lauantai 4. maaliskuuta 2017

Power Rich on Dermalogican kuningatar

Eilen oli kommentteja Power Rich (228€)voiteesta ja huomasin etten ole kirjoittanut siitä pitkään aikaan. Juuri siitä pitäisi kirjoittaa, koska se on niin mahtava voide. Power Rich on ollut myynnissä kohta kymmenisenvuotta eikä ole sen voittanutta.

Power Rich sopii kaikille yli kolmekymppisille elvyttämään ihon toimintoja ja hidastamaan vanhenemista. Voidetta voi käyttää sekä yö- että päivävoiteena ja se sopii myös silmänympärille. Power Rich sisältää niin runsaan tehoaineseoksen ettei vastaavaa vaikutusta ole missään muussa Dermalogican tuotteessa, saati sitten muilla sarjoilla. Ruotsin Silvia ja Madde ovat nimenneet Power Richin omaksi suosikikseen. Hollywoodissa Sharon Stone ja Susan Saradon mainostavat sitä lempivoiteenaan. Se ei sinänsä ole mikään ihme, koska Dermalogica on monien kymmenien ellei satojen elokuvien ihonhoitotuotteena. Onhan yksi Dermalogican tehdas Los Angelesissa, niin ainakin tuotteet tulee läheltä. Los Angelesin maailmankongressissa näimme listan niistä elokuvista missä Dermalogica oli ollut käytössä ja listalla oli kaikki tunnetuimmat elokuvat.

Power Rich voide on pakattu viiteen pieneen tuubiin ja yksi tuubi riittää noin viikon. Voiteessa ei ole juurikaan säilytysaineita eikä mitään muutakaan ylimääräistä, vaan se on ihan täyttä tehoainetta. Tuo yksi tuubi avattuna säilyy noin kolmekuukautta, mutta avaamattomana kolmisen vuotta, koska tuubi on sinetöity ilmatiiviiksi. Power Richin kiinteyttävä vaikutus perustuu Dermalogican kehittämään peptidiyhdistelmään, joka on patentoitu. Voide on ohutta ja imeytyy todella hyvin ja siksi se sopii erinomaisesti meikin alle. Aurinkosuojaa siinä ei ole ja se on huomioitava päiväkäytössä. Aurinkosuojan saa, vaikka SkinPerfect Primerillä sk 30, tai Solar Defense Boosterilla sk 50.

Tarkoitus on, että nuo Power Richin viisi tuubia käytetään peräjälkeen ja siitä saa noin 5-7 viikon kuurin. Riippuu vuoden ajasta ja ihotyypistä miten paljon voidetta kuluu, mutta se on varmaa, että ainakin viisiviikkoa voide riittää. Säästellä ei kannata missään tapauksessa eikä käyttää tuubin silloin tällöin. Power Rich pitää käyttää tiiviinä kuurina, että solujen uudistuminen pysyy elpyneenä. Tämä on joskus asiakkaiden vaikea ymmärtää ja voidetta käytetäänkin vähitellen. Silloin paras vaikutus jää saamatta. Se on vähän sama asia, kuin kuntosalilla käynti. Sitä pitää tehdä säännöllisesti, että lihakset vahvistuu ja silloin tällöin käynti ei ole yhtä tehokasta. Tuon kuurin jälkeen pidetään parin kuukauden tauko ja sitten aloitetaan uusi kuuri. Power Rich ei tule päivää kohti juurikaan kalliimmaksi, kuin muutkaan tuotteet, koska se riittää yksinään ja muita tuotteita, kuin puhdistusmaitoa ei tarvita. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti