torstai 1. lokakuuta 2015

Milloin viimeksi ostit itsellesi uuden luomivärin?

Veikkaisimpa, että yli nelikymppiset naiset ostavat itselleen silmämeikkejä oikein suunnitellusti tosi harvoin. Sitten, kun ostetaan se tehdään hetken mielijohteesta ja kotona huomataan ettei se ollutkaan sellainen, kuin luuli. Ehkä sitä käyttää muutaman kerran, mutta sitten se hautautuu meikkipussin pohjalle.

Meikkituotteelle, varsinkin luomivärille tulee ihan eri vaatimukset, kuin nuorena. Ryppyiselle ja hiukan turvonneen veltolle silmäluomelle pitää olla todella hyvälaatuinen luomiväri, että se pysyy siistinä koko päivän ja näyttää hyvältä. Meikeissäkin huomaa selvästi, että hinta ja laatu kulkee käsikädessä. Edullisissa luomiväreissä on hyvin vähän väripigmenttiä ja se on synteettistä. Sellainen varisee jo tunnissa yläluomelta poskille. Hyvin moni ikäiseni valitsee aivan samat meikkivärit mitä oppi käyttämään 70-tai 80-luvulla. Mielestäni se on pahin moka mitä meikkien kanssa voi tehdä. Sähkönsiniset luomivärit ja rajaukset vaalean pinkin huulipunan kanssa on surullisen näköinen yhdistelmä aikuisella naisella.

Sen olen työssäni huomannut, että ihminen ei halua mitään muutosta ulkonäköönsä. Jos meikki ei ole juuri sellainen, kun se aina on ollut sitä ei rohjeta käyttää. Moni pelkää uusissa meikkiväreissä sitä, että sopiiko se aivan varmasti hänelle. On aika pieni määrä niitä luomivärejä mitkä eivät sovi ollenkaan. Sanoisin, että yhdeksänkymmentäprosenttia luomiväreistä sopii, mutta ne näyttävät erilaisilta, kuin ennen. Aika harvoin kukaan huomaa millainen luomiväri ja silmämeikki kenelläkin on. Siinä tapauksessa, kun on neljäkymmentävuotta käyttänyt samoja värejä muutos saatetaan huomata, mutta se on pelkästään hyvä asia.

Olen rakentanut todella edullisen meikkipussukan moderneista tämän hetken sävyistä, jotka sopivat kenelle tahansa yli nelikymppiselle. Pussukassa on kaksi luomiväriä ja yksi huulikiilto. Hinta on nyt 50€, kun se normaalisti olisi 103€. Luomiväreissä on vaaleampi ja tumma sävy. Tourmaline ja Morganite ovat näitä vaaleita sävyjä ja kumpikin käy yksinään luomiväriksi. Ne ovat opaalihohdesävyjä, jotka muutavat väriä sen mukaan miten valo niihin osuu. Tummempi väri on keskiruskea jota voi käyttää yksinään, tai korostamaan silmän ulkonurkkaa vaaleamman värin päällä. Ihan helppo arkimeikki syntyy, kun laittaa koko luomelle vaalean luomivärin ja noin puolestavälistä luomea ulkonurkkaan tummempaa sävyä. Paketissa mukana oleva huulikiille on todella hoitava ja kaunis lämmin ruskeanpunainensävy. Se on ihan erilainen, kuin yleensä nelikymppisten valinta on. Moni haluaa kylmäsävyisen pinkin, tai roosan, joka saa talvella huulet sinertämään ja korostavat couperosaa ja punakkuutta.

Tuo valmiiksi valittu pussukka on todella edullinen ja niitä on myynnissä, niin kauan kun niitä riittää eli vielä tuon Pimeän kaupan perjantainkin jälkeen. Kaikki muut YOUNGBLOODIN MEIKIT OVAT -20%  Pimeän kaupan iltana. Suosittelen lämpimästi opettelemaan silmänrajauksen tekemistä. Tussimainen YB:n rajauskynä sävy marron on huippuhyvä se ei valu, tai leviä ja se on helppo käyttää. Ellei ole aikoihin rajausta käyttänyt sitä joutuu hiukan harjoittelemaan. Älkää antako heti periksi eikä kukaan huomaa, jos rajaus on aluksi hiukan kiharainen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti