torstai 20. elokuuta 2015

Kasvohoidon äänimaailma

Maailmankongressissa oli monia hyvin mielenkiintoisia luentoja, mutta yksi jäi erityisesti mieleen. Luennoitsijan aiheena oli kasvohoito kokonaisvaltaisena kokemuksena. Hän painotti sitä, että asiakkaan pitää kokea mielihyvää ja rauhoittumista kaikilla aisteillaan.

Erityisesti hän otti esiin haju-ja kuuloaistin, jotka kuulemma säilyvät pisimpään ihmisen mielessä. Luennoitsija pyysi meitä laittamaan silmät kiinni kuuntelemaan hänen nauhoitustaan rentoutuneena. Äänistä selvisi pian, että kyse oli kasvohoidon teosta ja niistä äänistä mitä työssä syntyy. Kuului aivan selvästi veden lorinaan, korkkien napsahtelua ja sekoittamisen ääntä, kun kosmetologi sekoitti naamion eri raaka-aineista. Välillä kuului kova tursutus, kun joku tuubi veteli viimeisiään ja siitä yritettiin saada kaikki ulos. Harmittavinta oli, että kosmetologi huokaili ihan kyllästyneenä ja hänen liikkuessaan kengät piti ärsyttävää läpsytystä ja ilmeisesti ne oli kannattomat lipokkaat. Toisaalta kuulonäyte oli huvittava, koska siitä ymmärsi niin selvästi mitä työvaihetta tehtiin.

Kokemus pisti kyllä miettimään mitä asiakas meidän hoitolassa kuulee. Meillähän on aina taustamusiikkina rentoutusmusiikkia. Luennoitsija selvitti hyvin tarkkaan mitä musiikkia voi soittaa ja mitä ei ja ne olikin jo tiedossa suomalaisista koulutuksista. Musiikki ei saa koskaan olla mitään tunnettua esimerkiksi klassista musiikkia. Kosmetologin mielestä kaunis sinfonia voi tuoda asiakkaalle pahan mielen, jos hän on kuullut sen viimeksi ikävässä tilanteessa. Sama musiikki voi merkitä toiselle iloa ja toiselle surua ja joka tapauksessa tuttu musiikki vie ajatukset aivan toisille raiteille, kun hoidon kannalta olisi hyväksi. Radion kuuntelu kasvohoidon aikana olisi totaalinen moka ja itseäni ärsyttää suunnattomasti, jos hieroja kuuntelee työtä tehdessään jotain höpöhöpöohjelmaa.

Mietimme Marin kanssa hyvin tarkkaan mitä ääniä meidän hoitolassa asiakas joutuu kuuntelemaan. Heti tuli mieleeni, että oma työpöytäni liikkuu pyörillä, mutta joskus joku pyörä jumittaa ja pöytä ei liikukkaan kunnolla. Silloin helposti kaatuu ja putoaa jokunen purkki ja tuubi. Itseäni häiritsee kovasti nämä rämähdykset, kun voidetuubit putoaa lattialle. Sen korjasin heti maanantaina ja nyt kuulostelen korvat höröllä mitä ääniä meillä kuuluu. Silloin, kun asiakas ja varsinkin uusi asiakas makaa silmät kiinni hoitotuolissa hän havaitsee kaikki äänet ja tekee niistä omia johtopäätöksiä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti