sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Avoimien Ovien tapahtuma onnistui loistavasti!

Kiitos kaikille jotka eilen kävitte ostoksilla ja myös niille, jotka käyttävät verkkokauppaa. Teitte hyvän teon suomalaisen työn hyväksi. Ilman vakioasiakkaitamme minulla ja Marilla ei olisi työpaikkaa ja kauneushoitolan kautta työllistyy moni muukin esimerkiksi tilitoimisto, siivooja ja mainospalvelut. Olen todella tyytyväinen, kun voin sanoa, että joka kerta näissä tapahtumissa käy entistä enemmän väkeä.

Siitä olen itselleni vihainen, että en ollut varautunut kävijämäärän lisääntymiseen ja aika monta tuotetta ehti iltapäivällä loppua. Nyt kävi useampi asiakas tästä sadankilometrinsäteeltä ja myös muita uusia asiakkaita tuli varaamaan hoitoaikoja.Oli myös omaa tyhmyyttäni etten yhtään katsonut etukäteen viime vuoden tapahtuman myyntiä.  Päivän myynti painottuu vuosi vuodelta enemmän tuotteisiin eikä lahjakortteihin. Lahjakortit haetaan perinteisesti paripäivää ennen joulua. Toisaalta se on parempikin, koska tällaisena "ruuhkapäivänä" on hankalampi keskittyä kirjoittamaan lahjakortteja.  Tuotteiden loppumisesta ei muuta vahinkoa tullut, kuin että asiakkaat saavat tuotteensa vasta jälkikäteen. Me myös lähetämme tuotteita postin kautta, tai laitamme tekstiviestin, kun tuote on meillä ja sen saa noutaa. Tietysti niistä tulee sama alennus, kuin lauantaina muutenkin. Itseäni, vaan harmittaa vietävästi, että joudumme myymään eioota ja Mari kärsii siitä yhtälailla.

Tässä top ten suosikkituotteista: hinnat ovat normaalihinnat, näistä -20%
Intensive Moisture Balance 100ml (85€)
Skin Smoothing Cream 100ml (81€)
SkinPerfect Primer (77€)
Skin Hydrating Booster (94€)
Overnight Repair Serum (98€)
Ultra Calming Mist (51€)
Essentiel Gleansing Solution 250ml (42€)
Antioxidant Hydramist (62€)
Sheer Tint, medium (75€)
Ultra Calming Cleanser (500 ml 74€)
Suosituin meikkituote oli tietysti Natural Mineral Foundation (65€) eli jauhemainen mineraalimeikki. Sitä onneksi olin tilannut riittävästi eikä se loppunut kesken.

Intensive Moisture Balance 100ml loppui puolenpäivän tienoilla ja samoin Skin Smoothing Cream 100ml, mutta ne ketkä tekivät verkkokauppatilaukset ennen puoltapäivää ehtivät saamaan nuo voiteet ja paketit lähtee maanantaina. SkinPerfect Primer ja Ultra Calming Mist loppuivat myös, mutta kaikkea tulee lisää tiistaina.

Muistakaa, että verkkokauppatilauksesta saa alennuksen tiistaina 15.12 klo 24 saakka. Samoin, voitte laittaa sähköpostia, tai soittaa hoitolaan tiistain aikana, jos vielä jotain tarvitsette ja saatte alennuksen hakiessanne tuotteet. Näitä kaupanpäällispakkauksia yli 100€ tilauksesta on vielä reilusti ja onneksi ne eivät ole koskaan loppuneet kesken. Samoin löytyy vielä aika monta näitä joululahjapakkauksia paitsi Body Therapy pakkaus loppui, niin kuin arvelinkin. Peikonpoikasen pelastuspakettia meni paljon, mutta niitäkin jäi vielä ja niitä saan vielä lisää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti