keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Nyt sometamme urakalla!

Olen jo kertonutkin, että olemme palkanneet uuden ihmisen auttamaan meitä nettiasioissa ja somessa. Hän on Annukka Leppänen joka opettaa esimerkiksi Hämeenlinnan kansalaisopistossa eli Vanajaveden Opistossa tietotekniikkaa ja tekee freelancerina graafista suunnittelua ja kuvituksia. http://www.annukka.info/. Yhteistyö on alkanut vauhdikkaasti ja me olemme Marin kanssa oppineet paljon uutta.

Olen aina pyrkinyt siihen, että delegoin kaikki muut firmani työt paitsi kosmetologin tehtävät omien alojensa osaajille. Moni yrittäjä tekee suuren virheen siinä, että yrittää tehdä kaikki itse ettei tarvitsisi maksaa kenellekään työstä. Sitten hommiin mitä ei oikein kunnolla osaa menee tuhottomasti aikaa ja jälkikin on mitä sattuu. Monesti ihmetellään miksi en opettele itse tekemään kaikkia nettiasioita, että en voi olla niin hölmö etten oppisi. Kyse ei olekaan minun hölmöydestäni vaan siitä etten voi käyttää aikaani mihinkään ylimääräiseen, koska sitten jää asiakkaat hoitamatta.

Annukka on tekemässä uutta ilmettä logoomme ja se tulee näkymään firman kaikessa paperimateriaalissa käyntikorteista asiakaskirjeisiin. Samoin verkkokauppaa uudistetaan ja se todella kaipaakin pölyttämistä. Yritän myös ehtiä tuottamaan sinne uutta tietoa ja entistä enemmän ihonhoito-ohjeita. Mikäli lukijoilla on vinkkejä uudistamiseen, tai muita toivomuksia otamme ne ilolla vastaan. Verkkokaupan pitää olla selkeä ja looginen käyttää, mutta itse sokeutuu kaikkeen ja on vaikea nähdä asiat asiakkaan näkökulmasta. Joten kertokaa mitä muutoksia haluatte. Olemme ottaneet käyttöön myös Twitterin ja Instagramin ja lupaan päivittää Facebookia useammin, kuin tähän asti. Nyt jaoimme töitä Marin kanssa niin, että hän vastaa enemmän Instagramista ja minä Twitteristä. Minähän tykkään kirjoittamisesta, mutta kaikki kuvaaminen on minulle vastenmielistä. Mari taas mielelläänpää ottaa kuvia ja hän onkin siinä aika taitava.

Olen aina ollut valmis panostamaan kaikkeen uuteen ja yrittäjän on pakko unohtaa kaikki ennakkoluulot, jos meinaa pärjätä. Nykyisin kaikki markkinointi tapahtuu netissä ja some on yrityksen tärkein mainoskanava. Haluan myös jakaa sitä tietoa ja kokemusta mitä minulle on kertynyt lähes neljässäkymmenessä työvuodessa. Toivon, että siitä hyötyvät asiakkaat ja nuoremmat kollegat. Seuratkaa siis eri kanaviamme ja kertokaa mielipiteenne. Lukijoissa on paljon viestinnän ja mainonnan ammattilaisia ja arvostan kovasti, jos viitsitte kertoa mielipiteenne.

Vielä pitää mainita, että Annukka Leppänen on myös eläinten ystävä ja hänellä on kaksi chihuahuata. Tulette tulevaisuudessa näkemään kissojen lisäksi kuvia pikkukoiruuksista. Marikin lupasi ottaa työn alle Tassusen kuvaamisen. Marin kissa Tassunen ei vielä ole kovinkaan usein ollut kuvissa meidän sivuilla, mutta nyt sekin tilanne muuttuu. Tassunen tosin on kovin itseriittoinen oman tiensä kulkija eikä sellainen mamman hössön tössö, kuin meidän kissat ovat. 

2 kommenttia:

  1. Anonyymi10:40

    Toivoisin verkkokauppaan kuvat luomiväreistä, ja ehkä myös poskipunista, sen hyvän sanallisen kuvauksen lisäksi. Kuvat eivät tietenkään vastaa tarkasti sitä mitä se tuote sitten on, mutta on se kuitenkin suuntaa antava.

    VastaaPoista
  2. Kiitos ehdotuksestasi. Pyrimme sitä toteuttamaan ja meillä onkin nyt työn alla nuo verkkokaupan sivut. Meikkien kohdalla on hankalaa juuri tuo värisävyjen näkyminen. Helposti ne näyttää aivan muulta, kun livenä. hyvä kuvaus ja kuva yhdessä luo varmemman käsityksen.

    Huomasitteko viime viikolla olikin jo Instagramissa Marin Tassusesta hieno kuva.

    Inkeri

    VastaaPoista