torstai 25. syyskuuta 2014

Mieliala ja stressi vaikuttaa myös ihoon

Luin psykiatrian uranuurtajan Kalle Achteen kirjaa mielenterveysongelmista ja siellä oli mielenkiintoinen kuvaus ihottumista. Hän oli jo kuusikymmentäluvulla alkanut huomaamaan, että ihottumat ja mieliala liittyivät toisiinsa. Erään ihotautilääkärikollegansa kanssa hän kehitteli terapiantyyppistä hoitoa vaikeille ihottumapotilaille. Hän valikoi ihotautiosaston potilaista ryhmän psykoterapiaan ja tulos oli, että 40% potilaista hyötyivät oleellisesti terapiasta. Tämä oli suora osoitus siitä, että ihmisen mieli vaikuttaa todella paljon ihon terveyteen.

Omista asiakkaistani lähes kaikki joilla on jokin krooninen ihotauti tietävät, että stressitilanteissa ihottumat aina pahenee. Monelle ihotauti puhkeaa stressitilanteissa ensimmäistä kertaa. Esimerkiksi psoriasis, atooppinen ihottuma, acne ja ruusufinni voi puhjeta ylioppilaskirjoitusten aikana, tai avioeron yhteydessä. Avioero on niin voimakas tunne-elämän kriisi, että se aina näkyy jotenkin ihossa, vaikka ei mitään varsinaista ihotautia olisikaan. Senkin olen oppinut asiakastyössäni, että joillakin on selvä herkkyys näihin ihoreaktioihin stressitilanteissa. Heillä se yleensä näkyy finnien ja kuivuusläiskien vaihteluina. He eivät ehkä juuri muuten edes reagoi stressiin, mutta yhdessä yössä saattaa puhjeta monia punoittavia finnejä eikä muuta selitystä ole, kuin työmurheet.

Moni näistä " stressiherkistä" asiakkaistani tunnistaa itsessään pikkutarkkuuden, ylitunnollisuuden ja sanovat itseään kontrollifriikeiksi. Se, että ihossa näkyy finnejä ärsyttää heitä entisestään ja tämä taas tuo lisää finnejä eli kierre on hankala. Yleensä nämä luonteenpiirteet helpottavat vanhemmiten ja nelikymppisenä alkaa ottaa jo rennommin. Kosmetologinin on aika vaikea auttaa tosi helposti reagoivaa ihoa. Säännölliset kasvohoidot auttavat monia. Siinä on ehkä myös mieltä tyynnyttävä vaikutus. Kun asiakas tietää, että iho tulee taas kuntoon kasvohoidossa harmittelu ihontilanteesta vähenee. Multivitamin Power Recovery Masque ( NYT TARJOUSHINTA 54€, norm. 69€) on nopein apu ihoreaktioihin, siksi jenkit sanovatkin sitä ambulanssiksi tuubissa. Kuorinnan lisääminen on ollut hyvä ennalta ehkäisy helposti reagoivalle iholle, näin ihoon ei ehdi syntyä tukkivia talikerääntymiä. Daily Microfoliant ( NYT TARJOUSHINTA 55€, norm. 72€) on loistava yhdistelmän multivitamiininaamion kanssa. Kolmena iltana peräkkäin tehty kuorinta ja naamio rauhoittaa äkilliset reagtioit yllättävän hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti