lauantai 2. huhtikuuta 2016

Ruusufinni puhkeaa usein tähän vuoden aikaan

Kevät on otollinen aika ruusufinnin eli acne rosaccean puhkeamiselle ja pahentumiselle. Ruusufinni on ihottuma, joka on hyvin tyypillinen ohut ihoisille suomalaisille. Usein iholla on ensin couperosa eli laajentuneita pintaverisuonia ja kun niiden tilanne pahenee syntyy ruusufinni. Ruusufinni ei parane, mutta se saattaa olla oireeton vuosikausia.

Kosmetologin hoidoilla ei voida akuuttia ruusufinniä parantaa ja se on aina lääkärin hoidettava. Ensiavun saa ihan yleislääkäriltäkin, mutta pidän järkevänä käydä myös ihotautilääkärin juttusilla ja kuulla erikoislääkärin mielipide ihosta. Ruusufinni ilmenee kasvojen keskiosassa pienenä punoittavana finninä. Finneissä ei alkuvaiheessa ole märkäpäitä, mutta ihottuman pitkittyessä niitäkin tulee. Kotikonstein ei ruusufinni ihottuma parane, vaan kannattaa mennä heti lääkäriin. Ruusufinni on tulehduksellinen ihosairaus, joka vaatii antibioottihoitoa. Eniten näen ruusufinniä tähän vuoden aikaan, koska uv-säteily, tuuli ja katupöly aiheuttaa ihottuman. Silloin, kun ruusufinni on kerran ollut kannattaa iho suojata auringolta aina viidenkympin aurinkosuojalta, koska säteily pahentaa ihottumaa todella paljon.

Kosmetologin hoidoilla ei voida parantaa ruusufinni ihottumaa, mutta sen puhkeamista voidaan ennalta ehkäistä. Kasvohoidon yhteydessä ammattitaitoinen kosmetologi näkee, jos iholle on vaara ruusufinnin iskeä. Hyvällä hoidolla pystyy ruusufinniä pitämään rauhallisena, niin ettei se puhkea näkyväksi ihottumaksi. Ruusufinnipotilaalle on erittäin tärkeää löytää ammattitaitoinen kosmetologi, joka osaa tehdä oikeat hoidot ja neuvoa oikean kotihoidon pitämään ihon vahvana ja terveenä. Dermalogica on erinomainen hoitosarja ruusufinniasiakkaille, koska siinä ei ole hajusteita, väriaineita eikä alkoholeja. Perinteiset rasvoittuvan ihon hoitotuotteet pahentavat ruusufinni ihottumaa. Varsinkin alkoholipitoiset kasvovedet ärsyttävät ihoa erityisesti.

Dermalogican tuotteista suosituin on Rednes Relief Primer sk 20, koska se suojaa pölyltä, tuulelta ja auringolta. Se neutralisoi myös punakkuutta ja on erinomainen myös miesten iholle. Ultra Calming hoitolinjan muutkin tuotteet ovat sopivia couperosaan ja ruusufinni iholle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti