiset eivät halunneet tulla sisälle. Onneksi esitys kuitenkin pidettiin, vaikka katsojia oli kymmenen ja esiintyjiä viitisentoista. Esitys oli aivan upea, en voi kuin ihailla sitä kekseliäisyyttä ja näyttelijöiden taitavuutta.

Seuraavana iltana olimme toisessa paljon isommassa teatterissa ja esityksen nimi oli Wow!. Väkeä ei sielläkään ollut, kuin sali puolillaan ja siitä huolimatta siellä oli tuskaisen kuuma. Siinä esityksessä ei ollut varsinaista tarinaa ja se perustui enemmän tanssille ja valoille. Esityksen loppukohtaus oli karmeudessaan ikimuistettava. Olen aina inhonnut hämähäkkejä ja muita ötököitä melkein fobiaan saakka. Nyt loppukohtauksessa näyttämölle tuli parikymmentä tanssijaa hämähäkkiasuissa. Ensin he tanssivat näyttämöllä ja kietoivat toisiaan seitteihin ja jo se oli iljettävää. Lopuksi he kuitenkin hyökkäsivät katsomoon. Se oli ihan kammottavaa, että hämähäkkiasuiset tanssijat lähtivät ryömimään  katsomoon yli penkkien ja yleisön. Ihmiset oli ihan paniikissa ja niin myös minä. Toisaalta se oli järkyttävää, toisaalta aivan loistava keksintö ja tulen muistamaan sen esityksen aina.

Kolmannen esityksen näimme Black Theatressa vanhan kaupungin aukion reunalla. Se oli esityksistä hauskin ja minusta myös taitavin. Siinä oli todella hauskoja sketsimäisiä kohtauksia, jotka esitettiin elekielellä ja välissä taidokasta tanssia. Se teatteri oli täynnä, kun esitys alkoi, mutta siihenkin saimme hyvin liput ostettua vielä puolituntia ennen näytöstä. Näytti siis siltä ettei kesän korkeasesonkinakaan tarvitse varata lippuja Suomesta käsin, vaan niitä saa ihan lippuluukulta ennen esitystä. Prahassa on yli 200 teatteria, joista ainakin 50 on mustaa teatteria, joten kaikille riittää tarjontaa. Minuun laterna magica teki sellaisen vaikutuksen, että ihan sen takia palaan Prahaan pian uudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti