sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Ohjeita auringon polttamalle iholle

Näin alkukesästä aina sattuu vahinkoja auringon kanssa ja iho palaa. Salakavalia ovat pilvipoutaiset päivät, kun kuvitellaan ettei UV-säteily tule pilvien läpi. Harvalla on vielä tähän aikaan mitään vanhaa rusketusta suojaamassa ihoa, vaan säteily tulee ihan vitivalkoiselle iholle.

Vaalea ja herkkäiho voi palaa, jopa alle puolessa tunnissa, jos UV-säteily on voimakasta eikä suojavoiteita käytetä. Vahvallekin iholle pari tuntia veneilemässä, tai mattopyykillä polttaa ihon punaiseksi. Näitä vahinkoja näen asiakkaillani vuosi vuodelta enemmän. Asiakas ei ole huomioinut miten herkästi iho voi palaa, koska nykyisin säteily on selvästi voimakkaampaa, kuin parikymmentävuotta sitten. Yleensä palamisen huomaa vasta illalla, kun on jo sisätiloissa. Jos iho hiukankin nipistelee ja polttelee ulkona ollessa on heti siirryttävä varjoon, tai sisätiloihin. Alle kaksikymppisille ihon palaminen on huomattavasti pahempi asia, kun sitä vanhemmille ihmisille.

Iho reagoi liialliseen UV-säteilyyn punoituksella, kuumotuksella ja turvotuksella. Pahimmassa tapauksessa iholle nousee vesikelloja. Olen kerran Portugalin rantalomakohteessa nähnyt, kun brittiläisen perheen alle kouluikäiset lapset olivat kasvoistaan ja hartioistaan vesikelloilla. Olen melko varma, että niistä jäi pysyviä arpia ihan, kuin vesirokossakin. Silloin, kun iho selvästi on palanut ja se on kipeän punoittava kannattaa ottaa kipuun esimerkiksi Buranaa ja ärsytykseen jotain antihistamiinia. Joskus kuulee neuvon, että levitetään jugurttia palaneisiin kohtiin. Sen idea on viileydessä. Paksu jugurtti pysyy viileänä pitkään ja samalla viilentää ja poistaa turvotusta ihosta. Sama vaikutus tulee jääpusseilla, tai jääkylmään veteen kastetuilla pyyhkeillä. Kylmägeeliä ei palaneelle iholle saa laittaa.

Paras hoitavavoide on Dermalogican After Sun Repair (42€), joka viilentää, kosteuttaa ja vähentää turvotusta ja punoitusta. Palaminen aiheuttaa ihosolukon kuolemaa ja parin päivän kuluttua kuollut iho irtoaa isoina levyinä, tai hilseilynä. Tällainen tilanne on erittäin vaarallinen, koska se voi aiheuttaa ihosyöpää vanhemmalla iällä. Yleensä aurinkokeratoosi puhkeaa 55-70-vuotiaille ja sen syntysyy on nuoruudessa saatu UV-säteily. After Sun Repair vähentää ihon kuivumista ja estää näin hilseilyä ja rypistymistä. Suosittelisin kaikille tuota After Sun Repairia kesäiseksi vartalovoiteeksi, koska sen ihoa kosteuttava ja hoitava vaikutus on erinomainen. Nuo jugurtit yms.luonnonkonstit on parempi unohtaa ja käyttää After Sun Repairia jossa on runsaasti ihoa rauhoittavia ja parantavia raaka-aineita. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti