torstai 27. helmikuuta 2014

Kasvohoitoon tarkoitettuja tuotteita ei voi käyttää kotona

Tämän talven aikana olen useaan kertaan törmännyt siihen, että asiakkailla on kotikäytössä kasvohoitoon tarkoitettuja ammattilaistuotteita. He tilaavat niitä netistä ja ilmeisesti ajatus on korvata kasvohoito kotihoidolla.

Pimeän kaupan iltana eräs nuori nainen näytti Age Smart Complex tiivistepulloa ja kysyi miten käyttäisi sitä. Vastaus on, ei mitenkään. Age Smart Complex on erinomainen tehoaine kasvohoidossa, mutta se ei toimi kotikäytössä. Jos kasvohoidon teho olisi näin helppo saavuttaa me kosmetologithan myisimme aineita litrakaupalla. Ammattikäyttöön tarkoitettujen aineiden teho ei ole ihan niin yksinkertainen, että se vaan levitetään iholle ja sillä selvä.

Kasvohoito koostuu useasta eri vaiheesta ja ne kaikki vaiheet tarvitaan, että syntyy kokonaisuus nimeltään kasvohoito. Alkupuhdistus ja kuorintavaihe avaa huokoset, sulattaa keratiinisolukon ja tekee ihosta vastaanottokykyisen. Sen jälkeen imeytetään vaikuttavat aineet. Ihon kerroksia on neljä ja riippuen menetelmästä ja aineesta hoito kohdistetaan johonkin näistä kerroksista. Aineet pitää imeyttää järjestyksessä, syvimmälle imeytyvä ensin. Nanolift hoidossa imeytetään useita eri aineita ja kosmetologi tekee seoksen joka voi imeytyä useampaan kerrokseen ja solukkoon yhtäaikaa. Tässä kohtaa tarvitaan erikoisosaamista, jota ei ole edes kaikilla kosmetologeilla. Hieronnalla, sähkövirralla ja muilla imeyttämismenetelmillä saadaan aineet imeytymään sillä tavoin, että ne säilyvät ihossa 4-6 viikkoa. Kaiken tämän päälle tehdään lopetusvaihe, jossa yleensä naamiota apuna käyttäen suljetaan ihohuokoset ja näin aineet jäävät ihoon vaikuttamaan pitkäksi aikaa.

Tuo Age Smart Complex on tehokas kiinteyttävä tiiviste, mutta sillä ei ole mitään tehoa ilman kasvohoidon kokonaisuutta. Kotikäyttöön tarkoitettu kuorinta ei avaa huokosia, niin kuin ammattituotteet ja jo se estää imeytymistä. Olisi huomattavasti tehokkaampaa ostaa kotikäyttöön Overnight Repair Serum, joka on tarkoitettu joka yöksi noin parin kuukauden kuurina. En oikein ymmärrä miten asiakkaat ovat aikoneet ammattitiivistettä käyttää. Kasvohoidossa sitä käytetään korkeintaan viikon välein, jos tehdään sarjahoitoa. Voi jopa olla, että kotona joka päivä käytettynä Age Smart Complex elvyttää ihoa, niin että se rasvoittuu, tai tulee joku muu ongelma. Itselleni ei ole tullut mieleenikään alkaa kotona läträämään kasvohoitoaineiden kanssa.

Tässä koen selvää ammattikuntani aliarvostusta. Ihan, kuin kosmetologin ammattitaidolla ei olisi mitään virkaa. Kunhan vaan saa aineet käsiinsä, niin kuka tahansako niitä osaisi heitellä naamaansa? Kosmetologit käyvät 2-3 vuotta koulua ja minä koulutan itseäni edelleen noin 10 päivää vuodessa. Miten joku eikosmetologi voi kuvitella osaavansa sen saman ilman mitään koulutusta. Tässäkin voi käydä niin, että viiden markan suutari tekee kymmenen markan vahingon.

11 kommenttia:

  1. Anonyymi15:42

    Miksi näitä ammattituotteita edes myydään kuluttajille? Eikö Dermalogicalla ole mitään agentuuria joka hoitaa tukkumyynnin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi15:56

      He tilaavat niitä - halpaan hintaan - ulkomaisista "villeistä" verkkokaupoista, jotka ovat taas haalineet niitä ties mistä.

      Poista
    2. Ulkomaisten verkkokauppojen kautta nämä aineet tulevat kuluttajien käyttöön ja niin ei todellakaan pitäisi olla. Yleensä verkkokauppa on ostanut lopettavan kauneushoitolan loppuvaraston ja sitä kautta saanut ammattituotteet. Dermalogican ammattituotteita ei pysty ostamaan missään päin maailmaa ilman, että on virallinen Dermalogicahoitola. Jotain muuta kautta nuo ammattituotteet verkkokauppoihin pääsee.
      Suomessa on oma maahantuoja PR-Cosmetic Helsingissä, joka vastaa koulutuksesta ja myynnistä. Arvostan heidän työtään ja ammattitaitoaan kovasti. Ei kukaan kosmetologi menisi tilaamaan ammattituotteitaan verkkokaupasta ja meitä varten ne eivät sielä ole, vaan kyllä ne ovat ihan kuluttajille suunnattu.

      Inkeri

      Poista
  2. Anonyymi19:40

    Suurin osa kaikista aineista pysähtyy ihon "kuolleeseen" stratum corneum kerrokseen ts. ihon pintakerrokseen. Kosmetiikka ei ole tarkoitettu imeytyväksi, lainsäädäntö kieltää sen. Vain lääkeaineet saavat imeytyä ihoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet osittain oikeassa. Kosmetiikka ei saa imeytyä ihon läpi elimistöön, mutta ihoon sen juuri on tarkoituskin imeytyä. Iho koostuu useammasta eri kerroksesta, joista alimmainen kerros on yhteydessä verenkiertoon ja sen läpi kosmeettinen aine ei saa mennä. Kosmetiikalla hoidetaan kuollutta ja puolikuolluttasolukkoa ja sen määrää säätelemällä saadaan iho toimimaan hyvin.
      Tämä olisi ihan oman jutun arvoinen asia, koska joskus olen jopa kuullut, että kosmetiikan verkostomarkkinointitilaisuudessa on annettu ymmärtää, että ihovoiteen vitamiinit vaikuttavat jotenkin elimistöön.

      Inkeri

      Poista
  3. Tarkennan vielä tuota äskeistä kommenttini, kuin luin uudelleen omaa tekstiäni. Kerroin siinä hoitotuotteiden imeytymisestä. Aina, kun puhun imeytymisestä tarkoitan sillä aineen imeytymistä ihoon. Se on niin itsestään selvä asia etten edes huomaa, että voidaan kuvitella kosmetiikan imeytyvän elimistöön. Kosmetologi hoitaa ihoa ja lääkäri muuta elimistöä. Lääkkeet imeytyvät kuljetusaineidensa niosomien, mikrosomien yms.avulla ohi ihon ja suoraan verenkiertoon. Kosmetiikan kuljettaja-aineet säätelevät sen missä järjestyksessä ja miten ne imeytyvät eri ihon kerroksiin.

    Inkeri

    VastaaPoista
  4. Anonyymi19:59

    Kosmetiikka vaikuttaa vain ihon pintakerrokseen eikä imeydy mihinkään eri kerroksiin.





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa. Kosmetiikka imeytyy ihonpintaan eli orvasketeen, joka jakautuu 4-5 kerrokseen ihon paksuudesta riippuen. Siksi käytän monikkoa, koska kerroksia on useita.

      Inkeri

      Poista
  5. Anonyymi20:01

    Lukaisepas incimixin juttu imeytymisestä.

    VastaaPoista
  6. Kiitos vinkistä. Olikin tosi hyvä blogi ja hyvä juttu. Incimixin kirjoittajan kanssa olen täysin samaa mieltä. Kirjoitus oli oikein hyvä ja hän osasi hienoilla esimerkeillä kuvailla aineiden imeytymistä. Tosin tässähän ei ole kysymys mistään mielipiteistä, vaan selkeästä anatomiasta.
    Kirjoitinkin perjantain postauksessa hiukan lisää ihon anatomiasta ja ihon eri kerroksista.

    Inkeri

    VastaaPoista
  7. Anonyymi17:42

    Olepas hyvä:)
    Terveisin juurikin tuota blogia seuraava kosmetologi josta saa hyvää puolueetonta faktatietoa.

    VastaaPoista