lauantai 8. huhtikuuta 2017

Sähköiset laitehoidot eivät sovi kaikille

Me käytämme kahta eri sähköistä laitetta kasvoihoidoissa. Nanolift kasvohoidossa käytetään mikrovirtaa ja muihin kasvohoitoihin voimme yhdistää ultraäänilaitteen. Kumpikin virran muoto on pitkään olleet käytössä. Iontoforeettinen mikrovirta otettiin kosmetologien käyttöön jo 1930-luvulla ja ultraäänivirta 1980-luvulla. Niiden vaikutukset tunnetaan hyvin, koska niiden käytöstä on niin pitkät kokemukset. Tällä hetkellä kuitenkin kasvohoidoissa käytetään niin monia virtalaitteita ettei kaikkia ole ehditty tutkia kunnolla ja niiden vaikutuksista ei ole varmaa tietoa. Itse en ole ollenkaan innostunut näistä laitehoidoista, vaan luotan ainoastaan pitkään käytössä olleisiin laitteisiin.

Sähköhoitojen kontraidikaatiot

Sähkölaitteita kasvohoidossa käytettäessä pitää aina huomioida kontraindikaatiot eli se milloin virtaa ei saa käyttää. Onneksi näitä kontraindikaatioita on hyvin vähän ainakaan meidän käyttämissä laitteissa. Oikeastaan niitä on vain kaksi eli sydämentahdistin ja metallit kasvojen alueella. Nämä metallit tarkoittaa isoja metalliosia joita on käytetty kasvoissa esimerkiksi auto-onnettomuuden jäljiltä. Mitkään hammasimplantit eivät vaikuta eikä pienet naulaukset leukaluissa. Nykyisin suurin osa kasvoluista korjataan titaanilla ja siitä ei ole haittaa sähkölaitteiden kanssa. Itselläni on kolme asiakasta joille sähköhoitoa ei voi tehdä näiden metalliosien takia. He kaikki ovat olleet pahassa auto-onnettomuudessa ja kasvot ovat murskautuneet lähes täysin. Leikkaukset ovat tehty 80-luvulla, kun titaani ei ollut vielä yleisesti käytössä. Ainoastaan yhdellä asiakkaallani on sydämentahdistin. Se on siis hyvin harvinaista ettei esimerkiksi Nanolift hoitoa voisi tehdä. Me kysymme aina uudelta asiakkaalta nämä asiat, mutta itsekin ne kannattaa mainita, jos kyseisiä "lisäosia" itsellä on. 

Laitehoitojen määrä huolestuttaa

Tällä hetkellä on aivan selvä laitehoitobuumi ja tarjolla on monenlaisia kasvohoitoja joissa käytetään sähkövirtaa. Olen hyvin huolissani siitä onko kaikilla kasvohoitojen tekijöillä sen tasoinen koulutus, että he varmasti tietävät mitä tekevät. Valitettavasti kasvohoitoja saa tehdä kuka hyvänsä eikä siihen vaadita mitään koulutusta. Tästä olen kirjoittanut monesti ennenkin, että kuluttaja on tosi hankalassa tilanteessa kosmetologia valitessaan. Suomessa alkaa olla jo paljon kauneushoitoloita joissa ei ole yhtään kosmetologia työssä ja he tekevät kasvohoitojakin. Hämeenlinnassakin löytyy näitä paikkoja joissa kasvohoitoja tehdään parin kuukauden kurssin jälkeen. Valitessanne uutta kosmetologia ja varsinkin, jos teille tarjotaan laitehoitoja ottakaa selvää tekijän koulutuksesta. Paras suositus tietysti on, jos joku tuttu, tai ystävä suosittelee kyseistä kosmetologia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti