torstai 23. maaliskuuta 2017

Dermalogicalle tulee uutta!

Nyt Dermalogicalle on tulossa sellainen tuoteuutuus etten malta sitä odottaa. Uutuustuote on Stress Positive Eye Lift ja se saadaan myyntiin 3.5-17. Olisin halunnut sen jo vapuksi, mutta valitettavsti se ei ole mahdollista.

Silmänympärykset kerralla kuntoon!

Uutuustuote Stress Positive Eye Lift on monipuolinen tehohoitoaine silmien ympärille. Se on enemmän, kuin silmänympärysvoide. Sitä voisi sanoa naamioksi joka saa vaikuttaaa koko yön. Tuotteessa on useita vaikutuksia esimerkiksi turvotuksen poisto, tummuuden häivitys, rypyt siliää ja väsymyksen merkit häipyvät kertaheitolla. Mitään vastaavaa ei Dermalogicalla ole ole koskaan ennen ollut myynnissä. Tällä hetkellä sitä on jo myytävänä jenkeissä ja seuraavaksi Englannissa.

Koulutus on 28.4-17

Olisin tosiaan toivonut, että olisimme saaneet sen meille jo vapuksi, mutta se ei käy. Huhtikuun lopussa on useita koulutuksia ja Mari käy omansa 26.4 ja ettemme ole yhtä aikaa työstä pois minun vuoroni on 28.4. Tästä tuotteesta tulee takuulla hitti ja pitääkin harkita joudummeko tekemään sitä listaa ennakkovarauksirn mukaan, mutta sen lähee sitten lähempänä. Ainakin itse tunnusra tarvitsevani tuon voiteen ilman muuta.

1 kommentti:

  1. Kuulostaa todella lupaavalta! Kiitos tiedosta. Tätä tuotetta varten kannattaa ehkä säästää jotta saa sen hankittua kun mahdollista.

    VastaaPoista