torstai 25. heinäkuuta 2013

Kuorinta on kesän tärkein kotihoitotuote

Taas palaan näihin kuorinta-aineisiin, koska niiden kohdalla asiakkailla on paljon tiedon puutetta. Edelleen on vallassa vanhentuneet käsitykset siitä, että kuorinta voi olla haitaksi iholle ja muistellaan menneen maailman Aaprikuorintaa. Varmaan kaikki ikäiseni muistavat 80-luvun Aaprimainokset, joissa hehkutettiin kuorinta-ainetta joka sisälsi aprikoosinsiemenrouhetta. Se vasta olikin kuorinta, takuulla iho raapiintui oikein kunnolla.

Nyt pitää sellaiset muistot unohtaa ja huomioida, että kosmetiikka on täysin muuttunutta viimeisen kahdenkymmenenvuoden aikana. Dermalogica on kosmetiikan tuotekehittelyn ykkösmerkki ja heidän kuorinta-aineessa ovat taatusti turvallisia. Kuorinta-aineen merkitys kasvaa kesäaikaan, koska UV-säteily nopeuttaa solukuolemaa ja näin lisää hilseilyä. Ihmisen iho on jatkuvasti uudistuva elimistön osa ja ihon neljä kerrosta poistuu ja uudistuu täysin noin neljässä viikossa. Iän mukana solujen uudistuminen hidastuu ja viisikymppisen ihon täysiuudistuminen vie noin kuusi viikkoa. Iho solujen uudistuminen hidastuu myös siitä, että vanha kuollut solukko tukkii ihon pintaa ja uudelle solulle ei ole tilaa. Siksi vanhan solukerroksen poistaminen on hyvin tärkeää, että uusi solukko syntyy nopeammin. Kuorinnalla voidaan siis nopeuttaa ihokudoksen uudistumista ja näin lisätä ihon sileyttä ja nuorekkuutta.

Vartalon ihosta kuollut solukko poistuu saunan yhteydessä ja karkealla pesusienellä hangatessa. Kasvoilta se ei näin helposti poistu, koska iho joutuu alttiiksi ulkoilman ja tuulen kuivattavalle vaikutukselle. Kasvojen iholle kuollut solukko kittiintyy tiiviisti kiinni ja vasta kuorinta-aine sulattaa sen pois. Dermalogican kuorinta-aineet eivät ole mekaanisen hankaavia, vaan niissä on kuollutta solukkoa hajoittavia ja sulattavia aineita. Näin liiallisesta kuorimisesta ei ole pelkoa. Sulattavat raaka-aineet eivät pysty terveeseen solukkoon vaikuttamaan.

Kesäajan UV-säteily lisää kuolleen solukon määrää ja rusketus pysyy paljon heleämpänä ja kauniinpana, kun iho kuoritaan säännöllisesti. Ihan jokaiselle ihotyypille suosittelen jotain kuorivaa tuotetta pari, kolme kertaa viikossa. Hikoilu aiheuttaa helposti kesällä hikinäppyjä ja niihinkin saadaan kuorinnalla paras tulos. Dermalogicalla on myös päivittäiseen käyttöön tarkoitetut kuorinta-aineet Daily Microfoliant ja Daily Resusfacer. Niitä voi käyttää myös yhdessä eli toista aamulla ja toista illalla. Varsinkin jos kesäaika aiheuttaa finnejä ja hikinäppyjä näitä Daily tuotteita kannattaa käyttää aamuin illoin ja ne myös hidastavat ihon vanhenemista ja rypistymistä.

HUOMIOIKAA: verkkokaupassahan on ollut koko heinäkuun tarjous kuorinta-aineista ja se on tietysti voimassa myös kauneushoitolassa. Multivitamin Thermofoliantin (75ml, 82€) saa lahjaksi Age Smart pakkauksen jossa on matkakoot SkinPerfect Primeristä, Dynamic Skin Recoverystä sk 30 ja Multivitamin Power  Firm. Pakkauksen arvo on 35€.
Myös SkinPerfect Primerin mukana saat lahjaksi Daily Microfoliant kuorinnan matkakoon joka riittää noin 10-15 kuorintakertaa ja sen arvo on 27€. Edut ovat voimassa vielä heinäkuun loppuun eli 31.7-13 saakka.

14 kommenttia:

  1. Anonyymi09:37

    Merkittävin muutos ihonhoidossani sitten huhtikuun, kun tulin asiakkaaksenne, on ollut kuorinnan massiivinen lisääminen.

    Käytän Daily Microfoliantia joka aamu – paitsi kolmesti viikossa, kun käytön Multivitamin Thermofoliantia. Oma paksu ihoni ikään kuin pudottaa kaiken turhan näiden avulla, ihon pinta on sileä ja jopa hehkuva. Meikki asettuu hyvin.

    Olen saanut näytteitä Daily Resurfacerista, kiitos niistä. Olen tähän mennessä käyttänyt illalla yhden tassun ja pitänyt siitä kovasti. Ihosta tuli hohtava. Aion ilman muuta hankkia senkin tuotevalikoimaani.

    Eli minäkin asiakkaan näkökulmasta todistan tehokkaan kuorinnan puolesta.

    Leena


    VastaaPoista
  2. Kiva, kun kerroit omasta hoidostasi. Omalle rutikuivalle iholleni kuorinta on paras hoito. Kuvailisin näin, että iho näyttää sileämmältä ja napakammalta, kun siitä on turhat epämääräiset hörsöt pinnasta pois. Nämä epämääräiset hörsöt ovat sitä kuollutta solukkoa. Daily Resurfacer on erinomainen meikinpohjustus, sitä kannattaa käyttää aamuisin tai silloin, kun tekee juhlameikkiä. Se myös parantaa meikin pysyvyyttä. Sitten sen päälle SkinPerfect Primer, niin takuulla toimii.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Sarianna12:20

    Mitä mieltä olet näistä yrttikuorinnoista mitä jotkut kosmetologit tekee, esimerkiksi Schrammek-kuorinta?
    Jotain saman tyylistähän voi ostaa nettikaupoista kotiinkin, mutta voiko niiden turvallisuuteen luottaa.

    Sarkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi14:21

      Mulle on tehty joskus kymmenenvuotta sitten Schramek-kuorinta ja se oli ihan kamala juttu. Ihoni tulehtui siitä ja kuoriutui ensin ihan täysin, lopuksi söin antibiootteja kuukauden verran, että naama tokeni.
      Ihoni oli koko sen talven pahemmassa kunnossa, kuin ennen kuorintaa. Jo se itse hoito oli sietämätöntä. Kirvely oli mieletön, ihan kuin iho olisi tulessa ja sen näköinen se olikin pari viikkoa. Kosmetologi neuvoikin ettei heti oikein voi mennä ihmisten ilmoille ja onneksi olin talvilomalla.
      Nyt vähän ihmetellen suhtaudunkin näihin kuorintakehoituksiin, koska silloinkin kosmetologi vannoi ettei mitään riskiä ole. Lääkäri joka määräsi antibiootit sanoi ettei tuossa touhussa ole mitään järkeä. Onko kuorinta-aineet muka niin paljon muuttuneet?

      Epäluuloinen

      Poista
    2. Itse en ole tätä koskaan kokeillut, koska mielestäni metodin pitäisi olla huomattavasti tunnetumpi jos se oikeasti toimisi niin hyvin.

      Dr. Schrammek on se joka on kehittänyt ensimmäisen oikean BB-voiteen, joka oli paksu pigmenttiä sisältävä hoito- ja suojavoide potilaille joille oli tehty kauneusleikkauksia tai jotka muuten kaipasivat erityissuojaa ja hoitoa iholleen. Tosin tästä on tyyliin 50 vuotta, ja mikäli tämä kuorintahoito on kehitetty samaan aikaan eikä metodia ole mitenkään päivitetty niin kyllä vaan kuorinta-aineet ovat kehittyneet.

      Olen itse tosiaan kärsinyt vaikka minkälaisista iho-ongelmista ja kokeillut milloin mitäkin hoitoa ja metodia. Toistaiseksi olen ollut tosi tyytyväinen Dermalogicaan, vaikka sen rinnalla olen kyllä välillä tarvinnut reseptiaineita aknen kanssa. Minusta mullistavin ominaisuus Dermalogicalla on entsyymien käyttö, jotka siis luonnollisesti liuottavat kuollutta ihosolukkoa, jolloin kovia tai suuria rakeita ei tarvita. Esim. Daily Microfoliantissa on hedelmäentsyymejä joita on tuoreissa hedelmissäkin. Jos joskus on leikannut tuoretta ananasta tai papaijaa niin tietää miten sileäksi iho niiden käsittelemisen jälkeen on.

      Sellainen huomio myös, että minulla on sanan kirjaimellisessa merkityksessä sekaiho. Dermalogican kuorintoja olen kyllä huoletta käyttänyt koko kasvoihin ja ne ovat olleet tarpeeksi tehokkaita rasvoittuvalle T-alueelle ja finnisille leukapielille mutta sopivan hellävaraisia couperoottisesti punoittaville poskille jotka ovat herkistyneet mm. Roaccutan-kuureista.

      Poista
    3. Anonyymi15:40

      No, nyt kyllä on kuorinta-aineet menneet sekaisin. Dermalogican kuorinta-aineilla ei ole mitään tekemistä Schrammek-yrttikuorinnan kanssa. Schrammek-yrttikuorintaa kai vielä nykyäänkin tehdään jossain hoitoloissa, mutta se onkin vaan ammattilaisille tarkoitettu.
      On aivan eri asia käyttää kotona mietoja kuorinta-aineita, niin kuin tää Daily Microfoliantkin on. Mulla nää Dermalogican kuorinnat toimii hyvin ja oma ikuisesti rasvoittuva iho on parempi, kuin koskaan ennen. Käytän Multivitamin Thermofoliantia, joka kolmas päivä ja muina päivinä Daily Microfoliantia.
      Ihoni on ollut acne-iho nuorempana ja nyt nelikymppisenäkin se oli tosi epäpuhdas. Ensimmäistä kertaa olen saanut apua kosmetologilta ja kosmetiikasta, kun aloin käyttelemään Dermalogican juttuja.

      Poista
    4. Dermalogican kuorinta-aineilla ja Schrammekin kuorinnalla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, eikä niistä pitäisi samassa jutussa edes mainita. Schrammek-kuorinta tuli kosmetologien käyttöön joskus 80-luvulla ja sitä pääsääntöisesti käyttivät kosmetologit jotka olivat valmistuneet yksityisistä lyhyistä koulutuksista. Itse en ole koskaan pitänyt Schrammek-kuorintaa sopivana hoitomuotona enkä ikinä suosittelisi sitä kenellekään. Saati sitten, että sellaisia aineita käytettäisiin kotona.

      Dermalogican kuorinta-aineet perustuvat hedelmähappoihin ja entsyymeihin ja niiden vaikutus on kontroloitu. Ne ei koskaan vie iholta mitään tarpeellista pois, koska raaka-aineet pystyy sulattamaan vaan täysin keratisoitunutta solukkoa. Dermalogican kuorintaa käyttäessäsi tiedät varmasti, että se on turvallinen.

      Inkeri

      Poista
  4. Anonyymi12:27

    Onko verkkokauppa jo auki? Miten pian paketti lähtee, jos tänään vielä teen tilauksen? Miten monta kertaa tuosta Primer matkakoosta saa käytettyä, tai miten pitkään yleensä tuo Age Smart pakkaus kestäisi käytössä?
    Minulta on nyt loppu päivävoide ja tuo Multivitamin Thermofoliant loppui jo aikoja sitten. Jos nyt tilaisin vaan tuon kuorinnan, niin sopiiko se Dynamic Skin Recovery 34-vuotiaan kuivalle naamalle? Kun pärjäilisin tuolla matkapakkauksella pari viikkoa, niin vosin ensi tilistä tilata voiteet ja tuo SkinPerfect Primer kiinnostaa kovasti. Tuleeko siitä mitään tarjoushintaa syksyksi?

    Tulikin monta kysymystä, kiva jos ehdit vastata.

    Nina

    VastaaPoista
  5. Verkkokauppa on nyt auki. Jos laitat tilauksesi huomenaamuun mennessä saan sen postiin vielä huomenna. Age Smart pakkauksen tuotteet riittävät noin 10-14 päivää eli noin parisen viikkoa. Dynamic Skin Recovery sk 30 sopii oiken hyvin yli kolmekymppiselle kuivalle iholle ja sen matkakoolla pärjäät pariviikkoa.
    SkinPerfect Primer on niin uusi tuote etten usko siitä tulevan mitään tarjouksia vielä tämän vuoden aikana. Tuo Age Smart pakkauksen SkinPerfect Primer on juuri kivan kokoinen, että siitä pääsee kunnolla pariviikkoa kokeilemaan tuotteen vaikutuksia.

    Inkeri

    VastaaPoista
  6. Irma18:39

    On vaikea ymmärtää, että Suomessa saa ihan noin vaan käyttää asiakkaille niin vahvoja aineita, kuin Schrammekin kuorintakin on. Itselleni se tehtiin 90-luvulla ja meni pitkään ennen, kuin luotin yhteenkään kosmetologiin. Sehän poltti ihon niin, että nahka irtoili riekaleina ja olin monsterin näköinen useamman viikon.
    Nykypäivänä, jos saisin sellaisen hoidon valittaisin kuluttajasuojaan. Silloin oli parikymppinen ja iho täynnä mustapäitä. Olin hyväuskoinen, kun kosmetologi suorastaan painosti, että hoito tehtäisiin.
    Olen jälkikäteen Inkerille tapauksestani kertonutkin ja hänen mielestäänkin hoidolle ei ollut mitään perusteita. En ole törmännyt koko Schrammekin kuorintaan kymmeneen vuoteen ja nyt kauhukseni luin tästä blogista, että joku voi luulla nykykuorintoja samanlaisiksi.
    Oma suosikkini kuorinnoista on Daily Resurfacer ja se pitää hien tuomat pikkunäpytkin poissa. Toinen lempparini on Exfoliant Body Scrub mitä käytän päivittäin suihkuvaahdon tapaan. Eniten oikeastaan nykyään kärsin vartalon hilseilystä ja kuivista läiskistä talvella. Keksin tuon vartalokuorinnan vasta viime talvena ja ensimmäistä kertaa ei sääret olleet hilsesuomuilla. On noloa mennä rantalomalle maaliskuussa, kun hilse pöllähtää shortseja riisuessa.
    Tulikin pitkä juttu, mutta vielä kerron, että After Sun Repair on lemppari vartalovoiteeni kuorinnan jälkeen. Siinäkin on halpa ja hyvä samassa paketissa, niin kuin Inkeri jossain jutussa sanoikin.
    Lyhyesti vielä: Unohtakaa Schrammekin kuorinta, mutta kuorikaa muuten ihoanne.

    Irma

    VastaaPoista
  7. Anonyymi20:14

    En yleensä kirjoittele netissä, mutta huomasin täällä olevan lukijoina muitakin "vanhoja" naisia ja onhan Inkerillä kuulemma yli kasikymppisiäkin asiakkaita. Olen parisen vuotta ollut Nanolift hoidoissa ja myönnän olleeni aluksi hyvin epäileväinen näiden kotikuorintojen kanssa. Poskillani on pahaa couperoosaa ja olen aina ollut kuiva naamaltani. Ihmettelin, että tätä ohutta nahkaako vielä hinkkaisin kuorinta-aineella.
    Ostin Multivitamiini kuorinnan ja naamion ja tein niin kuin Inkeri neuvoi. Kuorin kaksi kertaa viikossa ja välillä laitoin naamionkin, tunnustan sen aika usein jääneen ja tuli tehtyä pelkkä kuorinta. Voiteita ja seerumeja minulla kyllä oli, nekin Inkeriltä ostettuja. Sillä konstilla ihoni selvästi alkoi rauhoittumaan ja viime talvena ei posketkaan enää kuivuneet ja punoittaneet ollenkaan. Ei tuo kuorinta pahasta ollutkaan, vaan päin vastoin, sen avulla nuo muut aineet kai vaikutti paremmin.
    Kuorinta onkin muuttunut ihan toisenlaiseksi, kuin silloin kolmikymppisenä. Kyllä niitä käyttää kannattaa.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi21:26

    Maksaako tää Valtosen kauneushoitola teille jotain näistä kommenteista, kun kaikki on niin kovin myötämielisiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan omasta vapaasta tahdosta tänne kommentoin ja omilla rahoilla ostan kaiken käyttämäni kosmetiikan. Hoitolassa en koskaan ole Inkerillä käynyt, verkkokaupassa asioinut muutaman kerran ja sähköpostitse saanut apua pariin askarruttavaan asiaan. Melkeinpä kaikilla suomalaisilla nettikaupoilla on useamman euron käsittely- ja toimituskulut, Inkerillä ei. Olen käyttänyt Dermalogicaa jo ennen tämän blogin seuraamista.

      Poista
  9. Kuvitellaankohan, että kauneushoitola on kultakaivos. Milloin epäillään, että ostan jutut mainostoimistolta ja nyt maksan jo kommenteistakin. Sillä tavalla tulisi tämä blogin pitäminen niin kalliiksi, että olisi sitten parempi sulkea koko blogi.
    Ehkä joidenkin on vaikea uskoa, että on ihmisiä jotka haluavat antaa myönteistäkin palutetta. Onneksi meidän asiakkaissa on pääsääntöisesti näitä positiivisia ihmisiä. Me saamme todella paljon kiittävää palautetta ihan suoraan hoitolassakin ja on tosi kiva, että jaksetaan kirjoittaa näitä kommentejakin. Sehän on blogikirjoitusten tarkoituskin, antaa vastavuoroista tietoa omista kokemuksista. Meidän palveluja ja Dermalogicaa, sekä Youngbloodia kannattaa kokeilla, niin voi itsekkin saada myönteisiä tuloksia.

    Hyvää viikonloppua!

    Inkeri

    VastaaPoista