keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Tupaantulijaiset Kissakoti Kattilassa 13.4-14

Kävin tiistaina vilkaisemassa Kissakoti Kattilan uusia tiloja ja hienoa oli. Kattila on muuttanut uusiin tiloihin, mutta edelleen samassa vanhassa perunajauhotehtaan rakennuksessa. Nyt tila on toisella puolella taloa, kuin ennen ja G-rappu ja ensimmäinen kerros. Siis sama tila missä Kattila oli 2000-luvun alkupuolella. Avajaiset ja myyjäiset ovat sunnuntaina 13.4 joten käykää katsomassa uusia tiloja. Vein sinne arpajaisvoittoja ja pääpalkintoina on kaksi 100€ lahjakorttia meille. Teimme myös monia pieniä kosmetiikkapaketteja joiden arvo on 30-50€, joten voitot ovat tosi hyviä.

Kattilassa käynti on aina suorastaan terapeuttista, kun on ihana nähdä kymmeniä karvakorvia puuhailemassa. Tosin kävin nyt ilmeisesti ruokalevon aikaan, koska lähes kaikki oli siestaa viettämässä. Kattilan tilat näytti tosi siistiltä ja käytännölliseltä. Suunnaton määrä työtunteja on mennyt siihen, että kaikki on saatu kuntoon. Sellainen vapaaehtoistyön määrä on ihan korvaamatonta tässä yhteiskunnassa. Ellei olisi hyviä ihmisiä, jotka ovat valmiita antamaan ja uhraamaan omaa aikaansa ei Kattilakaan toimisi. Nykyään valitetaan usein ettei osata enää tehdä talkootyötä ja kaikki ajaa, vain omaa etuaan. Kyllä tässä Kattilankin toiminnassa näkyy ettei asia onneksi ihan niin ole. On edelleen paljon ihmisiä, jotka ovat valmiita auttamaan ja tekemään työtä itselleen tärkeän asian puolesta.

Kissakoti Kattila toimii täysin hyväntekeväisyyden varassa, he eivät saa mitään avustusta kaupungilta tms. Siksi tarvitaankin paljon vapaaehtoistyötä ja tuottoisia myyjäisiä pitämään ruuassa noin sata kissaa. Tällä hetkellä kissoja oli 70, mutta aika usein määrä on ylittänyt sadan rajan. Voitte vaan kuvitella mikä määrä vessoja ja ruokakuppeja on päivittäin pestävänä. Ja miten paljon euroja tarvitaan, että kaikilla on ruokaa, rokotukset kunnossa ja puhdasta kissanhiekkaa. Käykää siis näissä myyjäisissä ja ostakaa edes muutama arpa, koska kaikki tulee tarpeeseen. Myyjäisissä on myös aina tosi herkullisia leivonnaisia ja kivoja käsitöitä myynnissä.

Kaikki vanhat pyyhkeet, peitot, tyynyt ja matot kelpaa Kattilaan kissojen petivaatteiksi ja makuualustoiksi. Myös kirpparitavaraa vastaanotetaan, koska Kattilalla on vakio kirpparipöytä muutamalla kirpputorilla. Meillähän hoitolassa on kassapöydällä lipas, johon kerätään rahaa Kattilalle ja viimeksi siitä saatiin 250€. Siitä suuri kiitos kaikille asiakkaillemme.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti