keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Turvotusta silmienympärillä

Olin äskettäin passikuvassa, kun joudun uusimaan passini Las Vegasin matkaa varten. Passikuvathan on aina, kuin suoraan poliisiin rosvoluettelosta ja sellainenhan se oli nytkin. Ainoa ero entiseen oli kauhea silmänympärysturvotus. Samaa olen ihmetellyt muutamana aamuna, kun teen meikkiä. Yläluomi oikein valuu ripsien päälle, mutta päivän mittaan se helpottuu.

Mietin ensin, että onko nyt iskenyt munuaisvika, mutta sitten muistin silmätippani. Olen koko kevään joutunut käyttämään Lecrolyn silmätippoja lievästi tulehtuneiden silmieni takia. Alkukevään tuulisuus on ärsyttänyt kuivia silmiäni poikeuksellsen paljon ja lentomatka Prahaan kuivatti entisestään. Edellisen kerran Mari teki minulle Nanoliftin toukokuun puolella ja se piti turvotuksen kurissa useamman viikon. Nyt hoito ei enää vaikuta ja Mari on jo lomalla eli hoitoa ei ole saatavilla. En koskaan muista laittaa silmätippoja aamupäivästä, mutta silmät ovat illalla niin keljun tuntuiset ja sen takia muistan laittaa Lecrolyniä. Sitä, kun laittaa pari kertaa illassa ja vielä ennen nukkumaan menoa, niin takuulla turvottaa. Silmätipat valuvat nukkuessa tukkimaan kyynelkanavia ja silmän normaali virtaus häiriintyy. Tuloksena on silmäpussit, jotka vähenevät päivän mittaan, kun aineenvaihdunta liikkumisen myötä vilkastuu.

Nyt pitäisi muistaa laittaa silmätipat pitkin päivää eikä enää nukkumaan mennessä, niin se helpottaa paljon. Sitten otan silmänympärysvoiteeksi yöksi Age Reversal Eye Compelxin (78€) ja päiväksi Ultra Calming Eye Serumin (85€). Käytin koko alkukesän Intensive Eye Repairia (68€)kun silmäluomeni oli niin kuivat. Mikään silmänympärysvoide ei poista näkyvästi jo syntynyttä turvotusta, mutta  kumpikin noista ensin mainituista voiteista ennalta ehkäisee turvotuksen syntymistä.  Nanolift hoitohan on aivan loistava silmäpussien poistaja. Se ihan näkyvästi poistaa jo syntyneenkin turvotuksen eli vaikutus ei ole pelkästään ennalta ehkäisevä. Jos teillä on jokin tärkeä tilaisuus tai juhla tulossa kannattaa Nanolift hoito tehdä paria päivää aikaisemmin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti