perjantai 21. elokuuta 2015

Mortonin neurooma

Harvoin enää kirjoittelen jalkavaivoista, mutta nyt muutamakin asiakas on kysellyt minulta Mortonin neuroomasta. Nykyisin en juurikaan tee jalkahoitoja, mutta parinkymmenentuhannen jalkahoidon kokemuksella tiedän niistä aika paljon.

Mortonin neurooma tai Mortonin sydrooma, tai Mortonin oireyhtymä on kaikki sama asia ja se on hyvin harvinainen jalkavaiva. Työelämäni aikana olen kuullut korkeintaan kymmenestä tapauksesta ja sen olen oppinut, että hyvin harva lääkäri tunnistaa sitä. Kyse on kolmannen ja neljännen varpaan väliin tulleesta hermopinteestä. Vaiva on erittäin kivulias ja ajaa aina lääkäriin, koska se haittaa normaalia elämää. Mitään selkeää yksittäistä synnyin syytä ei ole, mutta yleisin se on keski-ikäisillä naisilla. Yleensä vaiva alkaa pistävän voimakkaana kipuna kolmannessa varpaanvälissä. Varpaat saattaa puutua, tai tulee sähköiskun kaltaisia viiltelyjä. Yleensä on pakko ottaa kenkä pois jalasta ja hieroa varpaita hetken ennen, kuin kipu helpottaa. Jalassa harvoin näkyy päällepäin yhtään mitään ja siksi vaiva tuntuu monesta hyvin oudolta. Pahassa pinnetilassa varpaat saattaa turvota ja tulehtua punaisiksi.

Korkeat ja kapeat kengät voivat olla vaivan alkusyy ja ilman muuta kenkien mukavuus pitää huomioida. Seisomatyö pahentaa vaivaa ja liikuntaa yleensä kannattaa hetkeksi vähentää. Oma kokemukseni on, että Mortonin neurooma tarvitsee aina leikkauksen. Vielä 90-luvulla sitä ei edes yritetty hoitaa muuta, kuin leikkauksella. Nykyisin yritetään ensin tulehduskipulääkitystä, tai kortisonipistosta. Myös pohjallisilla yritetään vähentää päkiälle tulevaa painetta ja voimisteluliikkeillä voidaan yrittää laukaista pinnetilaa. Minun mielestäni nämä tehoaa, vaan hyvin varhaisessa vaiheessa havaittuun pinnetilaan. Tehokkain hoito on leikkaus, jossa hermo saadaan vapautettua. Se on hyvin pieni leikkaus eikä vaadi pitkiä parantumisaikoja ja minun nähdäkseni onnistuminen on lähes sataprosenttista.

Yleensä en koskaan suosittele jalkateriin leikkauksia, jos vaan muuta hoitoa on. Mortonin neurooma on ainoa mikä minun mielestäni pitää hoitaa leikkauksella. Jos sellainen tulisi itselleni, niin kokeilisin pari viikkoa tulehduskipulääkettä ja kortisonipistosta ja ellei sillä parane menisin pikimiten hyvän ortopedin leikattavaksi. 

5 kommenttia:

  1. Minulla on ollut yli 3 kk toinen jalkaterä kipeä. Kävin emme.ssä, jossa läydöksenä Mortonin Neuorooma.Tuleduskipulääkkeitä en voi syödä ja kortisoni pistostakaan ei pikku kummassa aiemman allergisen reagtion takia🤔Sain kiireettömän lähetteen kirurgian polulle.. tuntuu, liian pitkä aika odottaa kipeän jalan kanssa🙄

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Hyvä, että vaivasi syy selvisi ja osoittautui tavallaan ”helpoksi”, kun sen voi hoitaa leikkauksella. Toivottavasti saat leikkausajan pian, koska ymmärrän hyvin miten suuren vaivan tuo hermopinne aiheuttaa. Tsemppiä ja pikaista paranemista!

      Inkeri

      Poista
  3. Hei. Sinulla oli kattava,selkeä ja hyvä informaatio morton jalasta. Kiitos. Itselläni ollut tuo 2v. Ja tuon alkuaikana lääkäri leikkasi minulta kylläkin vaivasenluun vaikka sanoin noista muista varpaista. Vaivasenluu ei ollut edes kipeä vaan nuo muut. Josta olen edelleen ns jalaton. Minulla tuo morton vasemmassa jalassa ja on todella kivulias. Olen käynyt nyt 2v lääkärissä ja he eivät tiedä mikä on, jopa sanottiin minulle viime käynnillä että kenties päässäni vikaa ku jalassa ei näy mitään. Kipu on päivittäin yötä päivää, levossakin kovia sähköiskun tapaisia, kovaa kipua muutenkin, kävely hankalaa, puutumista tunnottomuutta, pistelyä, kuumotusta ym. Jalka pohjalliset ja kengät teetetty. Ei auta. Kävelen niinkuin pienen halkaistun pallon päällä, varpaat tunnottomat ym. Eli todella kipeät on. Nyt pääsin hermorata tutkimukseen, se tuki tuota mortonia. No nyt kirurgi (ei todellakaan sama joka jalkani aiemmin leikkasi)katsoo ja todennäköisesti tullaan se leikkaamaan, ensin vielä otetaan magneetti kuva, kun ajatteli, että vahinkoja muitakin on jalassa. Sitten tekee päätöksen.
    Etttämmööstä täälläkin.

    VastaaPoista
  4. Kuten ylemmällä kirjoitit, lääkärit eivät tunnista, tiedosta ym tuota vaivaa. Kokemusta on. Ja ku leikkaavalle lääkärilleni toinen lääkäri laittoi asiasta, lähetteen ja tekstin, syyn ym.. niin hän kumosi sen tietenkin. No nyt vaihdan kirurgia, aiemman en anna koskea enään jalkaani. Olen 2v kärsinyt ( alkoi 10/2018) ravannut ym lääkärissä, tehnyt 2 v 4h työpäiviä, paljon ollut sairauslomaa ym. No toivottavasti jatkossa tulen saamaan apua tuohon, toivon niin.

    VastaaPoista