maanantai 25. elokuuta 2014

Rusketus ja kuorinta

Kuorinta- aine on kosmeettinen aine jota kohtaan asiakkaat tuntevat epäluuloa kaikista eniten. Useiten korjaan kuorintaan liittyviä virhekäsityksiä. Rusketus on myös asia josta olen aika usein erimieltä asiakkaan kanssa ja yritän perustella hienovaraisesti omat käsitykseni. Nyt on juuri se vuodenaika, kun keskustelen ihmisten kanssa rusketuksesta eniten.

Kesälomallani näin useita ystäviäni ja puolituttuja, kun hoidin erilaisia asioita kerrankin arkipäivänä. Hyvin monella näin sellaisia auringon jälkiä, joita en pysty mitenkään pitämään kauniina. Sellaisia en näe juuri koskaan omilla asiakkaillani joiden iho on hyvin hoidettu ja auringonotto maltillista. En pysty ymmärtämään miten joku voi olla tyytyväinen, kun kasvot ovat ihan kirjavat ja epätasaisen väriset. On äärimmäisen harvinaista, että yli 35-vuotiaalla rusketus tulisi tasaisesti. Pääasiassa se johtuu hormoonitoiminnasta ja ihon kunnosta. Kaikki hormonaaliset ehkäisyt vaikuttavat ruskettumiseen, samoin raskaus ja imetys. Hormonikierukka vaikuttaa kaikista eniten rusketuksen syntyyn ja tekee siitä epätasaisen. On oikeastaan turha yrittää edes saada tasaista rusketusta, jos käyttää hormonikierukkaa.

Hyvin usein nämä tapaamani ihmiset sanoivat olevansa tulossa kasvohoitoon, mutta vasta myöhemmin syksyllä etten kuori rusketusta pois. Rusketus ei voi kuoria pois. Pigmentti on niin syvällä solukossa ettei se lähde kuorinta-aineella pois. Pigmenttisolut kuoriutuvat omaan tahtiinsa ihon uudistumisen myötä ja yleensä rusketus häipyy 2-3 viikossa. Kaikki se mitä ihosta irtoaa kuorinnan mukana on hilseilevää kuollutta solukkoa ja muuta likaa. Yleensä kuorinta kirkastaa ihoa näkyvästi ja tästä syntyykin erimielisyys asiakkaan kanssa. Minä näen asian niin, että kuorin ihosta pois ruman likakerroksen ja asiakkaan mielestä vien hänen kauniin rusketuksensa. Moni todellakin haluaa pitää kiinni mahdollisimman pitkään tummasta ihonväristään, vaikka se onkin vaan kuollutta solukkoa eikä rusketusta. Minun pitää silloin kunnioittaa asiakkaan valintaa ja silloin ei kannata tulla kasvohoitoon. On turha tehdä hoitoa ellei halua luopua tukkivasta hilsekerroksesta, joka estää hoitoaineiden imeytymisen.

Järkevästi hoidettuun ruskettumiseen kuuluu aina säännöllinen kuorinta. Mitä paremmin iholta on pois hilseileväkerros sen tasaisempi rusketus tulee. Rusketus kestää myös paremmin, kun iho kosteutetaan hyvin ja kuorinta taas parantaa kosteuden imeytymistä. Tässä vaiheessa kesää kannattaa mahdollisimman nopeasti kuoria iholta pois epätasainen ihon väri ja aloittaa tehohoito, jotta solukko toipuisi kunnolla UV-säteilyn haitoista ennen sisälämmityksen alkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti