lauantai 24. joulukuuta 2016

Joulu on erilaista työaikaa

Taas vuosi on sillä mallilla, että tänään on jouluaatto ja suuri juhla. Vähän tässä kertailen millainen joulun aika on kosmetologin ja kauneushoitolan kannalta. Tämä oli nyt minulle kolmaskymmeneskuudes joulu yrittäjä ja nykyisin jo aika hyvin tiedän miten marras-joulukuu kulkee.

Meiltä usein kysytään vaikuttaako pikkujoulut meidän työhön ja voin sanoa ettei vaikuta. En muista, että meille olisi vuosiin tullut uutta asiakasta kasvohoitoon sillä perusteella, että hänellä on pikkujoulu. Tosin se johtuu siitäkin ettei pikkujouluja enää ole siinä mielessä, kun joskus 70-80-luvulla. Meillähän hoitoajat täyttyy ihan vakioasiakkaista ja lähes sataprosenttia vakioasiakkaista käy 3-12 viikon välein ja se hoito mahdutetaan tähän aikatauluun oli sitten joulu, tai juhannus. Mitä enemmän joulukuussa on arkipyhiä sitä kiireisempi se on, koska sama määrä hoitoja puristetaan vähäisempiin työpäiviin eli se tarkoittaa pidempiä päiviä. Nythän yrittäjän kannalta on ideaalijoulu, kun ei tarvitse maksaa montaa arkipyhäkorvausta ja työpäiviä on paljon. Olen kuitenkin sen verran mukavuuden haluinen, että mukavampi olisi, kun vapaapäiviä olisi enemmän.

Joulukuu on meille erityisen kiireinen sen takia, että lahjakortteja ja muita joululahjoja hankitaan. Myös perinteinen Avoimien Ovien päivä joulukuisena lauantaina tekee kuukaudesta työntäyteisemmän. Misään tapauksessa en valita kiirettä, tai työmäärää, vaan olen siitä erittäin kiitollinen. Teen myös kaikkeni, että meillä käy asiakkaita ja lahjakortteja haetaan. Toivon myös, että osaan osoittaa sen, että olen vilpittömän ilahtunut jokaisesta ihmisestä joka kauneushoitolan ovesta tulee. Ilahtuminen ei ollenkaan tarkoita sitä, että näkisin vaan euroja silmissäni, meille asiakas ei ole joku rahasumma. Haluan ihan vilpittömästi osoittaa tulijalle, että hän on tervetullut meille oli asia mikä tahansa. Olen miettinyt tätä ihmisten kohtaamista hyvin paljon viime vuosina ja olen yrittänyt hioa omaa käytöstäni, niin että jättäisin hyvän mielen jälkeeni.

Suurin osa asiakkaistamme on tuttuja kymmenien vuosien takaa ja nykyisin on myös näitä lukijatuttuja joita en tapaa, mutta yritän heillekin jättää hyvän mielen. Näin jouluna muistelen haikeudella niitä menneitä pitkäaikaisia asiakkaita, jotka ovat jo paremmilla laulumailla. Opin paljon niiltä ihmisiltä jotka olivat syntyneet 1800-luvun puolella. Ehdin useita heistä palvella vuosikausia ja nyt ne ovat pala mielenkiintoista historiaa. Eniten surua tuottaa ne itseni ikäiset asiakkaat, jotka ovat kuolleet tämän vuoden aikana. Tuntuu, että tänä vuonna heitä on ollut tavallista enemmän. Jotkut heistä kävi joka joulu tuomassa jonkun joulutervehdyksen, tai ostamassa määrätyn joululahjan. Ajattelen heitä lämmöllä, koska he jättivät myös hyvän olon jälkeensä. Nyt, kun Euroopan tilanne on entistä turvattomampi olen monen asiakkaan kanssa keskustellut, että omaa lähipiiriään pitäisi huomioida enemmän. Maailman tilannetta emme pysty muuttamaan, mutta jos edes arkipäiväänsä pystyisi luomaan hyvää mieltä.

Toivon kaikille asiakkaille ja lukijoille hyvää ja rauhallista joulua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti