sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Verkkokaupassa -20% tarjous jatkuu vielä sunnuntain

Meillä kävi lauantaina väkeä todella mukavasti. Ihan yli odotusten mainokset oli saaneet ihmiset liikkeelle. Suurin osa oli ihania omia asiakkaita joita oli kiva tavata näin ennen joulua. Uusiakin asiakkaita kävi ihmeteltävän paljon eli selvästi on tarvetta näihin Avoimiin oviin jolloin voi kysyä neuvoa omiin iho-ongelmiin. Monet kiitokset kaikille kävijöille.

Tein sen huomion uusien asiakkaiden kohdalla minkä olen huomannut usein ennenkin, että käytetään ihan liian kuivattavia puhdistustuotteita. Suomalaisilla on suuri tarve puhtauteen ja valitaan mielellään oikein tehokas puhdistusaine eikä huomata, että se kuivattaa. Usein myös panostetaan hyviin voiteisiin ja tehotippoihin ja puhdistustuotteet hankitaan mahdollisimman edullisesti marketeista. Tämä ei oikein hyödytä, koska hyvien voiteidenkin hyöty katoaa. Kuivattavat puhdistusaineet kiristää ihon pinnan ja lisää siihen kuolleen solukon määrää, jos voide on vielä kovin täyteläinen se jää lillumaan hilseilevään pintaan. Hilseilyn lisäksi iho vielä kiiltääkin ja alkaa tukkiutumaan. Oikeisiin puhdistustuotteisiin kannattaa myös panostaa.

Vielä sunnuntaina on verkkokaupassa voimassa samat tarjoukset, kuin tänäänkin. Annan vielä yhden ehdotuksen jolla saa itselleen hyvän kotihoitotuloksen. Meillä on vielä Super Rich Repair ( 50ml, 127€ -20%= 101€) pakkauksia jäljellä, jossa on lahjaksi Precleanse ja Skin Resurfacing Cleanser matkakoot. Tuo puhdistusyhdistelmä on aivan loistava kaikille yli kolmekymppisille. Paras elvyttävä tehotippa on Overnight Repair Serum ( 98€,-20%= 78€) ja se kiinteyttää ja siloittaa ihoa. Kun ostoksesi ylittää 100€ saat lahjaksi vielä Emergency Fix pakkauksen jonka arvo on 47€. Pakkauksessa on matkakoot Multi-Active Tonerista, Skin Hydrating Boosterista ja Daily Microfoliantista. Ostamalla siis kaksi tuotetta saatte lahjaksi viisi pikkukokoa ja näin teillä on täydellinen kotihoito yli kolmekymppiselle. Nuo pikkukoot kestää 2-4 viikkoa käytössä. Tee niin, että peset joka ilta ensin Precleansella ja sitten Skin Resurfacer Cleanserilla ja sitten tuo hoitosuihke. Iltaisin ensin Overnight Repair Serum ja sitten Super Rich Repair. Aamuisin voit vuorotella Daily Microfoliantilla ja Skin Resurfacing Cleanserilla ja sitten hoitosuihke ja Skin Hydrating Booster. Päälle vielä voiteeksi Super Rich Repair. Näiden lisäksi tarvitaan vain silmänymp.voide.

Kiitos vielä Kissakoti Kattilan puolesta, pankkiin kilisi paljon ruokarahaa karvakorville.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti